NYC Orava

Rasmus meni tänään perjantaina skeittilaudan kanssa kouluun. Luokalla on kiva projekti, opettaja kuvaa kaikki lapset yksitellen heidän lempivaatteissaan ja suosikkitavaroidensa kanssa. Pojallamme ei montaa tavaraa täällä mukana ole, mutta skeitti sentään. Ensi keskiviikkona on "vanhempainaamu", jolloin kaikki kuvat ovat luokkahuoneen seinällä. Oppilaat lukevat silloin myös kirjoittamansa esseet vanhemmille. Rasmus pääsi poikkeuksellisesti koulusta jo klo 11. Menimme yhdessä lounaalle Court Streetille, Cobble Hill Coffee Shopiin. Mainio paikka. Amerikanitalialaisten omistama diner, perinteinen ruokalista. Juuri sellainen leffoista tuttu kuppila, jossa pöydät ovat seinän vieressä peräkkäin ja tiskilläkin voi aterioida. Poika söi fish & chipsit ja äiti kasvishampurilaisen ranskalaisilla. Amerikkalaiset kasvisburgerit päihittävät suomalaiset mennen tullen. Suomalaisissa kasvispihveissä raaka-aineena on lähinnä porkkana ja muut juurekset, ei mausteita. Täkäläiset valmistavat

Koko torstain satoi. Nyc Oravalla ei edelleenkään ole Huntereita, joten sisällä pysyteltiin. Rasmuksen opettaja soitti minulle päivällä. Hän aloitti puhelun kysymällä, onko minulla huomenna aikaa. Ennen kuin opettaja pääsi lausettaan loppuun, ajattelin: "Apua, aikaa mihin? Halloween-juhlien järjestämiseen, piiraiden leipomiseen, koulun paitojen myymiseen, vapaaehtoistyöhön...?". No, ei onneksi mihinkään noihin, vaan tapaamiseen opettajan kanssa, jotta voimme keskustella Rasmuksen koulunkäynnistä. Mihinköhän olisin vedonnut, jos opettaja todella olisi pyytänyt vaikkapa myyjäisiin osallistumista? "En oikein blogin kirjoittamiselta ehdi." Jussi oli tänään toista kertaa Suomi-poikien saunaillassa Manhattanin East Villagessa. Uusi lämmin asunto ja vaimo ja poika siellä houkuttelivat perheen isää niin, että hän tuli kotiin jo yhdeksältä. Katselimme televisiota ja totesimme, että eilisilta oli ollut turhan lupaava antennille. Ehkä sateen syytä, mutta yhteys pätki usein.

Rasmuksella on keskiviikkoisin lyhyt, nelituntinen koulupäivä, joten olin aamupäivän kotosalla ja odottelin poikaa. Puolenpäivän jälkeen hän saapui ja taas vatsa kurnien kuten viime viikollakin. Syy nälkään selvisi, oppilaat eivät syö lounasta keskiviikkoisin. Rasmuksen kouluruokailu on muutenkin lähinnä juoman noutamista, ruoka on lihapainotteista. Poika nauttii ruokalassa eväät, jotka olen laittanut hänelle. Muillakin lapsilla on eväitä mukana, superepäterveellisiä sellaisia: donitseja, sipsejä ja limua. Koko lounaskulttuuria vaivaa pikaruokamaisuus, koulun tarjoama särvin syödään kertakäyttölautasilta kertakäyttöhaarukoilla, veitsiä ei ole ja monet syövät kaiken sormin (käsienpesusta ei tietoakaan). Päivällä Nyc Orava ja poikanen lähtivät ruokaostoksille omille kulmilleen. Court Streetin kalakaupasta hankimme tilapiaa. Vaalea, ahvensukuinen kala, josta juuri sain tietää, että WWF listaa sen keltaisen värin = syö harvoin -kategoriaan. Seuraavalla kerralla valitsen jonkun eettisemmä

