Sadepäivä
Koko torstain satoi. Nyc Oravalla ei edelleenkään ole Huntereita, joten sisällä pysyteltiin. Rasmuksen opettaja soitti minulle päivällä. Hän aloitti puhelun kysymällä, onko minulla huomenna aikaa. Ennen kuin opettaja pääsi lausettaan loppuun, ajattelin: "Apua, aikaa mihin? Halloween-juhlien järjestämiseen, piiraiden leipomiseen, koulun paitojen myymiseen, vapaaehtoistyöhön...?". No, ei onneksi mihinkään noihin, vaan tapaamiseen opettajan kanssa, jotta voimme keskustella Rasmuksen koulunkäynnistä. Mihinköhän olisin vedonnut, jos opettaja todella olisi pyytänyt vaikkapa myyjäisiin osallistumista? "En oikein blogin kirjoittamiselta ehdi."
Jussi oli tänään toista kertaa Suomi-poikien saunaillassa Manhattanin East Villagessa. Uusi lämmin asunto ja vaimo ja poika siellä houkuttelivat perheen isää niin, että hän tuli kotiin jo yhdeksältä. Katselimme televisiota ja totesimme, että eilisilta oli ollut turhan lupaava antennille. Ehkä sateen syytä, mutta yhteys pätki usein. Mikäli antennia asettelemalla kuva ei selkiydy, pitänee tilata kaapeliyhteys.

Kommentit
Lähetä kommentti