Tekniikan ihmelapset
Rasmuksella on keskiviikkoisin lyhyt, nelituntinen koulupäivä, joten olin aamupäivän kotosalla ja odottelin poikaa. Puolenpäivän jälkeen hän saapui ja taas vatsa kurnien kuten viime viikollakin. Syy nälkään selvisi, oppilaat eivät syö lounasta keskiviikkoisin. Rasmuksen kouluruokailu on muutenkin lähinnä juoman noutamista, ruoka on lihapainotteista. Poika nauttii ruokalassa eväät, jotka olen laittanut hänelle. Muillakin lapsilla on eväitä mukana, superepäterveellisiä sellaisia: donitseja, sipsejä ja limua. Koko lounaskulttuuria vaivaa pikaruokamaisuus, koulun tarjoama särvin syödään kertakäyttölautasilta kertakäyttöhaarukoilla, veitsiä ei ole ja monet syövät kaiken sormin (käsienpesusta ei tietoakaan).
Päivällä Nyc Orava ja poikanen lähtivät ruokaostoksille omille kulmilleen. Court Streetin kalakaupasta hankimme tilapiaa. Vaalea, ahvensukuinen kala, josta juuri sain tietää, että WWF listaa sen keltaisen värin = syö harvoin -kategoriaan. Seuraavalla kerralla valitsen jonkun eettisemmän fisun lautaselle. Kalakaupassa onkin mistä valita ja hinnat sopuisammat kuin Helsingissä. Union Marketista ostimme vihanneksia, luonnonjogurttia ja mozzarellaa. Suosikkileipomo Caputosta leipää ja Sweet Melissasta pikkuiset cupcaket jälkiruoaksi. Päivittäistavaraa haimme vielä lähikaupastamme Metista. Ruokakorivertailussa New York on varmaankin Helsinkiä edukkaampi, mutta yksittäisistä tuotteista esimerkiksi jogurtit ja maito ovat jopa kalliimpia. Nyc Oravan vähäisellä kokemuksella voi sanoa, että selvästi halvempaa on tuore kala, leipä, coca-cola ja Ben & Jerry's -jäätelö. Noillahan pärjää aika pitkälle...
Päivälliseksi kotirouva paistoi tilapiafileet, keitti risottoa ja valmisti avokado-tomaatti-mozzarella-salaatin. Maukasta oli ruoka taas. Johtuisiko hyvien raaka-aineiden lisäksi kaasuliedestä, joka on aivan ihana, tehokas ja helppo säätää halutulle lämmölle. Ennen kontin saapumista on kokattava yhdellä paistinpannulla ja kattilalla, joten kovin monimutkaisia keitoksia ei (onneksi) vielä voi harrastaa.
Perheen isä oli ostanut The New York Timesin (ja myös tilannut sen) ja kertoi, että jälkiruoaksi popsimamme mini cupcaket ovat lehden mukaan "growing trend". Lehtikuvan herkku oli Melissan leipoma, juuri sieltä ostin tänään jälkiruokamme - olipa Nyc Orava sattumalta trendikäs. Mies selitti innostuneena myös piskuisesta italialaisesta ravintolasta Manhattanin Nolitassa, joka on monien muusikkojen suosikkipaikka (täällä istuvat muun muassa Lenny Kravitz, David Bowie, Billy Joel ja Rihanna). No, katsotaan istuvatko enää lehtijutun jälkeen. New York Timesin ruokasivut (Dining) ovat hyvät, houkuttelevia reseptejä ja kivoja ruoka- ja ravintolajuttuja. Lehti on näppärän kokoinen, kapea, joten sitä voi lukea vaikka metrossa. Yhdysvalloissa ei ole samanlaista "kaikki lukevat sitä" -sanomalehteä kuin Suomessa Helsingin Sanomat (itse asiassa Hesari on aivan ainutlaatuinen maailmassa, koko maa tavaa samaa lehteä). Täällä sanomalehdet ovat enemmänkin paikallisia, New Yorkin suurin ja kaunein on juuri The New York Times, toinen laatulehti on Wall Street Journal.
Kirjoitin pari päivää sitten, että olemme yhdistyneet tietoliikenteen avulla maailmaan, näin ei kuitenkaan ole ollut. Näkymättömiä yhteyksiä tarvitsevat vehkeet reistailevat tai eivät toimi lainkaan. Ärsyttävintä on, ettemme ole saaneet internetia auki, onneksi on ollut Nyc Oravan iPad 3G-yhteydellä. Useampi puhelu tänään Time Warner Cablelle ja vihdoin jokin pin-koodi selvisi - nyt nettiin pääsee! Kaikkien perheenjäsenten puhelimet sammuvat asunnossamme enemmän tai vähemmän, vain ikkunoiden lähellä tai pihalla voi puhua keskustelun katkeamatta. Jussi käyttää minun vanhaa puhelintani (hyvä, että otin Helsingistä kakkoskapulan mukaan), koska miehen AT&T:n puhelin mykistyi täysin. Jussihan lopetti prepaid-sopimuksen AT&T:n kanssa ja teki tavallisen liittymäsopimuksen T-Mobileen. AT&T:lta hän varmisti, että sieltä hankittu luuri (onneksi vain 20 taalan hintainen) on lukitsematon eli puhelin toimii laitteena, vaikka liittymä hankitaan toiselta operaattorilta. Tietenkään puhelin ei ollut lukitsematon, vaan sammui heti, kun operaattori vaihtui. Puhelinnumeronsa Jussin onnistui kohtuullisellla vaivannäöllä säilyttää.
