NYC Orava

Kun Yhdistyneissä kansakunnissa saa jalan oven väliin, se antaa monille elinikäisen työpaikan. Ei välttämättä heti vakituista, organisaatio on enemmänkin määräaikaisuuksia ja projekteja täynnä, mutta niistä voi kasata hyvinkin mielenkiintoiset uravuosikymmenet. YK on tänä vuonna kirjannut uudet henkilöstön liikkuvuuden -ohjeet. Tarkoituksena on, että virkamiehet vaihtaisivat asemapaikkaansa säännöllisesti, sitä oikein suositellaan. YK:n toimipaikoissa muualla maailmassa ohjeet on otettu vastaan myönteisesti, mutta Manhattanin päämajassa harotaan vastaan. New Yorkiin kotiutuneet eivät haluaisi sieltä pois. Kaupunkiin onkin kasvanut elitistinen YK-virkamiesten keskittymä, jota nyt halutaan purkaa. Kepiksi tai porkkanaksi - miten vain - YK on päättänyt, että virkamies ei voi edetä huipulle, jollei ole viettänyt joitakin vuosia useammassa kuin yhdessä järjestön toimipaikassa. Jussi huomasi vuoden aikana muutaman avoimen ja aika mielenkiintoisen viestintäalan duunin YK:ssa. Osa hommista

Jussi on ravannut useampana iltana vaimon pyynnöstä ostoksilla. Vaimon mielestä pyynnöt ovat ihan kohtuullisia, miestä ne jo vähän rasittavat. Farkkujen (Lucky Brand Jeansit ovat Amerikasta löytyneet suosikkini, joita ilman en enää voi elää - niitä oli saatava yksi pari lisää) hankinta vielä onnistui ilman ärräpäitä, mutta kosmetiikan ei. Vaikka olin kesän aikana hamstrannut kassillisen purtiloita shampoista seerumeihin, mietin nyt täällä Helsingissä, että onkohan niitä sittenkään tarpeeksi. Hamstraamisen tärkein syy ei suinkaan ole Amerikan Suomea halvemmat hinnat, vaan muistot ja mielikuvat. Kun kalseassa Helsingin aamussa sipaisee New Yorkista ostettua huulikiillettä tai pesee käpälänsä Brooklynissa tehdyllä saippualla, niin elämä tuntuu paremmalta. Laihoilla lohduilla mennään, mutta kyllä se vähän auttaa ikävään. Ja niin kauan kun en rupea sisustamaan kotiamme tähtilippukuosisilla tyynyillä ja peitteillä (sitäkin jotkut tekevät) olen kai ihan terveiden kirjoissa. Kosmetiikkaa pursu

Jussi satsasi keskiviikkona viihteeseen Manhattanilla. Työpäivän jälkeen ensin tarkoituksella East Villagessa leffaan, sitten sattumalta Lower East Sidella Stand Up -klubille. Elokuva oli The Campaign, vaaliaiheinen komedia - Jussin mielestä ihan hilpeä. Stand uppiin miehen vei uteliaisuus, hän huomasi porukan valuvan kiinnostavan näköiseen kuppilaan ja seurasi perässä. Lavalla esiintyi puolisen tusinaa koomikkoa, naisia ja miehiä. Aika hyviä, vaikka amatööri-illalta tapahtuma vaikuttikin. Jussi osasi nauraa useimmissa kohdissa ja ymmärsi kuulemma ainakin kaikki kaksimieliset jutut. Minna ei vuoden aikana Stand uppiin ehtinyt, seuraavalla kerralla sitten. Kyllähän kaikenlainen estradiviihde kuuluu Ison Omenan kokemuksiin. Huomasin päivän Ilta-Sanomissa New York -jutun. Lehti esitteli Ison Omenan aamiaistarjontaa ja uskaltautui Brooklyniinkin. Muutama mainituista ravintoloista on Nyc Oravalle hyvinkin tuttu. Taas tuli ikävä bageleita ja amerikkalaisia pannukakkuja.

