NYC Orava

Amerikasta ostettu Volkswagenimme matkaa meriteitse Suomeen. Jussi ajaa auton lähiviikkoina kuljetuksesta vastaavan logistiikkayhtiön tiloihin New Jerseyhyn. Mukaan tarvitaan dokumentit siitä, että mies todella on Volkkarin omistaja ja että hän on maksanut sen. Vaikkei saisi nuolaista ennen kuin kuin tipahtaa, tekee mieli jo uskoa, että menopelin Suomeen tuonti onnistuu. Samalla onnistuu myös muun materiamme tuonti, kimpsut ja kampsut nimittäin saadaan auton kyytiin - ja melkein ilmaiseksi. Pelkän Volkkarin kuljetus maksaa 1850 dollaria ja tavaraa täyteen sullottuna 2000 dollaria, erotus on siis aika pieni. Kuljetukseen saadaan YK:lta taloudellista avustusta: organisaatio kustantaa samankokoisen kontin kuin New Yorkiin saapuessamme tai antaa 1200 dollaria käteen - emme tarvitse nyt konttia, joten Jussi valitsi rahat. Toki meitä mietityttää mahtuuko kaikki välttämätön autoon, olemmehan tehneet vuoden aikana ostoksia, jotka on kuskattava entisten kamppeiden lisäksi Suomeen. Helsingis

Viestinnän asiantuntija roikkuu sosiaalisessa mediassa työaikana, ihan luvan kanssa. Rio+20-kokouksella on oma Facebook-sivu, jota DSD eli YK:n kestävän kehityksen osasto (joka toimi Rion kokouksen sihteeristönä) päivittää. Sivu avattiin vuosi sitten ja annettiin Jussin hommaksi heinäkuussa. Sivulla on kymmeniä tuhansia seuraajia, heille Jussi kertoo Rion kokoukseen liittyvistä uutisista ja päätöksistä sekä yleisesti kestävän kehityksen asioista ja ilmiöistä. Hän vinkkaa myös aihetta käsittelevästä materiaalista. Kaikki tämä tietenkin englanniksi. Helsingissä toivutaan hitaasti, Minna on saanut pakaasit purettua, muttei juuri muuta. Vaatteistani vain hieman reilu puolet on täällä (loput tulevat joskus meriteitse Suomeen) ja silti valtasin kaikki makuuhuoneemme kuusi vaatekaappia. Ai miten mukavaa, kun kaikki asut voi viikata nätisti hyllyille, niin että ensivilkaisulla näkee, mitä siellä on - ei penkomista eikä korkeita puseropinoja. Saattaa olla, että totun tähän ylellisyyteen eikä

"Voi ei, mä en pysty enää elämään Suomessa", kommentti on New Yorkista kotiin palaavan 10-vuotiaan Viljan, joka vieraili äitinsä kanssa kaupungissa kesällä. Ihan näin dramaattisissa tunnelmissa en kieriskele, mutta Chisua joudun siteeraamaan: mun koti ei oo täällä. Se on Brooklynissa. Ja minulla on sitä ja sinne kova ikävä. Tiistaina Rasmus aloitti seitsemännen luokan. Koulu ei vaihtunut, mutta yläastelaiset pääsivät rakennuksen toiseen siipeen, "isojen" puolelle. Vanha ala-asteen luokka on osittain hajonnut ja moni Rasmuksen parhaista kavereista käy nyt rinnakkaisluokkaa, joku toista kouluakin. Kaikki kuitenkin asuvat edelleen tässä lähellä, joten suhteet säilynevät. Poika herää kellon soittoon joka aamu, mutta äidillä ei ole vielä velvollisuuksia. Saan viettää vapaaherrattaren elämää kolme viikkoa, vasta syyskuun alussa kutsuu työ. Ihmeellinen sana, jonka olin melkein unohtanut. Olen ehkä syrjäytynyt. Tilasimme jo New Yorkista Helsingin kotiin nettiyhteyden (s

