Happy Thanksgiving

Tänään on Yhdysvaltain tärkein perhejuhla, Thanksgiving Day. Sitä viettävät lähestulkoon kaikki, olipa kulttuurinen tai uskonnollinen tausta mikä tahansa. Päivä on aina marraskuun neljäs torstai ja se on palkallinen vapaapäivä. Amerikkalainen Thanksgiving-juhla juontuu noin 400 vuoden takaisista tapahtumista. Silloin joukko englantilaisia siirtolaisia rantautui Amerikan itä-rannikolle, luonnonolosuhteet olivat ankarat ja ilman intiaanien, wampanoag-heimon apua he olisivat menehtyneet. Kun siirtolaisten ensimmäinen sato onnistui, he viettivät kiitosjuhlaa intiaanien kanssa. Edelleen päivällispöydän antimet (kalkkuna, karpalo, kurpitsa) muistuttavat tuota ensimmäistä kiitospäivän ateriaa Plymouthissa vuonna 1621. Myöhemmin siirtolaiset osoittivat kiitoksensa selviytymisestään enää Jumalalle, ja kun vuonna 1676 wampanoag-heimo oli tuhottu, intiaanien osuus Thanksgiving-juhlassa unohdettiin. Nykyään Thanksgiving Dayn juuret tiedostetaan ja virallisestikin tunnustetaan, että ilman Amerikan intiaaneja uudisasukkaat eivät olisi selviytyneet.

Thanksgiving Day on palkallinen vapaa myös YK:ssa. Lähdimme aamulla ihmettelemään aurinkoiselle, mutta vilakalle Manhattanille newyorkilaista kiitospäivän perinnettä, Macyn paraatia (the 85th Annual Macy's Thanksgiving Day Parade). Se on valtava, tuhansien osallistujien kolmituntinen kulkue, jota seuraa kolmisen miljoonaa ihmistä kaduilla. Televisiosta sitä tapittaa suorana lähetyksenä noin 50 miljoonaa amerikkalaista. Paraati lähtee aamuyhdeksältä Upper West Siden Columbus Circlelta ja päätyy puolelta päivin Macyn tavaratalolle Herald Squarelle. Mukana juhlii tähtiä, tänä vuonna muun muassa Mary J. Blige ja Avril Lavigne, musikaalitanssijoita ja -laulajia, New Yorkin poliisi ja palolaitos, soittokuntia eri puolilta maata, cheerleadereita, high schooleja, yliopistoja sekä kansalaisjärjestöjä. Paraatissa on suuria, pyörillä kulkevia rakennelmia, jotka esittävät esimerkiksi Vapaudenpatsasta ja Mount Rushmorea (se kallio, mihin presidenttien päät ovat veistettyinä) ja kaikkein odotetuimpina jätti-ilmapalloja erilaisista sarjakuva- ja animaatiohahmoista. Me jäimme seuraamaan spektaakkelia 42. kadulle (Bryant Parkin metropysäkki), melkein paraatin loppupäähän.

Näimme paraatista noin puolet; ihan kiva kokemus, ei mitään maata järisyttävää. Hillittömät ilmapallot olivat meistä aikuisistakin vaikuttavimpia ja Spiderman ihan paras. Hassulta ja lapselliseltahan se näyttää, kun NYPD:n soittokunnan perään ilmestyy joku Paavo Pesusieni -ilmapallo. Toisaalta koko homma sopii oikein hyvin New Yorkin värikkyyteen ja suvaitsevaisuuteen (ja amerikkalaisethan nyt ovat aika lapsekkaita).

