Ikeassa
Sunnuntaina oli hellettä, asteet kohosivat 28 celsiukseen.
Eilisestä mukavasta Bed-Stuysta ilahtuneena Jussi lähti kiertelemään
nykyisiä kotikulmiaan ja kävi, kuten Nycissa viikonloppuisin on tapana, brunssilla.
Jussin prepaid-liittymässä alkaa saldo tulla vastaan, pitäisi ostaa taas lisää puheaikaa, kalliksi tulee luottotiedottoman elämä. Jussi päätti kokeilla kepillä jäätä ja kysyä vielä yhdeltä teleoperaattorilta, josko liittymä voisi onnistua lisäkustannuksitta. Ja kyllä, saksalainen pelastaa Suomen pojan. Bed-Stuyn T-Mobilessa (saksalainen operaattori) kerrottiin, että passista he voivat tarkistaa eurooppalaisen asiakkaan luottotiedot. Mikäli ne ovat kunnossa, saa liittymän ilman takuumaksua. Hinta on 50 dollaria kuukaudelta sisältäen nettiyhteyden ja kaikki USA:ssa soitetut puhelut ja tekstiviestit. Ulkomaan puhelut onnistuvat 10 ylimääräisellä dollarilla. Suomi ei tietenkään ole tällä "ulkomaat"-listalla, vaan soitto kotimaahan maksaa 10 dollarin kuukausimaksun sijaan 29 centtiä minuutilta (ei onneksi kovin kallista). Liittymäsopimukset ovat kaksivuotisia, jos sen haluaa lopettaa aikaisemmin joutuu "rangaistukseksi" pulittamaan 200 dollaria. Pitkästä sopimusajasta huolimatta liittymä kannattaa ottaa, vuosi prepaidilla on hinnakasta ja vaivalloista. Operaattorilta voi hankkia edullisesti myös puhelimen; valikoima on suuri, mutta Nokian päivät Yhdysvalloissa taitavat olla aika luetut. Suomalaisia kännyköitä ei näy juuri missään, T-Mobilessa on sentään kahta nokialaismallia saatavilla.
Tulevassa kodissa tarvitaan huonekaluja. Alkuun pärjätään sängyillä ja ruokapöydällä, niitä perheen isä lähti katsomaan Brooklynin Ikeaan. Ihan kuin sunnuntaipäivä pääkaupunkiseudulla. Paitsi, että tämän Ikean ikkunoista on suora näkymä Vapaudenpatsaalle. Kyllä ruotsalainen osaa, samaa tavaraa ihmiset kantavat onnellisina koteihinsa niin Vantaalla kuin New Yorkissa.
Illalla Jussi halusi mennä ihmettelemään Occupy Wall Streetia. Se on jatkunut jo pitkään Financial Districtilla, mutta mies ei ole nähnyt siitä vilaustakaan, koska ei ole vielä liikkunut aivan Manhattanin eteläkärjessä. Huhujen mukaan mielenosoittajia on leiriytynyt myös Washington Squarelle Greenwich Villageen ja sinne Jussikin suuntasi. Huhua vain, mielenilmauksista ei ollut hajuakaan, mutta hyvä meininki muuten. Paljon ihmisiä hengailemassa, musiikkia ja lämmintä. Tähän kaupunkiin Jussi haluaa jäädä.
New Yorkissa kaikki hyvin. Helsingissä oltiin sukujuhlissa ja saimmepa vielä yövieraitakin Hampurista saakka.

Kommentit
Lähetä kommentti