NYC Orava

Keskiviikkoaamuna perheen isä tuli kotiin. Viestinnän asiantuntijan hommat Manhattanilla ovat loppu ja on Jussinkin aika palata karuun, suomalaiseen arkeen - vaimo ja poikahan ovat jo hyvän aikaa paiskineet töitä ja käyneet koulua. Maailmassa on vääryys (paitsi ehkei Rasmuksen mielestä). Tuliaiseksi Jussi toi aamiaisbagelit, ostettu hetki sitten Mazzolasta. Myös muutaman teepaketin mies oli käynyt Fairwaysta ja Trader Joesta hakemassa, niillä voin ainakin kuukauden verran fiilistellä New Yorkia. Muita yllätystuomisia ei laukkuihin mahtunut, yllätyspettymyksenä aika monta tavaraa oli jäänyt kyydistä valitettavasti pois. Mutta minkäs mahtaa, kun tilaa ei ole. Ilokseni ihanat Fryen saappaat sekä Kalifornian reissulta ostettu makea laukku olivat Jussin matkassa, mies ei pyynnöstäni ollut laittanut niitä konttiin ja nyt sain jotakin Amerikan herkkua ylleni ja esiteltäväksi ystäville (minun ja Rasmuksen pakaaseihinhan ei Suomeen tullessamme mahtunut kuin aivan välttämättömin). Jussi vaik

Henry Streetilla on aika pelkistettyä; viimeinen yö patjalla, nettiyhteys katkaistu ja jääkaapissa vain valo. Moinen ankeus ajoi Jussin tietokone kainalossa aamupalalle kotikadun Maybellesiin. Siellä mies tarkisti lentoaikataulun sähköpostistaan ja kyllä se totta on: tänään, tiistaina 25.9. on lähdettävä takaisin Helsinkiin. Eilen paikalleen jätettyä ruokapöytää ei tietenkään lupauksesta huolimatta tultu ostamaan. Se sai Jussin melkein hermostumaan, sillä kello tikittää eikä purku- ja kantohommiin olisi enää aikaa - kokonaisenahan pöytää ei asunnosta ulos saa. Onneksi sisään paukahti vuokraisännän kanssa lauma Rasmuksen huoneen vesivahinkoa korjaavia remonttimiehiä, joista joku ilmoitti ottavansa niin pöydän tuoleineen kuin patjankin. Ilmaiseksi meni, mutta Jussi sentään pääsi vaivasta. Minä sain työpäiväni jälkeen soiton kaupan kassajonoon Atlantin takaa. Jussia ahdisti ja työllisti pakkaus ja vaimolta tiedusteltiin vielä viime tipassa, mitä saa kyydistä jättää pois ja mitä mielel

Volkkari on ajettu kaksi viikkoa sitten kuljetusfirman pihamaalle ja tänään maanantaina sen viimeistään pitäisi lähteä New Jerseyn satamasta kohti Eurooppaa. Ei ole kuulunut Schumacherilta pihaustakaan, toivottavasti firma pysyy sanassaan. Helsingissä on pian kylmä ja lämpimiä vaatteita, kuten takkeja, ikävä. Pukeutuminen on kyllä ollut viime viikot sangen helppoa, kun puolet garderoobistani uupuu. Ja ihan hyvin olen pärjännyt (tätä ei pitäisi myöntää). Jussi sai toiseksi viimeisenä päivänään aimo annoksen newyorkilaista asiakaspalvelua. Sitä ei höystetty kaupoista ja ravintoloista tutulla "asiakas on kuningas" -asenteella vaan toimistojen ja virastojen "miksi tulitte tänne kyselemään vaikeita" -elekielellä. Ensimmäiseksi mies asteli pankkiin lunastamaan vuokratakuushekkiään. Se ei käynytkään noin vaan, koska shekki ei ollut Jussin asiakaspankin myöntämä. Käteiseksi sitä ei suostuttu vaihtamaan missään: omassa pankissa ilmoitettiin, että summa on liian iso ja siin

