NYC Orava

Nyc Orava on saanut lisäaikaa hetkeksi: Jussi lähtee parin päivän kuluttua työmatkalle New Yorkiin ja toki uutiset sieltä on blogissa kerrottava. Eli vielä yksi uusi kirjoitus on tulossa. Minä en matkalle pääse, mutta tunnelmassa olen kympillä mukana. Se ei ole vaikeaa, sillä Iso Omena kulkee taskussani aina ja melkein joka päivä kaupunkia ikävöin. Vaikka kyllähän elämä Helsingissäkin suttaantuu; pian tulee kuluneeksi yhdeksän kuukautta minun ja Rasmuksen paluusta ja vanhalla tottumuksella mennään päivästä toiseen. Kuulostaapa tylsältä. No, ihan osattomaksi en täällä sentään ole jäänyt; olemme syöneet kivoissa ravintoloissa, istuneet lähes viikottain elokuvissa, käyneet taidenäyttelyissä, jossakin konsertissa ja teatterissakin - ihan niin kuin New Yorkissa (tai ehkä kuitenkin melkein niin kuin New Yorkissa). Olen voinut tehdä myös sellaista mukavaa, mitä newyorkilainen kotikulmillaan ei, kuten esimerkiksi hiihtää. Ja kai työkin on ihmiselle jotenkin hyväksi. Parasta Suomessa ovat ku

Minna ei malta Nyc Oravaa lopettaa, viimeistä New Yorkin ovea sulkea. Pitkitän blogia vielä yhdellä päivityksellä ennen hyvästejä - sain siihen hyvän syyn, ystäväni saapui äskettäin Atlantin takaa terveisineen, jotka tietenkin on jaettava täällä. New York on toipunut kohtuullisesti Sandysta, mutta ihan entisellään rakkaani ei ole. Manhattanin eteläisimmillä metroasemilla ei liikennöidä vieläkään eikä jokaista veden tuomaa roskaa ja kaatunutta puuta ole ehditty siivota. Kurjinta ovat kuitenkin rotat, nehän luonnonmyllerrysten herättäminä usein vilistävät ihmisten ilmoille. Rottariesa on suurin Coney Islandilla, uutisissa puhutaan jopa kissankokoisista jyrsijöistä. Tulvavahingot tietävät tulonmenetyksiä yrittäjille, monet liikkeet ja ravintolat ovat olleet pitkään suljettuna ja jotkut ovat joutuneet lopettamaan toimintansa kokonaan. Maailman paras ruokakauppa, Red Hookin Fairway kärsi valtavasti (ja oli silti tukemassa Sandyn riepottelemia brooklynilaisia tarjoamalla muun muassa ilmais

Minna ja Rasmus ovat tulleet Helsinkiin jo kuusi ja Jussikin pian viisi kuukautta sitten ja jotenkuten olemme tänne sopeutuneet. Pienet arkiset asiat, kuten Brooklynissa tehty käsisaippua, Trader's Joen herkut eli kuivatut ananas- ja mangopalat aamupalajogurtin kera sekä Fairwaysta hankittu teearsenaali helpottavat ikävää - vähän kuin olisi toinen jalka vielä New Yorkissa. Ja kyllä Minnaa ne Atlantin takaa ostetut vaatteetkin auttavat, Amerikan farkut ja jumpperit ovat vieneet läpi pimeän suomalaisen talven. Amerikan herkut korissa. Eiköhän näillä shampoilla, vartalovoiteilla ja suihkusaippuoilla yhden oravan turkkia hetki hoideta. Jussin, joka purkkisirkuksen Suomeen saakka roudasi, oli vaikeuksia ymmärtää tarvittavan kosmetiikan määrää. Mutta nämähän ovat arjen sulostuttajia! Nyc Orava (titteli, joka minulta on surukseni viety) saakin kuvasta oivan aasinsillan suositella New Yorkiin matkaajille hyväksi havaittuja kauneustuotteita, näitä kannattaa ostaa ja kokeilla: Avedan Pur

Volkswagen ei ollut Kotkan satamassa luvatusti perjantaina 16.11., mutta heti seuraavana maanantaina laiva sen sinne toi. Perjantaina 23.11. Jussi otti junan Kotkaan ja lähti hakemaan autoaan. Ei tietenkään sekään ihan niin yksinkertaista, kuin oli sanottu. Schumacherin kuljetusfirmasta kerrottiin, että he luovuttavat auton omistajalleen henkilöllisyystodistuksella. Satamassa sijaitsevan Suomen tullin vaatimuksista eivät huomanneet mainita sanaakaan. Onneksi Jussilla joku aivoratas raksutti ja hän otti Kotkan reissulle kaikki auton ostoon liittyvät dokumentit. Niilläkään ei tosin Volkkaria tullivirkailijoiden ohi ajettu, tarvittiin todistukset myös ulkomailla asumisesta. Sellaisia ei mukana ollut, mutta iPad oli ja Jussi pääsi saman tien sähköpostistaan kaivamaan ja lähettämään tullille vaadittavat asiakirjat. Auto saatiin näin kuiville, mutta sen kyydissä olevan tavaran - meidän omaisuutemme - kohtaloa piti hetki jännittää. Amerikan tulli oli unohtanut toimittaa Jussin laatiman selvit