Nyc Orava ei ole voinut ladata kuvia kannettavasta tietokoneesta (laitan kaikki kuvat kamerasta sinne) blogiin, koska siihen tarvitaan internet-yhteys, jota meillä ei siis ole ollut. Se pänni, niinpä ostimme pienen adapterin, jonka avulla kamerasta siirretään kuvia iPadiin. Sinne kuvat ilmestyivätkin, mutta blogiin niitä ei saa liitettyä sitten millään, vaikka iPadissa on verkkoyhteys. Turhaan kokeilin useamman tunnin, koska Applelta pitää hankkia erillinen ohjelma sitä varten. Tänään onneksi langaton verkko on saatu toimimaan kotona ja kuvien lataaminen onnistuu kannettavasta.
Tietotekniikan piti helpottaa ihmistä, ei hermostuttaa. Olikin ihmeellistä, kun tänään pistimme television piuhan seinään kiinni, asettelimme antennin sojottamaan ylös ja avasimme toosan, niin se toimi. Selvä kuva, paljon kanavia ja sattumalta lempisarja Glee löytyi ensimmäisenä. Televisioon liittyvät toiminnot eivät sitten olekaan yhtä yksinkertaisia. Perheen nuoriso ilmoitti Suomessa, että "tietenkin Playstation toimii Jenkeissä, kaikki osat ovat yhteensopivat Atlantin sillä ja tällä puolen. Piuha televisioon vaan ja pelaamaan". Laite raahattiin matkalaukussa New Yorkiin ja eihän sillä noin vaan pelatakaan. Uudessa Samsungissamme ei ole scart-liittymää, joka taasen tarvitaan Playstationiimme. Lisäksi television hertsimäärä on USA:ssa eri kuin Suomessa. Suomesta ostettu pelikone saattaa silti suostua yhteistyöhön amerikkalaisen television kanssa. Sen testaamiseksi tarvitaan (argh!) jälleen kerran kauppareissua ja lisäosaa, jotta laitteet voi liittää toisiinsa. Toivotaan, että homma onnistuu, sillä Playstationin tarkoituksena on toimia myös DVD-soittimena, jonka kautta katsomme leffoja. Nyt tosin perheen isästä ja äidistä tuntuu siltä, että voisimme siirtyä putkiradion ja käpylehmien aikaan.
Päivällä Nyc Orava ja poikanen lähtivät ruokaostoksille omille kulmilleen. Court Streetin kalakaupasta hankimme tilapiaa. Vaalea, ahvensukuinen kala, josta juuri sain tietää, että WWF listaa sen keltaisen värin = syö harvoin -kategoriaan. Seuraavalla kerralla valitsen jonkun eettisemmän fisun lautaselle. Kalakaupassa onkin mistä valita ja hinnat sopuisammat kuin Helsingissä. Union Marketista ostimme vihanneksia, luonnonjogurttia ja mozzarellaa. Suosikkileipomo Caputosta leipää ja Sweet Melissasta pikkuiset cupcaket jälkiruoaksi. Päivittäistavaraa haimme vielä lähikaupastamme Metista. Ruokakorivertailussa New York on varmaankin Helsinkiä edukkaampi, mutta yksittäisistä tuotteista esimerkiksi jogurtit ja maito ovat jopa kalliimpia. Nyc Oravan vähäisellä kokemuksella voi sanoa, että selvästi halvempaa on tuore kala, leipä, coca-cola ja Ben & Jerry's -jäätelö. Noillahan pärjää aika pitkälle...
Päivälliseksi kotirouva paistoi tilapiafileet, keitti risottoa ja valmisti avokado-tomaatti-mozzarella-salaatin. Maukasta oli ruoka taas. Johtuisiko hyvien raaka-aineiden lisäksi kaasuliedestä, joka on aivan ihana, tehokas ja helppo säätää halutulle lämmölle. Ennen kontin saapumista on kokattava yhdellä paistinpannulla ja kattilalla, joten kovin monimutkaisia keitoksia ei (onneksi) vielä voi harrastaa.