Tiistaina 28.8. (kyllä, blogi laahaa perässä) sain taas hetken olla Nyc Orava. Olin nimittäin seuraamassa newyorkilaismuusikko Stefani Germanottan alias Lady Gagan konserttia. Supertähti on pesunkestävä Ison Omenan tyttö ja kotikaupungissaan hyvin arvostettu ja seurattu. Ja lahjakashan Lady Gaga on; se on myönnettävä, vaikka musiikkityyli ei iskisikään. Lahjakkuuttaan ja luovuuttaan hän on voinut harjoittaa sangen etuoikeutetuissa olosuhteissa, Stefani Germanotta varttui Manhattanin yläkaupungilla ja pääsi jo varhain piireihin. Hänet pistettiin Upper East Siden kuuluun ja hyvin elitistiseen katoliseen tyttökouluun, jota ovat käyneet muun muassa monet Kennedyn klaanin naiset sekä Hiltonin sisarukset, Paris ja Nicky (ja syyskuussa siellä huhujen mukaan aloittaa koulutiensä kai maailman lööppitunnetuin lapsi Suri Cruise). Myöhemmin Gaga opiskeli New York Universityn arvostetussa esittävän taiteen oppilaitoksessa Tisch School of the Artsissa. Konserttiin Minnan houkutteli ystävä työpaika

Jussi on saanut Henry Streetille lisäseuraa remonttimiehistä. Asunnonvälittäjiä ja heidän asiakkaitaan kämpässä jo ravaakin yhtenään, joten yksityisyyttä miehellä ei ole enää viikkoihin ollut - ja nyt vietiin viimeisetkin rippeet. Remontti-Reiskat fiksaavat Rasmuksen huoneen vesivahinkoa, noin kolmannen kerran. Sisään satoi jo keväällä, mutta vuoto paikallistettiin väärään paikkaan eivätkä pariinkaan otteeseen tehdyt paikkaukset auttaneet. Kesällä vettä on tullut jo aika reippaasti ja vasta heinäkuussa paikalle saapasteli sellainen ammattilainen, joka hoksasi, että vuotokohta on seinässä, ei katossa. Nyt huoneistossa sitten remontoidaan ja aika isosti, kalliiksi taitaa vuokraisännälle tulla. Saattaa olla, että viime syksynä hosuttiin, kun oli kiirus saada vuokralaiset (eli me) sisälle. Ja jälleen on pistettävä hösseliksi, mikäli vuokraisäntä haluaa saada asuntoon väkeä syyskuun lopussa, kun Jussi lähtee Suomeen. Vielä ei ole uudesta vuokralaista tietoa, 4500 taalan kuukausipyyntö säi

Kaksi viikkoa Helsingissä, on kolmannen välitiliteon aika. Mitä kaipaan Isosta Omenasta, mikä siellä on synnyinmaata parempaa? Missä pieni Itämeren tytär päihittää Atlantin rannan jättiläisen? New Yorkista on sydäntä särkevin ikävä Brooklynia. Siitä tuli koti, koska se tuntui kodilta - oikealta paikalta. Brooklynin monikulttuurisuus ja kaupunginosien erilaisuus tekevät siitä todellisen aarrearkun ja löytönurkan. Muuttajien myötä tapahtuvat alueiden käänteet ovat tavattoman kiinnostavia, kuinka esimerkiksi italialaiskorttelit yhtäkkiä kiinalaistuvat tai perinteisille puolalaissiirtolaisten kaduille nousee hipsterikahviloita. Monet ajan saatossa hiipuneet ja kulahtaneet kaupunginosat ovat viime vuosina piristyneet ihmeesti, kun taiteilijat ja pienyrittäjät ovat rohjenneet muuttaa niihin ja vetäneet perässään uusia tuulia hakevaa väkeä. Tätä liikettä, Brooklynin sykettä kaipaan. Carroll Gardensin palveluja, monipuolisia kivijalkaliikkeitä ja ihania ravintoloita ei yksikään kaupunginos