Maanantaina 13.8. New Yorkin aikaan 02.00 yöllä ja Helsingin aikaan 09.00 aamulla Finnairin kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kello käännettiin paikalliseen aikaan, mutta se ei paljon auta, kun ihmisen (tai siis oravan) fysiikka puhuu jotakin ihan muuta kuin paikallista kieltä. Valveilla on pakko pysyä ainakin kymmenen tuntia, katsotaan kuinka illalla käy. Ensimmäinen kulttuurishokki tarjottiin jo taksimatkalla kentältä kotiin, maanantaiaamu eikä auton autoa missään - onko täällä joku liikennelakko? Ei ole, on ihan vaan Suomen pääkaupunkiseudulle tyypillinen maaseutumainen ympäristö. Olemme siis landella. Tuska lisääntyi kotipihaan kurvatessa: talomme näyttää kesämökiltä. Lohtua soi vain aurinko, Helsingin kesä alkoi tällä viikolla - niin meille kerrottiin. Ei New Yorkin ihanaa, pakahduttavaa kuumuutta (eilen lähtöpäivänä +35 C), mutta kyllä 25 asteenkin lämpö miellytti Suomeen palaavia. Kotona on kaikki kunnossa, talo hyvin pidetty. Vuokralaisemme on saanut pihamme ku

New Yorkiin kokoontuu koko maailma ja hetkeksi joukkoon sai liittyä myös Nyc Orava. Tänään, sunnuntaina 12.8. se ilo kuitenkin loppuu ja orava ja poikanen poistuvat kaupungista. Niin väärin ja niin epistä. Minä nimittäin rakastan tätä paikkaa. Aamu suunniteltiin avattavan brunssilla jossakin kotikulman kuppilassa, mutta olin niin silmät ristissä öisestä pakkausurakasta, että brunssi vaihtui itse tehdyksi aamupalaksi. Mazzolan bagelit ja croissantit lohduttivat Minnaa, mutta vain vähän - itse asiassa ne muistuttivat siitä surkeudesta, ettei kotona Helsingissä ole lähimaillakaan kivijalkaleipomoa, mistä noutaa aamun tuoreet vehnäset. Viime hetken touhujen lomassa seurasimme televisiosta olympialaisia. Lontoon kisojen viimeisenä päivänä jännitettiin miesten koripallon loppuottelua USA-Espanja. Amerikkalaisjoukkue on kisojen aikana vienyt kotiin jokaisen pelaamansa matsin ja voitti odotetusti myös tämän viimeisen, kulta ei kuitenkaan irronnut ihan heppoisesti, peli päättyi 107-100. Jou

Jos Manhattan on tullut tutuksi, niin Brooklyn on tullut ystäväksi. Lauantai piti viettää ystävän kanssa, mutta niin vain eilisilta karkasi käsistä, että aamuksi oli kiidettävä Manhattanille Rasmuksen vaatehankinnoille. Macy's pelasti kiireisen, nyt on nippu paitoja Helsingin syksyyn. Äkkiä metroon ja takaisin kotikaduille Carroll Gardensiin. Nyc Orava ja poikanen vetäisivät viimeisen lounaan Smith Streetin Ki Sushissa, lempparisushipaikassa. Kerroin henkilökunnalle, että lähdemme takaisin Suomeen, ja voi, miten herttaisia he olivat vakioasiakkailleen - halasivat ja minä melkein kyynelehdin. Kotona odotti jälkiruoka: Monteleone Bakerysta haettu Red Velvet -cake ja Mazzolan cannoli. Ja ähky. Jussin kanssa kävin hyvästelemässä pienellä suomalaisella lahjalla asuntovälittäjämme, tytär Zimmermanin. Hän esitteli ensimmäisen kerran Jussille Henry Streetin kotimme ja hänen äitinsä teki vuokrasopimuksen Jussin kanssa. Newyorkilainen asunnonvälitysbisnes on raakaa touhua, jossa pitää no

Vimmalla New Yorkin viimeiseen viikonloppuun - nyt iski paniikki. Nyc Orava ja poikanen kiersivät koko päivän Manhattanilla, paikoissa jotka halusin vielä nähdä. Asialistalla oli myös Rasmuksen vaatevaraston kartuttaminen. Nykyään poika tahtoo olla mukana ostoksilla, hänellä on mielipiteitä pukeutumisestaan - joskus oikeita, joskus vääriä. Alakaupungin Century 21:sta löysimme pojalle superedullisesti muutaman pukineen; en ole aiemmin liikkeen lastenosastosta perustanut, mutta tänään tärppäsi. Tavarataloa vastapäisellä WTC:n työmaalla uurastetaan, näky on komea ja korkein pilvenpiirtäjä, One World Trade Center tai Freedom Tower (rakkaalla lapsella on monta nimeä) hipoo taivaita - keskeneräisenäkin se on jo New Yorkin korkein rakennus. Pian saavutettaneen 1776 jalan korkeus - luku on sama kuin maan itsenäistymisvuosi. Seuraavaksi aina yhtä hurmaavaan Greenwich Villageen. Kaupunginosaan, jossa en vieläkään pärjää ilman karttaa. iPadin navigaattorin avulla osasin suunnistaa falafel-baa

