Lauantaina 22.10. oli viimeinen herätys Bedford-Stuyvesantissa. Tavarat kasaan ja taksilla Carroll Gardensiin, Henry Streetille. Mikä mahtava tunne oli avata oman kodin ovi. Kaikki on uutta ja siistiä. Huoneistossa on lämmin ja ilmanvaihto pelaa (täällä pyyhkeet kuivuvat toisin kuin Bed-Stuyn Putnam Avenuella, jossa sai kuivata itsensä valmiiksi kosteaan pyyhkeeseen). Toivottavasti emme tuo bed-bugeja (suomeksi ikävän kuuloinen lude) tähän paratiisiin. New Yorkissa on valtava ludeongelma, niitä löytyy kaikkialta, viiden tähden hotelleista yksityisasuntoihin. Netistä voi katsoa kaupungin "ludekarttaa", melkein koko Manhattan on maalattu punaiseksi, eikä Brooklynkaan ole loiselta säästynyt. Meillä on käynyt tuuri, emmekä aiemmilla New Yorkin matkoillamme ole niiden puremiksi joutuneet. Nytkään ei ole mitään jälkiä eikä oireita, mutta väliaikaisasuntomme on sen verran kulahtanut, että ajatus bugeista heräsi. Ällöä! Kaikki Bed-Stuyssa käytetyt vaatteet pesukoneeseen, se lienee ainoa mitä voimme tehdä. Onneksi Henry Streetilla on uudet patjat ja sohva, ja Suomesta tuodut liinavaatteet ja pyyhkeet otetaan käyttöön vasta nyt.
Rasmuksen koulu järjesti tänään pihallaan perinteisen syystapahtuman, Apple Festin. Hengasin pojan kanssa siellä, Jussi jäi odottamaan eilistä Ikean kuormaa. Mies soitti aamulla tulikivenkatkuisen puhelun yhtiöön ja vaati kalusteet pikaisesti Henry Streetille. Heti puolenpäivän jälkeen ne tuotiin. Vielä pitäisi vääntää reklamaatio, jotta saamme kuljetusmaksun takaisin (joka tietenkin oli maksettu etukäteen). Se olisi vähin hyvitys eilisillan yli neljän tunnin turhasta odottamisesta. Apple Fest oli kuin minkä tahansa suomalaisen koulun leppoisa, hyvin järjestetty tilaisuus. Tarjoilun amerikkalaiset kuitenkin voittavat 6-0. Koulun hyväksi oli mahdollisuus ostaa cupcakeja, muffinsseja, kakkuja, piiraita, brownieita, vohveleita, smoothie-juomia... Lounaaksi sai edullisesti muun muassa erilaisia chileja, minä ja Rasmus otimme kasvista, Jussi piti tauon huonekalujen kokoamisesta ja tuli myös syömään, hän valitsi tulista lihaa. Koulun kirpputorilta Rasmus villiintyi ostamaan omilla rahoillaan Marvelin sarjakuvia, joita myytiin suomalaisittain pilkkahintaan (yhdeksän lehteä kolmella taalalla).
Illalla koko perhe oli vielä Macyllä ostoksilla. Alepäivien hinnat houkuttelivat, kassiin laitettiin paistinpannu, uunivuoka, vesipannu, pieni kahvinkeitin ja rikkaimuri. Joitakin astioita (esim. kattilat, lasit, aterimet) on otettu Suomesta matkaan, osa pitää hankkia paikan päältä. Kaikki sähkökäyttöiset vempeleet on ostettava täältä, koska sekä töpselit että volttimäärät ovat erilaiset. Adapteri auttaa töpseliongelmaan, mutta vempaimet pelittävät silloinkin vaivalloisesti, sillä Euroopassa myytävät laitteet on tehty toimimaan puolta suuremmilla volteilla kuin amerikkalaiset, eivätkä täkäläiset pistorasiat anna niihin riittävästi tehoa. Sähkölaitteita hankimme siis mahdollisimman vähän, niitä kun ei kannata viedä Suomeen. Imurittakin aiomme olla. Huoneisto on helppo siivota ja kotirouvalla on aikaa, joten mopilla ja rikkaimurilla huiskitaan. Manuaalisia, kunnon siivousvälineitä on täältä vaikea löytää, esimerkiksi siivousliinoja (meille tutut Chifonetin ja Viledan kaltaiset) ei myydä oikeastaan missään. Amerikkalaiset ilmeisesti vain imuroivat, jynssäämiseen he käyttävät pieniä hankaussieniä. Valtaosa mopeistakin on aivan aataminaikaisia. Suomalaisella Sini-siivoustuotteella olisi täällä markkinarako.
Minna ja Jussi pääsivät laittamaan päät tyynyyn uudessa sängyssä. Lapsi nukahti sohvalle, hänen petinsä kootaan huomenna.
 |
| Koulun Apple Fest -tapahtuma |
 |
| Ilma suosi ja porukkaa piisasi |
 |
| Sarjakuvakirppari ilahdutti Rasmusta |
Kommentit
Lähetä kommentti