Elokuun viimeisenä lauantaina Brooklyn-ikävää poteva Minna sai nauttia synnyinkaupunkinsa parhaista puolista. Helsingissäkin voi viihtyä, jos vaan aurinko paistaa ja on lämmintä. Ja tänään aurinko lämmitti. Oikein sopivana päivänä, olin nimittäin Rasmuksen kanssa juhlimassa Jussin serkkupojan häitä. Mukava juhla alkoi Kaivopuiston rannasta saaristoristeilyllä ja päättyi Harakan saarelle. Helsinki on näissä maisemissa kaunis. Rasmus totesikin Kaivopuiston ja Ullanlinnan kaduilla kulkiessamme, että täällähän on yhtä komeita taloja kuin Brooklynissa parhaimmillaan. Myönnettävä on, että jos vaikka Huvilakadulta lohkeaisi lottovoiton myötä kämppä, Henry Streetin kaipuu saattaisi olla vaimeampi. No, realistisempaa on kyllä haaveilla muutosta New Yorkiin kuin kotikaupungissaan 15 kilometrin päähän. Jussi, klassisen kitaran harrastaja haluaa vanhoilla päivillään poppariksi ja aikoo hankkia Amerikasta puoliakustisen kitaran, Gretschin. Niinpä hän matkasi tänään Brooklynin Bay Ridgeen, josta l

New Yorkissa on äskettäin saanut ensi-iltansa Spike Leen uusin elokuva Red Hook Summer. Se on pakko nähdä ihan jo nimen takia. Perjantaina Jussi meni katsomaan sen kulttuurikeskus BAM:iin (Brooklyn Academy of Music). Paikka sopii erinomaisesti Leen leffalle, sijaitseehan BAM Fort Greenessa, kaupunginosassa, jossa on myös ohjaajan studio. Isot odotukset, mutta turhaan - leffa on pettymys, jonka ainoa ilo on kuvauspaikka, Red Hook. Valkokankaalta sai bongailtua tutun naapuruston maisemia, mutta muuten Jussi pitkästyi vetämättömään tarinaan. Hän ei ole mielipiteessään yksin, amerikkalaiskriitikotkin ovat pätkän pitkälti teilanneet. Huono elokuva vaati tasoitukseksi pari hyvää drinkkiä. Ne Jussi nautti Fort Greenen Dekalb Avenuella, viihtyisässä ravintola Madibassa. Dekalb on vilkas katu, jossa seisoo vieritysten trendikkäitä kuppiloita terasseineen ja ne, joissa ei terassia ole päästävät asiakkaansa juomineen jalkakäytävälle. Täällä kuhisee iltaisin, kun tyylikkäät brooklynilaiset tulev

Perheen isä on ilokseen saanut huonekalujamme melkein myydyksi. Ilmoituksia hän ei ole vielä nettiin laittanut, vaan kauppa on käynyt yllättäen asunnonvälitysfirman kautta. Brownstone Real Estate, joka hoitaa Henry Streetin kämppämme vuokrauksen on ollut tavattoman avulias, yhtiön kiinteistönvälittäjät ovat kertoneet asiakkailleen, että Jussilla olisi tarjolla hyväkuntoista mööpeliä ja muuta kodin tarviketta edullisesti, puoleen hintaan alkuperäisestä. Yksi välittäjistä on jopa vienyt väkeä katsomaan pelkkiä huonekalujamme (ei siis asuntoa), ihan vain hyvää hyvyyttään. Hankinnoistamme onkin nyt arvokkain eli sohva ja siihen kuuluva rahi todennäköisesti menossa uudelle omistajalle, huh! Lisäksi televisiosta, Rasmuksen huoneen laatikostosta, eteisen kokovartalopeilistä, jalkalampuista, keittiön jakkarasta ja silityslaudasta on noutoa vaille tehty kaupat. No, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa - tämän totuuden olemme viimeistään New Yorkissa oppineet. Eikä riemuun ole vielä aihettakaan