Rasmuksen koulussa (ilmeisesti systeemi on samanlainen muuallakin Yhdysvalloissa) ei ole oppituntien välissä taukoja, koko pitkän päivän aikana lapset pääsevät pihalle ja vapaalle vain lounastunnilla. Järjen vastaista, sanoo suomalainen. Ulkona yleensä pelataan ja tänään, viidentenä koulupäivänä, Rasmuskin pääsi peliin mukaan - ulkomaalaisvahvistus Suomesta ymmärsi viimein säännöt. Pojan englanti on vielä niin haparoivaa, että lähinnä elekielellä mennään. Vaikka BCS:ssa on moni asia Helsingin koulua ja opetusta vaatimattomampaa, kehuu Rasmus luokan yhteishenkeä, kaikki ovat kavereita keskenään eikä ketään kiusata. Poika on vaikuttunut myös tietokoneluokasta, siihen on todella satsattu, oppilailla on käytössään isot Macin koneet. Luokka aloitti tänään uuden oppiaineen, viittomakielen (ASL, American Sign Language). Se oli pojalle ja hänen vanhemmilleen yllätys. Tiesimme, että kuudennella luokalla alkavat kieliopinnot, mutta luulimme, että kielen voisi valita. Vaan ei, kaikki opetteleva

Eilisen aamun ensimmäinen näky, orava, oli huomattavasti viehättävämpi kuin tämän aamun, torakka. Huoneisto lähellä luontoa, eli maan tasolla asuminen ja oma pikku piha, saattaa houkutella kutsumattomia vieraita sisään. Helsingin talossa hiiret ja tappajan kokoiset hämähäkit ovat tulleet tutuiksi ja New Yorkissa sitten torakat. Jussi miehenä talossa yritti pistää ötökän hengiltä, mutta karkuunhan se pääsi. Yök. Maanantain iloksi perheen poikien oli kiiruhdettava töihin ja kouluun, joten Nyc Orava jäi uuteen kotiin toivomaan torakatonta päivää. Jatkoin kodin laittamista. Se on aika mukavaa puuhaa ja on vaikea ajatella, että väliaikaista kaikki on vaan. Asia pitää ottaa huomioon kodin hankinnoissa, mutta olen kyllä melkein hairahtunut laittamaan ostoskoriin jotakin "ei niin välttämätöntä", jotakin sievää. Päivällä kävelin kotikatuamme, Henry Streetia ja hämmästelin sen varrella olevia lähipalveluja. Vaikka katu on Carroll Gardensin rauhaisimpia ja lähes kaikki talot tääl

Carroll Gardensissa yö takana, kokonainen päivä edessä ja aamun ensimmäinen näky orava vastapäisessä puussa. Sekös Nyc Oravaa hymyilytti. Suomalaiset oravat ovat kyllä nätimpiä, täkäläiset ovat suurempia (bagelit ovat maistuneet) ja harmaampia, mutta vekkuleita toki nekin. Nukkuminen ja erityisesti herääminen oli jossain määrin "voyeristista", koska meillä ei ole vielä kaihtimia ikkunoissa. Asumme katutasossa (oikeastaan kyllä katutason alapuolella) ja makuuhuone antaa suoraan jalkakäytävälle. Kahden metrin päässä vuoteesta kävelee ihmisiä, se on outoa. Näkyvyys on onneksi huono ulkoa sisälle päiväsaikaan, mutta illalla, jos meillä on valot päällä, ohikulkijat huomaavat meidät oikein hyvin. Perheen isä kokosi koko päivän kalusteita, osan toiseenkin kertaan (harjoitus tekee mestarin). Vaimo laittoi ja parhaansa mukaan sisusti wc:n ja keittiön valmiiksi. Puhdetöiden lomassa nautimme thai-noutoruoat. Illansuussa pojan sänkykin saatiin kokoon. Ehkä se voisi olla kokoa pienempi.

