Essee
Minä olin aika hidas kiertelijä, oman poikasen esseen lisäksi ehdin lukea ainoastaan Rasmuksen hyvän kaverin, Matthew'n tekstin. Olisipa hienoa, jos Rasmus saisi Matthew'sta seuraa kouluajan ulkopuolellakin. Hän asuu Red Hookissa, lyhyehkön matkan päässä, joten Rasmus voinee pyytää pojan meille käymään. Täällä näkee lapsia ja varhaisnuoria yhdessä vain koulumatkalla, joten kysyin opettajalta, kuinka lasten keskinäiset vierailut hoidetaan. Ensimmäiseksi, on ihan normaalia kutsua kaveri kylään (jes!). Toiseksi, lapset vaihtavat puhelinnumeronsa ja sitä kautta kutsujan vanhempi kysyy kutsuttavan vanhemmalta, voiko lapsi tulla kylään. Kolmanneksi, mikäli lupa heltiää, sovitaan kuka vanhemmista vie kutsutun lapsen takaisin kotiin. Kuulostaa tutulta, tosin Helsingissä näin on menetelty viimeksi Rasmuksen ollessa toisella luokalla. Aika tavalla vapaampaa on Suomessa 12-vuotiaan elämä. Ennen kutsua pitää odotella sitä hetkeä, kun meillä on toimiva Playstation. Rasmuksella ei nimittäin juuri muita leluja ole täällä, lautapelitkin ovat vielä kontissa. Finnairilta saatu puuhakirja ei ehkä innosta Matthew'ta.
Koulutuntia oli mukava seurata. Oppilaat ovat seurallisia, kättelivät (!) ja juttelivat minulle aivan kuin kelle tahansa. Sosiaalisia taitojahan tässä koulussa korostetaan, taitaa kyllä olla koko maassa sama juttu. Keskustelun ja toisen huomioon ottamisen amerikkalaiset taitavat. Mikäli Rasmuksen suomalaisella luokalla joku lapsi olisi näin kohtelias tuntemattomalle äidille, hänet leimattaisiin saman tien oudoksi. Lähtiessäni luokasta hyvästelin vielä erikseen Rasmuksen pulpettiryhmän - oma lapsi hieman lymyili, oli cool, mutta muut pojat reippaasti moikkasivat.
Koululaisemme jaksaa kehua luokan yhteishenkeä ja sen äitikin aisti. Kiusaamista tai ilkeilyä Rasmus ei ole huomannut. Siihen on koulualueella toki aika vähän mahdollisuuksiakin, koska välitunteja ei ole (välitunnittomuus on kyllä aika erikoista). Kahden opettajan ja yhden avustajan luokassa oppilaat myös saavat paljon aikuisilta huomiota ja metkut huomataan. Kiusoittelulta ei kuitenkaan voine välttyä tässäkään koulussa: Rasmuksen luokalla on kaksi Justinia, heidät erotetaan sukunimen etukirjaimella. Toinen on Justin H ja toinen, epäonnekseen Justin B. Minäkin kysyin heti Rasmukselta, kutsutaanko kaveria Justin Bieberiksi. No, tietenkin kutsutaan. Maailmankuuluksi teinitähdeksi vertaaminen ei kuitenkaan ilahduta - Justin Bieber ei ole 12-vuotiaiden poikien mielestä se kovin artisti (tytöt taitavat olla eri mieltä). Suomessa sopiva vertailukohde olisi kai luokan kaksi Anttia, joista toinen olisi Antti T. Saattaisi joku härnätä.
Rasmus on luokkansa ainoa vaaleatukkainen, ei ihme, että tytöt kuulemma vähän hihittelevät. Opettaja jaksaa korostaa, kuinka mielissään hän on suomalaisvahvistuksesta. Hän iloitsee, että oppilaat kohtaavat erilaisuutta (eli pohjoismaalaisen) ja saavat tutustua poikaamme. Täällä, missä kaikki on nähty, täällä monikulttuurisuuden kehdossa, Rasmus on erilainen ja herättää huomiota. Opettajalla ei ole ennen Rasmusta ollut muun kuin englannin- tai espanjankielisiä oppilaitakaan. Koulussa heitä kuitenkin on. Koulun "englanti toisena kielenä" -opettaja teki tänään englanninkielen testin Rasmukselle, siitä nähdään kuinka paljon poika tarvitsee tukiopetusta.
Rasmuksen pulpettiryhmä, yksi poika puuttuu paikaltaan |
Koko luokka. Oppilaat eivät istu omilla pulpeteillaan, koska heidän piti äidinkielen tunnin lopuksi mennä jonkun toisen paikalle ja tutkiä tämän esseetä |
Viestinnän asiantuntija pääsi tänään loistamaan hyvillä ideoillaan. Hänellä oli Manhattanilla, Madison Avenuella kokous DPI:n tiloissa. Valtava DPI hoitaa koko YK:n viestintää. Useat YK-järjestöt (esimerkiksi Unesco) tekevät omia kampanjoitaan, omasta näkökulmastaan Rion kokousta varten eikä sisäinen viestintä ole oikein toiminut. Jussin tehtävänä on koordinoida viestintää ja pitää osapuolet tietoisina niin omista kuin toisten tekemisistä. Jussin toimeksianto rupeaa selkiytymään, kun kesäkuu 2012 lähestyy.
Ikeasta emme päässeet vieläkään: kirjoitusalusta (koululainen tekee läksyt ruokapöydän ääressä ja jälkiä on jo näkyvissä), pari säilytyslaatikkoa (kaappejahan täällä ei juuri ole) sekä master bedroomin (mikä sana isän ja äidin makuuhuoneelle) lukulamput. Vaikka Ikeaan jouduimmekin, reissu oli hyvä, sillä tutustuimme talomme takana olevaan maailmaan. Hoksasimme, että vain parin minuutin kipaisun päässä on Carroll Gardensin ja Red Hookin välisen moottoritien yli kulkeva kävelysilta - pääsemme siis aivan hetkessä Red Hookin pohjoispuolelle. Alueen asukkaat haluavat hienostella ja kutsua seutua Columbia Waterfront Districtiksi. Sillä erottaudutaan eteläisestä Red Hookista, kaupunginosan rosoisemmasta puolesta. Pohjoinen korttelisto onkin kuin Carroll Gardensia, siistiä ja sievää, ovathan ne aivan naapureita, väkisin moottoritiellä vuosikymmeniä sitten erotettu. Columbia Waterfront Districtilta kulkee kaupungin liikenneyhtiön MTA:n linja-auto, joka ajaa Ikeaan saakka (aiemmat Ikea-keikat olemme tehneet taksilla, yhtiön omalla bussilla sekä ensimmäisen kävellen, jolloin emme vielä tienneet kävelysillasta, vaan loikimme eteläisen Red Hookin puolelle laittomasti läpi moottoritien). Hyppäsimme linja-auton kyytiin ja saimme samalla sightseeing-ajelun alueella. Eteläinen Red Hook on vielä jossain määrin kesyttämätöntä ja siksi aika makea, talot ovat romanttisesti rempallaan. Palvelut ovat vasta tulossa, mutta pikkukaduilla seisoo jo joitakin mielenkiintoisen näköisiä kuppiloita ja käsityöläispuoteja.
Kommentit
Lähetä kommentti