Keskiviikkoaamuna DSD:n toimistoasioita hoitava assistentti kiirehti hädissään viestinnän asiantuntijan luokse ja ilmoitti, että mies istuu uudessa avokonttorissa väärällä paikalla. Työntekijöiden asemasta tarkan YK:n mukaan Suomen pojan työpiste on lähempänä pomoa ja ehdottomasti ikkunapaikalla, onhan hän P4 (Professional, taso 4 - tasoja on ykkösestä vitoseen). Jussi oli mennyt aivan liian lähelle rahvasta eli G-porukkaa (General Service Staff) ja hänet haluttiin nyt ohjata titteliään vastaavalle tuolille. Jussi tahtoo kuitenkin viimeiset viikkonsa puurtaa nimenomaan työkavereidensa kanssa, olihan hän joutunut melkein vuoden orpona kykkimään omassa huoneessaan. Maisemista siis viis, kunhan on seuraa. Mies sai assistentin taipumaan ja jäi alunperin valitsemansa pöydän ääreen. Viimeistään nyt on mutkattoman ja mukavan tyypin maine ansaittu. Jussi työskentelee seuraavan kuukauden lisäajalla, alkuperäinen työsopimus päättyisi näinä päivinä. Hyvä, että jatkoa siunaantui, hommat olisivat

Tiistaina viestinnän asiantuntija pääsi uuteen konttoriinsa, Yhdistyneiden kansakuntien päämajaan. Päämaja on neljän rakennuksen kompleksi, joista tunnetuimmat ovat yleiskokouksen matala rakennus sekä lasinen tornitalo, jossa työskentelee organisaation sihteeristö - myös Suomen poika Jussi. Tornitaloa, YK:n varsinaista lippulaivaa ja yhtä Manhattanin tunnetuinta rakennusta, on remontoitu useampi vuosi ja se on nyt loppusilausta vaille valmis. Jussi on aika polleana, kun ehti vielä kuukaudeksi tähän kuuluisaan paikkaan jonka seinien sisällä on kuudenkymmenen vuoden ajan ahkeroitu paremman maailman puolesta. Tornitalo henkii arvokkuutta ja auktoriteettia. Kerroksia siinä on 39, Jussi ja koko DSD (YK:n kestävän kehityksen yksikkö) on sijoitettu aika ylös, 26. kerrokseen. New Yorkin näkymiä ei kuitenkaan juuri ihailla; vanhassa, YK:n väliaikaisessa toimipisteessähän Jussilla oli oma huone isoine ikkunoineen, mutta täällä hän istuu avokonttorissa ja katselee seiniä (ja toisia työntekijöit

YK tarjoaa joulu- ja pääsiäisvapaisiin tottuneelle suomalaiselle eksoottisia lomapäiviä, maanantaina 20.8. ramadanin päättymistä juhlistava Eid al-Fitr vapautti organisaation palkolliset työnteosta. Jussille päivä oli tervetullut huoahdus yövieraiden (Henry Streetille on pian tulossa lisää porukkaa Suomesta), tavaroiden pakkaamisen ja huonekalujen kauppaamisen lomassa. Hän vietti sen Greenwich Villagen Washington Square Parkissa, seuranaan Helsingin Sanomien Kuukausiliite (isäni postitti vuoden aikana jokaisen numeron meille). Minna ja Rasmus ovat olleet viikon Suomessa; ensin mainittu potee Brooklynin ikävää, viimeksi mainitulla on kaikkea muuta kuin ikävää - hyvä jos lasta kotona näkyy, niin liimautunut on kavereihinsa.