Perheen isä oli ostanut The New York Timesin (ja myös tilannut sen) ja kertoi, että jälkiruoaksi popsimamme mini cupcaket ovat lehden mukaan "growing trend". Lehtikuvan herkku oli Melissan leipoma, juuri sieltä ostin tänään jälkiruokamme - olipa Nyc Orava sattumalta trendikäs. Mies selitti innostuneena myös piskuisesta italialaisesta ravintolasta Manhattanin Nolitassa, joka on monien muusikkojen suosikkipaikka (täällä istuvat muun muassa Lenny Kravitz, David Bowie, Billy Joel ja Rihanna). No, katsotaan istuvatko enää lehtijutun jälkeen. New York Timesin ruokasivut (Dining) ovat hyvät, houkuttelevia reseptejä ja kivoja ruoka- ja ravintolajuttuja. Lehti on näppärän kokoinen, kapea, joten sitä voi lukea vaikka metrossa. Yhdysvalloissa ei ole samanlaista "kaikki lukevat sitä" -sanomalehteä kuin Suomessa Helsingin Sanomat (itse asiassa Hesari on aivan ainutlaatuinen maailmassa, koko maa tavaa samaa lehteä). Täällä sanomalehdet ovat enemmänkin paikallisia, New Yorkin suurin ja kaunein on juuri The New York Times, toinen laatulehti on Wall Street Journal.
Kirjoitin pari päivää sitten, että olemme yhdistyneet tietoliikenteen avulla maailmaan, näin ei kuitenkaan ole ollut. Näkymättömiä yhteyksiä tarvitsevat vehkeet reistailevat tai eivät toimi lainkaan. Ärsyttävintä on, ettemme ole saaneet internetia auki, onneksi on ollut Nyc Oravan iPad 3G-yhteydellä. Useampi puhelu tänään Time Warner Cablelle ja vihdoin jokin pin-koodi selvisi - nyt nettiin pääsee! Kaikkien perheenjäsenten puhelimet sammuvat asunnossamme enemmän tai vähemmän, vain ikkunoiden lähellä tai pihalla voi puhua keskustelun katkeamatta. Jussi käyttää minun vanhaa puhelintani (hyvä, että otin Helsingistä kakkoskapulan mukaan), koska miehen AT&T:n puhelin mykistyi täysin. Jussihan lopetti prepaid-sopimuksen AT&T:n kanssa ja teki tavallisen liittymäsopimuksen T-Mobileen. AT&T:lta hän varmisti, että sieltä hankittu luuri (onneksi vain 20 taalan hintainen) on lukitsematon eli puhelin toimii laitteena, vaikka liittymä hankitaan toiselta operaattorilta. Tietenkään puhelin ei ollut lukitsematon, vaan sammui heti, kun operaattori vaihtui. Puhelinnumeronsa Jussin onnistui kohtuullisellla vaivannäöllä säilyttää.
Nyc Orava ei ole voinut ladata kuvia kannettavasta tietokoneesta (laitan kaikki kuvat kamerasta sinne) blogiin, koska siihen tarvitaan internet-yhteys, jota meillä ei siis ole ollut. Se pänni, niinpä ostimme pienen adapterin, jonka avulla kamerasta siirretään kuvia iPadiin. Sinne kuvat ilmestyivätkin, mutta blogiin niitä ei saa liitettyä sitten millään, vaikka iPadissa on verkkoyhteys. Turhaan kokeilin useamman tunnin, koska Applelta pitää hankkia erillinen ohjelma sitä varten. Tänään onneksi langaton verkko on saatu toimimaan kotona ja kuvien lataaminen onnistuu kannettavasta.
Tietotekniikan piti helpottaa ihmistä, ei hermostuttaa. Olikin ihmeellistä, kun tänään pistimme television piuhan seinään kiinni, asettelimme antennin sojottamaan ylös ja avasimme toosan, niin se toimi. Selvä kuva, paljon kanavia ja sattumalta lempisarja Glee löytyi ensimmäisenä. Televisioon liittyvät toiminnot eivät sitten olekaan yhtä yksinkertaisia. Perheen nuoriso ilmoitti Suomessa, että "tietenkin Playstation toimii Jenkeissä, kaikki osat ovat yhteensopivat Atlantin sillä ja tällä puolen. Piuha televisioon vaan ja pelaamaan". Laite raahattiin matkalaukussa New Yorkiin ja eihän sillä noin vaan pelatakaan. Uudessa Samsungissamme ei ole scart-liittymää, joka taasen tarvitaan Playstationiimme. Lisäksi television hertsimäärä on USA:ssa eri kuin Suomessa. Suomesta ostettu pelikone saattaa silti suostua yhteistyöhön amerikkalaisen television kanssa. Sen testaamiseksi tarvitaan (argh!) jälleen kerran kauppareissua ja lisäosaa, jotta laitteet voi liittää toisiinsa. Toivotaan, että homma onnistuu, sillä Playstationin tarkoituksena on toimia myös DVD-soittimena, jonka kautta katsomme leffoja. Nyt tosin perheen isästä ja äidistä tuntuu siltä, että voisimme siirtyä putkiradion ja käpylehmien aikaan.
 |
| Jussi yrittää saada langattoman netin toimimaan; siihen tarvitaan puhelu kaapeliyhtiölle, kannettava tietokone ja iPad. Kyllä homma viimein onnistuikin |
Kommentit
Lähetä kommentti