Torstaina olin yksin Manhattanilla, se oli Nyc Oravan viimeinen oma hetki Isossa Omenassa. Kaupunkien kaupungissa, rakkaimmassa minulle. Vietin hetkeni Manhattanin alakaupungissa, Sohossa ja Nolitassa. Aurinko paahtoi ja lämmitti, elokuun päivät ovat olleet täällä yhtä kuumia kuin heinäkuunkin. Tänä vuonna jatkuvaa hellettä on kyllä pukannut jo toukokuun lopusta ja jo alkukeväästä sai ruveta paitahihasilleen. Koko vuotemme on ollut sään puolesta yhtä hemmottelua, New Yorkin talvi oli tilastojen mukaan leudoin viiteenkymmeneen vuoteen ja maaliskuu kaupungin mittaushistorian lämpimin. Suomesta ei ole kuulunut samanlaisia uutisia, synnyinmaan kesä ei taida juuri talvesta poiketa, paitsi ettei ole lunta. Aamupäivän istuin ihanassa, tutussa Harney & Sons -teehuoneessa. Amerikkalainen teefirma tarjoaa pakopaikan hälinästä ylellisessä Sohon myymälässään, jossa saa tilata pannullisen kuumaa laajasta valikoimasta ja kyytipojaksi taivaallisia skonsseja - Nyc Orava suosittelee niitä suola

Viestinnän asiantuntija on saanut kaivatun jatkon työsuhteelleen Yhdistyneissä kansakunnissa. Valitettavasti emme jää asumaan New Yorkiin loppuiäksemme (vielä, toim.huom.), mutta Jussilla on onni viettää kaupungissa syyskuunkin päivät. Miehen työsopimus tehtiin viime syksynä yhdeksitoista kuukaudeksi, 23.8.2012 asti; samalle ajalle kirjattiin myös maassaoloviisumi. Jussin on kuitenkin asuttava Yhdysvalloissa kaksitoista kuukautta, jotta hän voi tuoda Volkkarin verottomasti Suomeen. Autoa ostaessa Jussi otti sen riskin, että duuni (ja siinä samalla viisumi) todella loppuu ennalta määrättynä päivänä ja valmistautui erilaisiin virityksiin, joilla vuosi tulisi täyteen - takeita onnistumisesta ei tietenkään ollut. Kesän aikana sitten selvisi, ettei virityksiin tarvitse ryhtyä, sillä viisumin viimeisen voimassaolopäivän saa ylittää kuukaudella - auton tuonti on siis turvattu. Mutta mistä elanto - kuukausi ilman työtä ja palkkaa New Yorkissa on melkein mahdoton ajatus, millä ihmeellä neljän

Nyc Orava on urakoinut kuukausien aikana Manhattanin - ja tuntee saarta jo aika tavalla. Downtownin olen kulkenut katu kadulta, aivan reuna-alueita myöten, juuri mitään ei ole välistä jäänyt. Myös Midtown on tutkittu melkein suurennuslasilla, vain ylemmän keskikaupungin itäosasta uupuu jokunen kortteli. Uptown on jäänyt vähemmälle. Olen mennyt sinne nähtävyyksien ja museoiden perässä, eikä aika ole oikein riittänyt katujen ja kulmien nuuskimiseen, hengailuun pelkästä hengailun ilosta. Central Park, Upper West Side, Upper East Side, Harlem, Spanish Harlem, Morningside Heights ja Washington Heights - kaikki nämä on toki nähty, mikä enemmän mikä vähemmän, mutta kyllä Nyc Orava olisi vielä pari kuukautta helposti kuluttanut yläkaupungin maisemissa. Onneksi Oravalla on vielä neljä Ison Omenan arkipäivää kalenterissa. Niillä kierrän Upper East Siden. Se on tarjonnut minulle tähän mennessä sitä mitä matkailijoille yleensä: maailman hienoimpia taidemuseoita Fifth Avenuella ja ylellisiä ikk