Kun perheemme viimeinenkin jäsen pian lähtee Henry Streetin asunnosta, on sen kalustus purettava. Kaikki ostamamme huonekalut jäävät New Yorkiin, vain kadulta löydetyn vanhan, sievän lipaston haluaisin Helsinkiin (toivottavasti se mahtuu Volkkarin kyytiin). Myös pikkutavaroista, silityslaudasta leivänpaahtimeen, luovutaan. Kaikelle tälle olisi suotavaa löytää uudet omistajat - mielellään maksavat sellaiset, olemmehan upottaneet kodin perustamiseen useamman tonnin, josta olisi kiva saada jotakin takaisin. Tavara on edelleen priimakuntoista, kolhuja ei löydy. Kaupungissa on vilkas muuttoliikenne, joten luulisi kaupan käyvän. Jussi kysäisi vuokraisännältämme, josko häntä kiinnostaisi ostaa mööpelimme ja vuokrata kämppää kalustettuna; ei kiinnostanut - harmi, siten homma olisi ollut meille helpoin. Pitänee laittaa ilmoitukset netin erilaisille osto- ja myyntisivuille, niin yleisille kuin YK:n sisäisille. Toivottavasti Jussi ehtii ja viitsii pitää myös katukirpparin kodin edessä, nämä sto

Lauantaina Jussi kulki äitinsä kanssa Manhattanilla High Linen, vanhan ilmajunaradan. Sinne viestinnän asiantuntija ei ole ennättänyt kuukausiin, niin kovin hän on uurastanut maailman pelastamiseksi YK:ssa. Nyc Orava tallasi vajaassa vuodessa sellaisen määrän lääniä, että työssä käyvälle siihen menisi kaiketi vuosikymmen. Oi, minua vapaata onnekasta. Päivällisnälkään poika ja äiti testasivat yhden kaupungin tunnetuimmista ja vanhimmista pizzerioista, vuonna 1929 perustetun John's Pizzerian West Villagessa. Kokemus ei Lucaliin tottuneelle Jussille (ja tottahan äitikin oli jo siellä käytetty) ollut kummoinen. John's Pizzeria on aika kälyinen (mutta tietenkin julkkisten kuvilla ja suosituksilla tapetoitu) ja pizza ihan tavanomainen, New Yorkissa se tavanomainenkin on kyllä aika hyvää. Illalla niin Minna kuin Jussikin pääsivät kotibileisiin, toinen Helsingissä, toinen Manhattanilla. Minna vietti ystävänsä syntymäpäivää ja Jussi YK:n saunaporukasta tutun kaverin läksiäisiä (mies

Viestinnän asiantuntija meni perjantaina viimeisen kerran tutulle työpaikalleen, lasiseen pilvenpiirtäjään, jota DC kahdeksi sanotaan. Rakennukset DC1 ja DC2 ovat palvelleet Yhdistyneiden kansakuntien väliaikaisina toimistoina, kun organisaation päämajaa on remontoitu. Nyt päämaja on kiillotettu ja ensi viikolla työntekijät muuttavat sinne, myös Jussi. Tänään mies pakkasi vanhassa työhuoneessaan romppeensa, sitä ei paljon ole vuodessa kertynyt - puolikas pahvilaatikollinen. Päämajassa vain isoilla johtajilla on työhuoneet, muut pakertavat maisemakonttorissa sermi suojanaan. Jussia ei harmita oman huoneen menetys, päinvastoin hän haluaa muiden joukkoon, mutta näköalasta on kurja luopua: silmäykset East Riverille vaihtuvat sisäseinän tuijotukseksi. Muuttopäivä on pitkä muuttomiehille, mutta lyhyt työntekijöille ja niinpä Jussi ennätti äitinsä seuraksi Manhattanille, kulttuuri-iltapäivää viettämään. Pääkirjastossa Jussillekin oli jotakin uutta, hän näki nyt ensi kerran hellyttävät Puo