Spiderman

Kermit-sammakon takamus

Paraatin loputtua oli vaikea päästä juuri minnekään, monet kadut oli suljettu ja Midtownin metroasemien arvasi olevan täpötäynnä. Ilma oli niin raikas, että kävelimme High Linelle, joka sijaitsee Länsi-Manhattanilla, Hudson Riverin rannalla. High Line on vanha, hylätty tavarajunien ilmarata. Se suojeltiin pari vuotta sitten ja sitä on vähitellen kunnostettu parin kilometrin pituiseksi puistopromenadiksi. Paikka on mahtava. Näköalatasanteille, penkeille ja aurinkotuoleille voisi jäädä vaikka koko päiväksi syömään eväitä ja katselemaan ylhäältä päin alla kuhisevien kaupunginosien, Meatpacking Districtin ja Chelsean elämää. High Line on hyvin siisti, sieltä löytyy wc-tila sekä mukavia ruokapisteitä. Siisteydestään huolimatta se on kaikkea muuta kuin säntillisen puistomainen tai pompöösi, alueella kasvaa melko huolettomasti vain New Yorkin kaupungille ominaisia luonnonkasveja, rakennusmateriaalit istuvat mainiosti rouheaan ympäristöön ja siellä täällä on esillä nykytaidetta. High Line valloittaa, muttei yhtään pöyhkeile.

High Line

Iltapäivällä otimme Meatpacking Districtilta A-metron ja jo tutulta vaihtoasemalta Jay Street MetroTechilta jatkoimme F-junalla kotiin. Carroll Gardensin erinomaisia metroyhteyksiä ei voi olla kehumatta: F-juna on loistava ja vain kahden pysäkin päässä on Jay Street MetroTech, josta voi vaihtaa lähes kaikkialle, minne F ei vie (Nyc Orava muistuttaa jälleen, että metroja kutsutaan myös juniksi). Panimme parempaa kostyymia ylle ja riensimme neljäksi Zimmermaneille, melkein naapuriin, Thanksgiving-päivälliselle.

Kyläreissu vähän jännittää, osaammeko käyttäytyä...

Hyväntuuliset rouva ja herra Zimmerman ja heidän kaksi mukavaa tytärtään vastaanottivat meidät. Kutsuttuina olivat myös isännän veli ja hänen kiinalainen vaimonsa, rouvan paras ystävätär sekä vanhemman (meille tutun) tyttären ystävä, nuori mies (suhteen laatu jäi arvoitukseksi). Zimmermanit asuvat yksin kotoisan boheemisti sisustetussa nelikerroksisessa brownstone-talossa, tilaa riittää. Koko perhe on hyvin huumorintajuinen, puhelias ja innostunut kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Isä on matkustellut paljon ja käynyt Suomessakin muutama vuosikymmen sitten. Politiikkaakin puhuttiin; selväksi tuli, että republikaaneja ei äänestetä, Suomen ja Venäjän suhteet kiinnostivat ja Kiinan talouskasvu puhuttaa.

New Yorkissa on maailman suurin juutalaisyhteisö Israelin jälkeen, joten Zimmermanien luona olimme todella nycilaisessa kodissa. Etukäteen Nyc Oravaa ja Jussia jännittivät nimenomaan juutalaiset perinteet, emmehän tunne niistä kuin ulkoisia symboleja, mitä jos mokaamme jotenkin. Emme mokanneet; perhe ei taida olla kovin uskonnollinen, juutalaisuudesta puhuttiin tavallisena kulttuuriin liittyvänä asiana (sain esimerkiksi hyvien juutalaisten ruokakauppojen osoitteita). New Yorkissa on aivan luonnollista keskustella, mistä ihmiset ovat kotoisin ja minkälaisia tapoja ja perinteitä heillä on. Jokainen yhtään kielitaitoinen taksikuskikin kysyy välittömästi asiakkaan kotimaan ja kertoo, mistä itse on Amerikkaan tullut. Tämä on siirtolaisten maa ja New York leimallisesti siirtolaisten kaupunki.

Meille tarjottiin aluksi kuohuvan kanssa lohimoussea, pateeta, juustoja ja pikku keksejä. Varsinaisessa päivällispöydässä oli kalkkunaa, bataattisoselaatikkoa, perunapaistosta, vihreitä papuja, salaattia ja karpalohöystöä. Jälkuruoaksi nautimme omena- ja kurpitsapiirakkaa sekä vielä synttärikakkua isännän veljen kunniaksi. Isä ja tyttäret ovat musikaalista porukkaa; herkistyimme, kun nuorempi tytär soitti pianolla ja lauloi "uusille kaupunkilaisille" Billy Joelin klassikon "New York State of Mind". Esitys oli loistava, siinä ei ollut mitään vaivaannuttavaa, tyttö on hyvin taitava.

Hieno Thanksgiving Day, jonka ilta kruunasi.