Sunnuntaina Jussi tapasi vuokraisäntänsä, antoi tälle pienen Suomi-muiston läksiäislahjaksi ja sai neljän tonnin shekin (kyllä, Amerikassa pelataan edelleen - vuonna 2012 - shekeillä). Vähän jo piti jännittää vuokratakuun puolesta, sillä eihän Jussi oikein mitään olisi tässä viime metreillä mahtanut, jos vuokraisäntää ei olisikaan huvittanut palauttaa summaa. Landlordilla ei onneksi ollut syytä kiukutella maksusta, koska Henry Streetin asuntoon on löytynyt uusi asuja, mielikuvitukselliseen 4500 taalan kuukausivuokraan kai - hullunkallis kaupunki. Ilta vierähti ehkä maailman parasta pizzaa syöden, kotikatumme ihanaa Lucalia tulee ikävä (Minnalla on jo). Ruokaseuraksi Jussi sai elokuussa Manhattanilta Brooklyniin muuttaneen suomalais-amerikkalaisen ystäväpariskunnan. Ravintolan tuttu ovityttö ihmetteli, missä Jussin perhe on ja mies joutui ikäväkseen toteamaan, että Suomessa, jonne hänenkin askeleensa pian vievät. Sitten Jussia jo halattiinkiin ja jopa herra ravintoloitsija itse hyväst

Henry Streetin kämppä tyhjenee, tänään lähti Antti ja muutama huonekalu, kolmen päivän päästä Jussi. Huonekaluja Jussi sai kaupatuksi tänään todellakin vain muutaman - neljä ruokapöydän tuolia. Ne osti parkslopelainen nuoripari. Ja tietenkin heti kun ne oli myyty Jussille soitti mies, joka olisi halunnut kaikki kuusi tuolia. Kaksi tuolia ja ruokapöytä ovat siis edelleen päänsärkynä asunnossamme. Valitettavasti päänsärkyjä on enemmänkin, viheliäisimpinä sängyt. Jussi soitti Pelastusarmeijalle, josko se tulisi noutamaan maanantai-iltana tai tiistaiaamuna kauppaamattomat kalusteemme, mutta miehen kysäisy tuli aivan liian myöhään: auto olisi kerennyt paikalle vasta viikon, kahden kuluttua (vaimon huom. olin kyllä maininnut Pelastusarmeija-vaihtoehdosta jo viikkoja sitten). Suuri (ja hieno) eteisen peilikin jäi käteen. Jussi sai viimein yhteyden naiseen, joka oli varannut peilin jo aikaa sitten itselleen, ja ei nyt sitten otakaan sitä. Oli pahoillaan, ettei muistanut ilmoittaa asiasta. No,

Jussi ilmoittautui 360 päivää sitten Yhdistyneiden Kansakuntien palvelukseen ja tänään pesti loppui. Hän palautti viimeiseksi puurtamansa työn eli viestintäsuunnitelman Rion kokouksen seurannasta sekä omalle esimiehelleen DSD:n viestintäyksikössä että yhteyshenkilölleen DPI:ssa (koko YK:n viestintäosasto), siivosi pöydän ja hyvästeli työtoverinsa. Lähiesimies sai pienen suomalaisen lahjan muistoksi, muut lämmintä pohjoisen pojan kättä ja halaukset. Vuosi YK:ssa sujahti tietenkin turhan nopeasti, kyllä Jussi olisi pitempäänkin viihtynyt. Välillä jättiorganisaatiossa käytännön asiat tökkivät ja etenivät jähmeästi eikä Jussi pystynyt riittävästi byrokratian rattaissa vaikuttamaan asioihin, mutta plussan puolella pysyttiin. Parasta olivat suhteet, joista osa jää toivottavasti elinikäiseksi sekä Rio de Janeiron reissu. Ja New York! Illaksi Jussilla ja Antilla oli liput amerikkalaisartisti Bon Iverin konserttiin Radio City Music Halliin Manhattanilla. Upea keikkapaikka oli loppuunmyyty j

Tämäkin torstai koitti, viestinnän asiantuntijan läksiäiset. Puolenpäivän aikaan oli virallisten jäähyväissanojen aika: Jussin lähiesimies, herra Nikhil C. vei DSD:n viestintäyksikön lounaalle ja hyvän meksikolaisen ruoan äärellä Suomen poikaa sitten kehuttiiin ja kiiteltiin - vuolaaseen amerikkalaiseen tyyliin tietenkin. Lounaan jälkeen väki palasi konttorille odottamaan Ban Ki-moonin vierailua. Ei YK:n pääsihteeri sentään Jussin takia vaivautunut, mutta aika mainio sattuma juuri tälle päivälle. DSD:n työntekijät olivat hyvissä ajoin saaneet tiedon arvovieraan saapumisesta. Ban Ki-moon käy YK:n päämajan remontin valmistumisen kunniaksi katsomassa uudenkarheita tiloja ja tervehtimässä alaisiaan ja tänään oli DSD:n, organisaation kestävän kehityksen osaston vuoro. Ehkäpä Ban Ki-moon halusi myös nähdä minkälaiset tyypit järjestivät Rion kokousta, toimihan DSD kokouksen sihteeristönä. Ison herran vierailu oli Jussin mielestä aika koomista. Työntekijöille viestitettiin sähköpostitse niin

