Lunta

Aamu alkoi sateisessa ja viileässä säässä (muistutus Helsingistä). Jussin entinen pomo on ystävänsä kanssa kaupungissa, tapasimme heidät aamiaisella Le Petit Cafessa (Nyc Oravalle jo tuttu paikka) Court Streetilla. Kahvilasta ulos astuessamme oli näky melkoinen: räntää pysty- ja vaakatasossa! Nyc Orava ei pidä tästä, turkki kastuu ja viima tulee väkisin takin alle. Nycin kävijöiden oli tarkoitus kävellä Brooklynissa, mutta kamalan ilman takia he tulivatkin meille visiitille, vähän lämmittelemään. Saimme siis ensimmäiset vieraat, mukavaa.

Päivällä perheen isä uskaltautui ulos lähikauppaan (Met) ja -leipomoon (Mazzola), Henry Streetilla kumpikin. Läpimärkänä, lasagneainekset mukanaan mies tuli kotiin ja ryhtyi ensimmäistä kertaa viiden Brooklynin viikon jälkeen ruoanlaittoon. Vaikka ilma on mikä on, ei valittaa kehtaa, saammehan olla lempikaupungissamme. Ja mikäs täällä lämpimässä asunnossa, ei tarvitse enää Bed-Stuyssa palella. Mikäli tällaiset ilmat jatkuvat, olemme vaatteiden kanssa lirissä, kontti ja talvitakit saisivat jo tulla. Perheen pojilla ei ole minkäänlaisia vettä pitäviä jalkineita (sukat märkinä jo aamiaisreissulla), Nyc Oravalla sentään yhdet gore-tex-nilkkurit. Astioitakin voisi olla enemmän, etenkin juomalaseja, onneksi niitä on konttiin pakattu. Nyt on kuudella lasilla pärjätty; tosin ahkerasti tiskaten, koska niistä juodaan niin kylmät kuin kuumatkin juomat. Jollakin tapaa tämä yksinkertainen eläminen myös viehättää - maailma (ja Helsingin koti) on niin täynnä tavaraa, että on suorastaan helpottavaa olla ilman sitä. Ihminen toki kaipaa estetiikkaa ja myönnettävä on, että asuntomme näyttää aika valjulta ilman sisustuksellisia yksityiskohtia, taulut esimerkiksi sopisivat tänne mainiosti.

Päivällisen jälkeen Manhattanille, tekniikan ihmeiden tähden oli uhmattava luontoa. Lumi (eli räntä) piiskasi suoraan silmille ja sateenvarjot saivat kyytiä. New Yorkissa on edellisen kerran lokakuussa satanut lunta 1950-luvulla ja nyt me saimme kokea tuon ihmeen. Suomalaistahan moinen ei niin hämmästytä, mutta täällä lumimyrsky panee kaiken sekaisin; peräti 2 miljoonalta kotitaloudelta meni sähköt itärannikolla ja valitettavasti 5 ihmistä kuoli.

Madison Avenuella seisoo Sonyn lippulaivamyymälä - jos sieltä ei saa ratkaisua oman firman pelikoneen, Playstationin toimimattomuuteen, niin mistä. Sinne siis. Haluamme kotiimme myös äänentoistoa, olemme ladanneet kannettavaan tietokoneeseemme tuhansittain biisejä ja olisi mukava kuunnella niitä erillisestä kaiuttimesta. Myyjän mukaan Playstation-ongelma selviää yhdellä hdmi-piuhalla, sillä yhdistetään Euroopasta ostettu Playstation amerikkalaiseen televisioon. Musiikin kuuntelu taas onnistuu Sonyn pienehkön kaiuttimen kautta, joka tunnistaa langattomasti tietokoneemme ja toistaa sieltä musiikkia, kun niin haluamme. Meitä kiinnosti kaiuttimen äänenlaatu ja pyysimme testikuuntelua. Se ei kuitenkaan onnistunut. Myyjä yritti kaikkensa, mutta kovaääninen ei saanut yhteyttä yhteenkään liikkeen kymmenistä tietokoneista. Sonyn lippulaivamyymälä on todella vaikuttava, täynnä hienoja televisioita, pelikoneita, kameroita, joita kaikkia voi vapaasti kokeilla. Kerrassaan surkuhupaisaa, ettei yhdestä pienestä, ehkäpä liikkeen vaatimattomimmasta laitteesta tule pihahdustakaan. Luultavasti lukemattomat elektroniset vehkeet häiritsivät yhteyttä. Lähdimme kuitenkin kaiutin kainalossa kotiin; saamme palauttaa sen, mikäli ääni ei tyydytä tai, mikä on todennäköisempää meidän kohdallamme, laite ei edes toimi. Halusimme olla säästäväisiä, emmekä ostaneet hdmi-piuhaa 29 taalalla Sonylta, koska ajattelimme siinä olevan merkkilisää (ja myyjä sanoi, että mikä tahansa hdmi-piuha ratkaisee ongelmamme). Sen sijaan kävelimme pari korttelia lähimpään Radio Shack -liikkeeseen, joka myy kaikenlaista laadukasta pienelektroniikkaa ja ostimme piuhan 27 taalalla. Kyllä kannatti - mahtava säästö ja entisestään sateessa kastuneempi perhe.

Nyt oli enemmän kuin sopiva hetki hankkia Hunterin kumisaappaat Nyc Oravalle. Menimme Macya pari astetta hienompaan tavarataloon, Bloomingdalesille Upper East Sidelle. Siellä oli asiakkaita harvakseltaan, mutta naisten kenkäosastolla olisi saanut napattua vuoden lehtikuvan - parilla neliömetrillä oli röykkiöittäin Huntereita ja kymmeniä naisia sovittamassa niitä tai etsimässä kasoista omaa kokoaan tahi mieleistään mallia. Kiireiseltä myyjältä sain vastauksen tärkeimpään: kaikki mustat saappaat ovat loppuneet, eikä tietoa koska niitä saadaan lisää. Kumisaappaista on tullut kuuminta hottia!

Kaupungilla ja metroissa oli paljon ihmisiä liikkeellä naamiaisasuissa, maanantaina on Halloween ja tänä lauantaina aikuiset juhlivat (varsinaisena Halloween-iltanahan lapset kiertävät ovelta ovelle karkit toiveissaan). Voi niitä lukemattomia palelevia nuoria naisia pienissä, sievissä asuissaan.

Rasmus toivoi intomielin toimivaa Playstationia. Toive, joka ei vieläkään täyttynyt. Hdmi-piuhan toinen pää pelikoneeseen, toinen pää televisioon ja ruutuun teksti "laitetta ei tunnisteta". Ihan sama, mistä liikkeestä kysyy tai keneltä kysyy, Yhdysvalloissa halutaan antaa palvelua ja se, onko palvelulla ja sanoilla mitään katetta, onkin sitten toinen juttu. Isä ja poika viettivät illan internetissa ja yrittivät kaivaa sieltä informaatiota, että mikä tässä oikein mättää - Playstationinhan pitäisi olla globaali, kaikkialla toimiva. Arvatenkin mättää se, että Amerikassa toimivat vain Amerikassa myytävät härvelit.

Lumisadetta kotitalomme edustalla

Lunta metroasemamme edessä