Lauantaina 22.10. oli viimeinen herätys Bedford-Stuyvesantissa. Tavarat kasaan ja taksilla Carroll Gardensiin, Henry Streetille. Mikä mahtava tunne oli avata oman kodin ovi. Kaikki on uutta ja siistiä. Huoneistossa on lämmin ja ilmanvaihto pelaa (täällä pyyhkeet kuivuvat toisin kuin Bed-Stuyn Putnam Avenuella, jossa sai kuivata itsensä valmiiksi kosteaan pyyhkeeseen). Toivottavasti emme tuo bed-bugeja (suomeksi ikävän kuuloinen lude) tähän paratiisiin. New Yorkissa on valtava ludeongelma, niitä löytyy kaikkialta, viiden tähden hotelleista yksityisasuntoihin. Netistä voi katsoa kaupungin "ludekarttaa", melkein koko Manhattan on maalattu punaiseksi, eikä Brooklynkaan ole loiselta säästynyt. Meillä on käynyt tuuri, emmekä aiemmilla New Yorkin matkoillamme ole niiden puremiksi joutuneet. Nytkään ei ole mitään jälkiä eikä oireita, mutta väliaikaisasuntomme on sen verran kulahtanut, että ajatus bugeista heräsi. Ällöä! Kaikki Bed-Stuyssa käytetyt vaatteet pesukoneeseen, se lienee ai

Käytännön asiat New Yorkissa ovat viimeinkin reilassa, kuukausi siihen meni. Puhelimessa roikkumista, toimistoissa ravaamista, papereiden täyttämistä, odottamista, hermostumista ja ihan liikaa rahan menoa. Kyllä tästä kaupungista on pidettävä, jotta kaiken tuon kestää. Puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ovat valmiit ja meillä kaikilla on amerikkalaiset puhelinnumerot. T-Mobile järjesti kännykkäliittymät. Jussilta ja Rasmukselta kuukausimaksu on 50 dollaria mieheen, hinnalla saa soittaa ja tekstata mielin määrin Yhdysvalloissa sekä internet-yhteyden kännykkään. Jussi tosin ei tee netillä oikeastaan mitään, koska miehen luuri on moiseen turhan vanhanaikainen. Hän haaveileekin iPhone nelosesta. Rahat ovat uponneet asunnon vuokraukseen ja Ikeaan, joten saattaa omenapuhelin todella jäädä haaveeksi. Minnaa veloitetaan puolet vähemmän, en halunnut puhelimeen nettiä. Maksan kuitenkin kuukausittain "ulkomaanlisää", jotta voin soittaa Eurooppaan kohtuuhinnalla - minun Nokiallani siis

Isä saattoi pojan kouluun ja äiti jäi Bedford-Stuyvesantiin. Toivo elää, että pääsemme muuttamaan lauantaiaamuun mennessä (pakko, silloin Bed-Stuyn kämppä menee alta), joten kotirouva rupesi keräilemään hynttyitä yhteen. Jussi sai koulun kansliasta lomakkeen, johon merkitään dollarimäärä, jolla haluaa tukea BCS:n koulua. Suomalaiselle moinen on ihan uutta, mutta maassa maan tavalla. Jussi vetäisi hatusta summan ja sitoutui lisäksi kustantamaan jonkun toisenkin lapsen lounasmaksut. Oppilas voi saada kouluruoan maksutta, jos huoltajan tulot ovat maksimissaan 34 000 taalaa vuodessa. Suomessakaan tuollainen noin 25 000 euron vuosiansio ei ole mitenkään tavaton, mutta miten tässä kalliissa kaupungissa voi tulla toimeen alle 3000 taalan kuukausiliksalla? Missä silloin asutaan? Iltapäivällä hain Rasmuksen koulusta (nyt metrolla liikkuminen yksin sujuu jo pahemmin jännittämättä), menimme välipalalle trendikkääseen Smith Canteen -kahvilaan, Smith Streetille. Rasmus, ei-lihansyöjä, oli taas