Apple on ystävä (ja ehkä myös voittoisa pörssiyritys, jonka liikeideaan kuuluu palvelu, hyvä sellainen). Jussi vei Suomesta lennätetyn iPadini Fifth Avenuen Apple Storeen ja kyseli haljenneen lasin korjauksesta. Myyjä ei ollut moksiskaan, vaikka laite on jo kertaalleen uuteen vaihdettu, vaan antoi Jussille taas pakasta vedetyn tablettitietokoneen. Vuoden kestävän takuun piikkiin kuulemma meni ja kolme viikkoa vaille vuosihan iPadin ostamisesta on. Täydellistä asiakaspalvelua. Toki herää kysymys, kuinka paljon (tai vähän) iPadin valmistaminen maksaa, kun niitä noin auliisti jaellaan. Kuluttajalle härveli nimittäin maksaa aika vietävästi, joten saattaa muutama satanen olla ilmaa välissä. Tämä kuluttaja on nyt kuitenkin hyvin tyytyväinen. Toinenkin Antin New Yorkiin kuskaama tavara onnistuttiin vaihtamaan. Jussi palautti Rasmukselle hankkimansa liian pienen New York Rangers -hupparin NHL:n nettikauppaan ja tilasi uuden, toivottavasti nyt sopivan kokoisen vaatteen Brooklynissa asuvan kav

Viestinnän asiantuntija osallistui tiistaina YK:n urasuunnittelukoulutukseen. Jussin tämänhetkinen ura on viime metreillä, mutta tulevaisuutta varten mies sai hyviä vinkkejä kuinka kiivetä organisaation portaita eli selkokielellä: miten viedä vaimo taas New Yorkiin. Jussin kansio kaupungissa sen kun sulkeutuu, tänään hän palautti amerikkalaisen rekisterikilven ajoneuvorekisterikeskukseen. Kilven olisi toki voinut pitää, mutta siitä saattaisi tulla seuraamuksia (esimerkiksi ajokortin menetys) eikä sellaista riskiä kannata ottaa - Nyc Orava haluaa olla Ison Omenan kanssa hyvissä väleissä. Amerikkalaiset rekisterikilvet olisivat kyllä matkamuistoina verrattomia, autokohtaisen numero- ja kirjainsarjan lisäksi jokaisella osavaltiolla on niissä omanlaisensa "koristelu"; New Yorkin rekkarissa komeilee tietenkin Vapaudenpatsas ja teksti Empire State. Iltasella Jussi ja Antti heittäytyivät kultturelleiksi. Metropolitan Museum of Artissa avattiin juuri Regarding Warhol -näyttely, j

Viestinnän asiantuntijan viimeinen työviikko Yhdistyneissä kansakunnissa alkoi tänään. Jussi on pitänyt kokemuksesta ja erityisesti kulunut kuukausi päärakennuksessa on ollut mieluisa; sinne kun astelee tuntee olevansa osa jotakin suurta ja merkityksellistä. Miehen loppuaika on mennyt Rion kokouksen viestinnän "jälkihoidon" suunnittelussa ja siitä työstetty paperi alkaa olla valmis - Jussi tosin epäilee, ettei siitä ole mitään hyötyä. Jotkut raportin ehkä lukevat, pitävät ehdotettuja asioita tärkeinä ja saattavat innostuakin, mutta sitten suunnitelma hautautuu jonnekin, koska DSD:n (YK:n kestävän kehityksen osasto ja Rion kokouksen järjestäjä) viestintästrategia on kaiken kaikkiaan aika hakusessa. Suomen poikaa tarvittaisiin pistämään homma ruotuun. Mielenkiintoista työtä kyllä, mutta rahoiksi Jussi ei ole YK:ssa päässyt lyömään. Vaikka viestinnän asiantuntijan kuukausitulo on aika nätti eikä verojakaan tarvitse kansainvälisessä järjestössä maksaa, palkkapäivää on aina vimm