Volkswagen todella lähti laivan kyydissä kohti Eurooppaa luvatusti 22.10., mutta perillä se ei (tietenkään) ollut 16.11. Tärkeintä, että lähti. Ja aika viime tipassa lähtikin: vain kuusi päivää ennen Sandy-myrskyn iskua itärannikolle. New York -parka kärsi Sandysta pahoin, mutta vielä hurjempaa tuhoa nähtiin ja koettiin naapurissa, New Jerseyn kaupungissa, ja siellähän automme odotti laivaan lastausta. Onneksemme auto ja siihen pakattu omaisuutemme pääsivät Sandylta pakoon, mutta rakas New York huoletti - sydän syrjällään seurasin uutisia ja Jussi kaupungissa asuvien ystäviensä Facebook-sivuja. New Yorkin piirikunnista Staten Islandia Sandy moukaroi armottomasti, myrskyn 43 newyorkilaisesta kuolonuhrista Staten Islandissa asuvia oli yli puolet. Queensissa myrsky aiheutti tulipaloja, joissa ainakin 50 perhettä menetti talonsa. Manhattan tulvi pahoin ja Ala-Manhattanilla kesti pitkään palata normaaliin päiväjärjestykseen sähköineen ja metroineen. Brooklynia Sandy retuutti rajuimmin ran

Sunnuntaisin TV2 tuo lohtua New Yorkia ikävöivälle Minnalle. Ensin iltakymmenen jälkeen alkaa Bored to Death, amerikkalaisen HBO-tuotantoyhtiön komediasarja. Se kertoo kahdesta brooklynilaisesta hemmosta, jotka sekoilevat tutuilla mestoilla - siellä päin missä mekin asuimme. Viime jaksoa katsoessani vauhkoonnuin täysin enkä sohvalla pysynyt, kun tyypit kävivät niin Gowanuksessa kuin Red Hookissakin. Ihana New York -ilta jatkuu välittömästi toisella HBO:n puolituntisella, How to Make it in Americalla. Siinäkin kaksi kaverusta, jotka etsivät onneaan suuressa maailmassa, lähinnä Manhattanilla. Ja tuttuja maisemia vilisee silmissä: rakennuksia, ravintoloita, kauppoja, puistoja... Sarja on hyvin nycilainen, juuri tuollaista siellä on. Monet pikkuasiat, joihin ei aiemmin osannut leffoissa tai sarjoissa kiinnittää huomiota, näyttävät nyt kotoisilta. Minulle tuli koti-ikävä. New Yorkissahan Nyc Oravan koti on. Telkkarin ja valkokankaan lisäksi Isoon Omenaan törmää yllättävän usein suomalaist

Kaksi viikkoa Suomeen tulonsa jälkeen Jussi soitti Schumacherin kuljetusyhtiöön - missä on Volkkari, siitä ei ole kuulunut mitään ja haluamme auton sisältöineen kotiin. Jussi ei saanut yhteyshenkilöään kiinni, eikä soittopyyntöä noteerattu. Perjantaina 12.10. mies pisti sähköpostia firmaan ja vastaus oli aika tyly: yhtään ei kuulemma tiedä, koska auto lähtee. Saattaa mennä viikkoja, ehkä kuukausiakin. Ellei Jussi sitten maksa lisää. Toiset kaksituhatta jos pistää tilille, niin sitten joku viitsii vähän kiireemmällä aikataululla lastata Volkkarin konttiin, laivaan ja merille. Nyt paloi Jussilta, rauhalliselta ihmiseltä, käämi pahemman kerran. Niin aikataulu kuin rahasumma oli Amerikassa kirjallisesti sovittu ja allekirjoitettu - aikataulu petti jo viikkoja sitten ja vielä vaaditaan lisää rahaakin. Kaikkien kokemiemme huijausten ja palturin puhumisen joukossa tämä on ylittämätön - anteeksi kieleni - kusetus. Jussi kirjoitti äreän kohteliaan vastineen Schumacherille, vetosi tehtyyn diil