Jännittävä päivä koko perheelle, poika aloitti amerikkalaisen opintien. Matkaa tulevasta kodistamme BCS:n kouluun on reilut 100 metriä, aikaa siihen on hyvä varata puolitoista minuuttia. Tätä voi kutsua lähikouluksi! Tänään Bedford-Stuyvesantista matka kesti 40 minuuttia. Ei New York aina mitenkään erityisen siistiltä näytä. Bed-Stuylta lähdettiin sateessa ekaan koulupäivään Vararehtori otti meidät vastaan aamukahdeksan jälkeen. Koulun toimistohenkilökunnalta saimme lähemmäs kymmenen täytettävää lomaketta. Rasmuksen ja hänen vanhempiensa nimet, syntymäajat ja yhteystiedot kirjoitettiin niin moneen kertaan, että väkisinkin tuli mieleen pieni tehostaminen. Jokaisessa paperissa myös kysytään "ethnic background" ja useimmissa vielä erikseen onko "hispanic". Erikoiselta tuntuu näin tarkka luokittelu, mutta täällä se kai sitten on ihan normaalia. Rasmus kirjataan valkoiseksi ja hän kuuluu etniseltä taustaltaan koulun vähemmistöön. Koulupäivä kestää peräti seitsemä

Rasmus sai tiistain olla vielä lomalla äidin kanssa. Koulun sijaan meillä oli muuta tärkeää tekemistä: matkustimme ensimmäistä kertaa New Yorkin metrolla ilman Jussia, oli pakko. Aamupäivällä menimme Bed-Stuysta G-linjalla Carroll Gardensiin odottamaan Time Warner Cablen kaapelimiestä uuteen kotiimme. Kaverin oli määrä tulla asentamaan internet-yhteys klo 11-14 välisenä aikana, mutta remonttimiehiltä kuulin, että hän oli ollut paikalla jo klo 10 ja lähtenyt tietysti pois, koska tilaajaa ei näkynyt. Muutamien puhelinsoittojen jälkeen kaapelimies tuli takaisin klo 12.30. En ollut aivan omalla vahvuusalueellani tietotekniikasta jutellessa (jo suomeksi olisi hankalaa), mutta kyllä siellä asunnossa nyt on toimiva langaton verkko. Asiat saadaan hoidetuksi, vaikkei kielitaito kaikkeen aina taipuisikaan. Remonttimiehet esimerkiksi ovat kiinalaisia ja ainoa, mitä he kykenevät minulle lausumaan on "boss, boss" eli pomo kertoo. Pomo kertoi tänään, että hänen mielestään asuntoo

Maanantaiaamuna Rasmus ilmoitettiin kouluun. Koko perhe meni metrolla alueen oppilaaksiottotoimistoon Brooklynin Fort Greeneen. Virkailija halusi pojasta jos jonkinlaista paperia, onneksi olimme varautuneet siihen ja meillä oli rokotustodistuksesta lähtien kaikki tarpeellinen mukana. Rasmus pääsee toivomaamme lähikouluun (BCS, Brooklyn School for Collaborative Studies) kuudennelle luokalle. Hän saa aloittaa sen heti, kun meille sopii (amerikkalaislapset ovat aloittaneet lukukautensa jo kuukausi sitten). Sehän sopii vaikka huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Kouluun ilmoittautuminen sujui nopeasti, puolessa tunnissa. Virkailija sanoi, että meiltä se kävi poikkeuksellisen joutuisasti, koska Jussi oli käynyt jo aiemmin keskustelemassa eikä meiltä puuttunut mitään papereita (pedantit suomalaiset). Minnan teki mieli aamiaista (aamuinen lähtö oli nopea), Fort Greenesta löysimme kivan bagel-paikan, La Bagel Delight. Bagelit ovat jäätelön ohella Nyc Oravan herkkua ja New York on tietenkin

New York valkeni meille kolmelle aurinkoisena ja lämpimänä ja olimme hereillä jo ennen yhdeksää. Aamutoimien lomassa seurasimme ikkunasta vastapäisen kirkon sunnuntaikuhinaa, herrat ja rouvat saapuivat jumalanpalvelukseen parhaimpiinsa pukeutuneina. Kirkonmenojen ja vanhemman väen tyylin vastapainona ovat lippikset, puolireiteen valahtaneet housut ja sairaan lujalla huudatettu rap-musiikki. Kuten Jussi jo kolme viikkoa sitten kuvaili: ihan kuin elokuvaa tai ainakin musiikkivideota katsoisi. Aamupalaa söimme vain pahimman nälän taltuttamiseksi, sillä sunnuntaibrunssille teki mieli. Aamu Bedford-Stuyvesantin asunnossa. Nyc Orava vääntää paplarit päässä blogia ja poikanen pelaa äidin iPadilla (yllään uusi ruutupaita) Bed-Stuyn idylliä Nyc Orava ja poikanen tutustuivat Jussin opastuksella väliaikaiseen kotiseutuunsa, Brooklynin Bedford-Stuyvesantiin. Täällä Bed-Stuyssa on paikoin todella viehättävää, vanhat brownstone-talot ovat vähintään yhtä kauniita kuin missä tahansa New York

