Tekstit

One World Observatory

Kuva
Haluaisin aloittaa jokaisen päivän täkäläisellä aamiaisella pannukakkuineen. Se tietenkin tarjoiltaisiin jollakin ihanalla terassilla aamuauringon helliessä. Hintataso upottaa haaveet ja aamupalat on syöty viime viikon Five Leaves -elämystä lukuun ottamatta kotosalla. Tiistaina 14.6. ei enää viitsitty pihistellä. Aamutuimaan lähdimme kävellen Brooklyn Bridge Parkiin, olimme huomanneet viime viikolla sen eteläpäässä Iris Cafen, jonka aamiaislista oli jäänyt kummittelemaan herkkusuun mieleen. Vedettiin sitten älyttömissä maisemissa älyttömät ähkyt. Shaksukan ja jättimäisen joguttiannoksen jälkeen pannukakut ja mustikkaskonssi taistelivat masupaikastani - skonssi voitti (sellaista en vielä tällä matkalla ollut syönyt). Ja mikä kiva yllätys, lasku oli kohtuullinen. Tänne joskus uudestaan. Patikoimme loputkin ihanasta Brooklyn Bridge Parkista Fulton Ferryn laiturille saakka, josta sitten hyppäsimme Manhattanille menevään lauttaan, East River Ferryyn. NYC Ferry operoi ainakin näin kesällä

The Public Square and Gardens at Hudson Yards

Kuva
Maanantaina 13.6. Manhattan-hana aukesi. Metrolla yhden vaihdon kautta Manhattanin läntiselle alakaupungille, Meatpacking Districtille. East Riverin varrella oleva vanha teurastamoalue, kuten nimestä voi päätellä, on jo vuosia ollut muodikas tienoo, josta löytyy tyylikkäitä kauppoja ja ravintoloita. Siellä on myös kaksi ehdotonta New York -nähtävyyttä: Whitney Museum of American Art ja sekä High Line. The Whitney on perustettu 1930-luvulla ja kahdesti muuttanut sijaintiaan. Uusin, valtavan upea rakennus valmistui vuonna 2015 ja vierailimme siellä viime reissullamme 2016. Tänä kesänä siellä järjestetään kuuluisa Whitney Biennial, jossa uudet, nuoret taiteilijat pääsevät esille. Biennial on edistänyt muun muassa Jackson Pollockin, Georgia O'Keeffen ja Jeff Koonsin uraa. Biennialissa on ollut aivan huippuvuosia, esimerkiksi vuoden 1983 näyttelyssä mukana olivat Keith Haring, Cindy Sherman ja Jean-Michel Basquiat (Biennialin historian nuorimpana taiteilijana). Me olimme niin urpoja,