Lauantaina Minna ja Rasmus hyvästelivät Helsingin kodin. Aamulla vielä viimeiset tarkastukset ja tehtävät, kuten vesimittarin lukeman ilmoittaminen vesilaitokselle. Tolkuttoman valvomisen vaivaamat aivoni yrittivät muistaa, onko kaikki varmasti hoidettu: vesi, sähkö, tv-lupa, laajakaista, Hesari, Aku Ankka (se muuten postitetaan New Yorkiin)... Kyllä, nyt voi oven sulkea. Aamupäivällä Jussin sisko kyyditsi meidät kaksi Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olimme hyvissä ajoin lähtöselvityksessä, ja onneksi olimme. Ylipainoa oli nimittäin sen verran paljon kahdessa suurimmassa matkalaukussa, että meitä pyydettiin poistamaan niistä tavaraa yhteensä viiden kilon verran (laukku saa painaa maksutta 23 kiloa, mutta koneeseen ei oteta edes maksusta yli 32 kiloa painavaa laukkua). Nyc Orava melkein musertui, tästä en enää selviä! Miten ahdistava tilanne: pojan kanssa kaksin lähtöselvitystiskillä, kiireiset matkaajat takana ja pakaasit pitäisi avata tässä ja nyt, jotta pääsemme koneeseen. Pakko ku

Perjantaina koitti Jussin viimeinen päivä New Yorkissa ilman perhettä. Toivottavasti osaa nauttia vapaudenrippeistään, pian on Nyc Orava kintereillä. Jussi on pikkuhiljaa saanut käytännön asiat uudessa kotikaupungissa hoidetuksi. Rasmuksen kun vielä pistää kouluun, niin arkielämä New Yorkissa voi alkaa. Aamun perheen isä aloittikin Brooklynin oppilaaksiottotoimistossa. Rasmus pyrkii Carroll Gardensissa BCS:n (Brooklyn School for Collaborative Studies) kouluun (Middle School, 6.-8. luokat, vastaavat suurin piirtein suomalaisia luokka-asteita). Kouluun on 100 metriä uudesta kodistamme, tilaa löytynee ja pojan koulumenestyksen pitäisi riittää. Ensi maanantaina viemme lapsen toimistoon näytille, toivottavasti antavat hänelle paikan. New Yorkissa on myös yksityisiä Middle Schooleja, mutta julkiset ovat usein ihan tai vähintään yhtä hyviä. Monet YK:n työntekijöiden lapset käyvät organisaation yksityistä koulua. Se maksaa noin 25 000 dollaria vuodessa, josta YK sponssaa reilusti yli puolet.

Perheen isä on onnistuneesti järjestänyt asunnon pesueelleen, joten nyt voi ottaa rennosti. Niinpä torstai-illaksi Jussi matkusti tunnin matkan päähän New Jerseyn osavaltioon, Newarkin kaupunkiin seuraamaan jääkiekkoa. NHL-ottelussa kohtasivat New Jersey Devils ja Los Angeles Kings. Se pelattiin Prudential Centerissa, joka on suuri, 20 000 henkeä vetävä halli. Jussin paikka oli piippuhyllyllä (sinne sai kohtuuhintaisen lipun, 40 taalaa), josta näki yllättävän hyvin jäälle. Amerikkalainen show-meininki ei ihan vanhan liiton Saipa-mieheen purrut, mutta ottelun lopulla Jussikin innostui, kun tunnelma nousi hallissa spontaanisti (ilman konetta, joka "käskee" taputtamaan ja huutamaan) korkealle rankkarikisan takia. Kotijoukkue voitti ja katsomo tietysti repesi riemuun. Päivällä Jussi kävi hakemassa itselleen amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Mies on huomannut, että Amerikassa kannattaa olla mahdollisimman amerikkalainen, siten asiat sujuvat paremmin. Tunnuksen tarvitsee muun

Meillä on asunto! YK:n "starttiraha" kilahti tilille ja Jussi ja rouva Zimmerman laativat keskiviikkona vuokrasopimuksen. Saamme asua kauniissa brownstone-talossa Brooklynin Carroll Gardensissa, huoneisto on pienehkö ja vuokra suolainen, mutta "this is New York", kuten nycilaiset tapaavat sanoa. Pientä harmia Jussille aiheutti, ettei muutto onnistukaan heti 15.10., huoneiston remontti ei ole aivan valmis. Saamme kompensaationa parilta päivältä vuokran alennusta. Jussi myös puhui nykyiseen Bed-Stuyn kämppäänsä siivouksen Carroll Gardensin vuokranantajan piikkiin. Mies ilmoitti, ettei voi muuten tuoda perhettään asuntoon. Ja sinnehän Nyc Orava ja poikanen kahdeksi yöksi menevät, kunnes maanantaina 17.10. muuttavat uuteen kotiinsa. Nyt alkaa vähän jännittää... New Yorkissa kaikki enemmän kuin hyvin. Helsingissä ahkeroidaan muuton eteen, eikä tietenkään nukuta (paitsi poikanen).

Alkuviikko meni raha-asioita stressatessa. Jussin tili ei vielä näytä ihan siltä, mitä asunnonvälittäjä, rouva Zimmerman odottaa. Tänään tiistainahan asuntosopimuksen oli määrä raueta, jos sovittua summaa ei löydy. Jussi hoputti YK:ta "starttirahan" maksamisessa eikä yhtään pidä asetelmasta, että on heti ensimmäisinä viikkoinaan vaatimassa jotakin työnantajaltaan. Mutta pakko on, muuten ei ole kotia. Välittäjä lupasi odottaa vielä keskiviikkoon. Nyt peukut pystyyn! Töiden jälkeen Suomen poika lähti mittailemaan katuja ja katselemaan vaatekauppoja Manhattanin Fifth Avenuelle ja Broadwaylle. Vielä ei menty Marc Jacobsin eikä Ralph Laurenin ovista sisään, vaan tyydyttiin amerikkalaisiin perusmerkkiliikkeisiin: Gap, Banana Republic, Abercrombie & Fitch ja Hollister. Viimeksi mainitun kaupan "vetonaulat", puolialastomat surffipojat, olivat näin syksyllä jo siirtyneet ovensuusta sisätiloihin ja vaatteiden käyttöön. Myöskään myyjättäret eivät enää vastaanottane

Maanantaina 10.10. Yhdysvalloissa vietetään Columbus Dayta. Se on yleinen vapaapäivä. Ei kuitenkaan YK:ssa, joka on määritellyt vapaat poikkeavasti. Kansainvälisellä organisaatiolla on pyhiä ja juhlia eri kansa- ja uskontokunnista vuodessa yhteensä noin kymmenen, viestinnän asiantuntija saa ensimmäisen palkallisen juhlavapaan 7.11. Jussi tarjosi oman tiiminsä, COB:n, kokouksessa kahvit ja donitsit ja tunsi itsensä hyväksi ihmiseksi. Kahdentoista työntekijän COB (Communication and Outreach Branch) on DSD:n (Division for Sustainable Development) viestintäyksikkö. DSD on puolestaan jo aiemmin blogissa mainitun suuren DESA:n (Department of Economic and Social Affairs) osasto. Ja YK on kaiken yllä. Jussin lähimmät esimiehet ovat COB:n ja DSD:n pomoja, mukavia intialaisia miehiä (juuri ne, jotka pyysivät Jussia unelmoimaan). COB:n pomon CV on varsin vaikuttava, mies muun muassa puhuu seitsemää kieltä ja on hyvin sivistynyt. Jussi tuntee olevansa todella juntti tuon maailmaa nähn

Sunnuntaina oli hellettä, asteet kohosivat 28 celsiukseen. Eilisestä mukavasta Bed-Stuysta ilahtuneena Jussi lähti kiertelemään nykyisiä kotikulmiaan ja kävi, kuten Nycissa viikonloppuisin on tapana, brunssilla. Jussin prepaid-liittymässä alkaa saldo tulla vastaan, pitäisi ostaa taas lisää puheaikaa, kalliksi tulee luottotiedottoman elämä. Jussi päätti kokeilla kepillä jäätä ja kysyä vielä yhdeltä teleoperaattorilta, josko liittymä voisi onnistua lisäkustannuksitta. Ja kyllä, saksalainen pelastaa Suomen pojan. Bed-Stuyn T-Mobilessa (saksalainen operaattori) kerrottiin, että passista he voivat tarkistaa eurooppalaisen asiakkaan luottotiedot. Mikäli ne ovat kunnossa, saa liittymän ilman takuumaksua. Hinta on 50 dollaria kuukaudelta sisältäen nettiyhteyden ja kaikki USA:ssa soitetut puhelut ja tekstiviestit. Ulkomaan puhelut onnistuvat 10 ylimääräisellä dollarilla. Suomi ei tietenkään ole tällä "ulkomaat"-listalla, vaan soitto kotimaahan maksaa 10 dollarin kuukaus

Lauantaiaamuna Jussilla oli treffit rouva Zimmermanin kanssa (Jussin oli tietysti udeltava, onko välittäjä sukua Robert Zimmermanille eli herra Bob Dylanille. Ei ole, mutta moni kysyy samaa). Rouvan toimistossa Jussi täytti vuokrahakemuksen valitsemaansa asuntoon, siihen brownstone-talossa sijaitsevaan, ja yllätys: tällä välittäjällä se ei maksanutkaan sitä sataa dollaria, vaan asuntoa saa hakea ihan ilmaiseksi (kuinka hienoa!). Lomakkeen täyttö on kuitenkin sitoumus ja se vahvistettiin 500 dollarin varausmaksulla (lisää myönteisiä yllätyksiä: tässä firmassa tuo 500 vähennetään välittäjälle maksettavasta palkkiosta). Tiliotteen näyttämiseltä ei vältytty, joten homma oli tyssätä siihen. Jussi oli onneksi saanut rouva Zimmermanin vakuuttuneeksi, että suomalainen mies on rehellinen ja liikkeellä tositarkoituksella. Vuokrahakemus hyväksyttiin ja asuntoa pidetään meille varattuna tiistai-iltaan - siihen mennessä on tilille tupsahdettava useampi kourallinen dollareita. Hyvä työ YK

Jussi pisti perjantaina kodin hankkimisessa toimeksi. Eilisen päätöksensä mukaisesti hän ilmoitti viimeksi nähdyn, kaksikerroksisen asunnon välittäjälle, että voisi tulla täyttämään sen sadan taalan vuokrahakemuslomakkeen. Välittäjä vastasi, että haluaa nähdä Jussin amerikkalaisen pankkitilin tiliotteen, ja tilillä tulisi tietenkin olla aika lailla tuohta. No, sitä ei ole, koska YK ei ole maksanut työsopimukseen kuuluvaa "starttirahaa" (se piti hoitaa kahden viikon sisällä). Jussi otti yhteyttä palkkaosastolle ja hoputti heitä asiassa tai muuten ei ole perheellä paikkaa mihin päänsä painaa. Koko homma rupesi miestä syömään aika tavalla, ja koska vuokra takuusummineen ja välittäjän palkkioineen on joka tapauksessa hirvittävä, Jussi otti vielä tuumaustauon. Näillä hinnoilla asunnon pitää olla juuri se oikea. Ehdolla on nyt kolme huoneistoa mahdolliseksi tulevaksi kodiksemme, ne kaikki sijaitsevat Brooklynin Carroll Gardensissa. Alue on viehättävää, siistiä, eläväistä