Presidents' Day
Tänään 20.2. on Yhdysvalloissa yleinen vapaapäivä, Presidents' Day. Vuosittain, helmikuun kolmantena maanantaina muistetaan maan presidenttejä, mutta erityisesti heistä ensimmäistä George Washingtonia (virassa 1789-1797) sekä kuudettatoista, Abraham Lincolnia (virassa 1861-1865), kummatkin helmikuussa syntyneitä. Päämiehinä Washington ja Lincoln ovat historiallisesti hyvin merkittäviä ja arvostettuja; Washington toimi Yhdysvaltain armeijan ylipäällikkönä vapaussodassa ja oli yksi valtion perustajista. Lincoln oli presidenttinä sisällissodan aikana ja onnistui yhdistämään maan sen jälkeen. Hän vastusti orjuutta ja sodan loputtua orjat vapautettiinkin.
Presidenttien päivänä me lähdimme lomamatkalle. New Yorkin osavaltion koululaisilla, kuten Rasmuksella, alkoi viikon mittainen talviloma ja viestinnän asiantuntija otti tiistaista perjantaihin vapaata töistä (Presidents' Day on myös YK:ssa vapaapäivä). Nyc Orava taitaa olla lomalla aina. Talvilomalla talviharrastukset, laskettelemaan siis.
Vuokra-auto Park Slopen Hertzilta - tylsä Toyota, vaimo ja poika odottivat jotakin jenkkirautaa - ja aamupäivällä startti kohti New Englandia. Uudeksi Englanniksi, ensimmäisten uudisasukkaiden mukaan, kutsutaan itärannikon kuuden pohjoisimman osavaltion aluetta. Seutu on yleisesti kaunista, vaurasta, akateemista, liberaalia ja poliittisesti demokraattivoittoista. Ja siellä on vuoria!
Jussi luotsasi meidät turvallisesti pois Brooklynista pohjoiseen päin, mutta heti Queensissa mies ajoi harhaan tulostetusta ajo-ohjeesta ja navigaattorista huolimatta. Liikenne New Yorkissa on niin vilkasta, että tarkkana on oltava joka sekunti. Yleisin lause ensimmäisen ajotunnin aikana vaimolle ja pojalle olikin: "Nyt ei saa puhua". Oikea tie löytyi, pääsimme Queensista Robert F. Kennedy Bridgen yli The Bronxiin ja sieltä välietappiamme, Hadleyn pikkukaupunkia kohti.
Amerikkalaisilla moottoriteillä (freeway) on ilo ajaa, leveää kaistaa ja hyvin käyttäytyvää porukkaa ratissa. Yleisin sallittu nopeus on 65 mailia tunnissa eli reilua satasta saa painaa, aika moni vaikutti kyllä päästelevän pienoista ylinopeutta. Sujuvaa matkan tekoa hidastavat vain tietullit, jotka ovat maassa hyvin yleisiä, me pulitimme kahdesti muutaman dollarin. Bensa myydään gallonoina, yksi gallona on vajaat neljä litraa, ja maksaa noin puolet Suomen hinnasta. Suomalaiselle halpaa, mutta paikallisten mielestä polttoaine on aina kallista, nyt erityisen kallista. Taukopaikkoja teiden varrella on tiuhaan, amerikkalaisten on kai saatava koko ajan jotakin suuhunsa. Niissä autoilevan kansan nälkä taltutetaan lähinnä pikaruolla. Toki muutakin löytyy, me pysähdyimme Connecticutin osavaltiossa perinteiseen rekkamiesten Dineriin.
Iltapäivällä, 200 mailia (noin 300 kilometriä) ajettuamme olimme perillä Hadleyssa, yhden yön välipysäkillämme. Vaiteliaan oloinen 5000 asukkaan kaupunki piileskelee Massachuttesin osavaltiossa. Siellä ei näyttänyt olevan juuri muuta kuin matalia hotelleja ja motelleja sekä isohko kauppakeskus, Hampshire Mall. Retkeily- ja ulkoiluvälinepuoteja nököttää päätien varrella monta; kysyntää kaiketi riittää, koska lähellä on laskettelukeskuksia ja hyvät luontoretkeilymahdollisuudet, alueelle tullaan pääasiassa "reippailulomalle", tämä ei ole mikään maailman kulttuuripääkaupunki. Viskasimme kamppeet kaikin puolin asialliseen Marriott-hotelliimme ja jatkoimme vartin verran matkaa vähän vireämmille vesille, Northamptonin kaupunkiin.
Northampton oli mitä mukavin yllätys, viehättävä ja eläväinen kaupunki. Väkeä on noin 30 000 ja palvelut monipuoliset. Nuoria oli liikkeellä paljon, melko lähellä on useita yliopistoja. Paikka on tunnettu vapaamielisyydestään, täällä asuu asukaslukuun nähden maan eniten lesbopariskuntia, sateenkaarilippuja liehuikin siellä täällä. Ravintolatarjonta on erinomainen, etnisiä ruokapaikkoja poikkeuksellisen paljon. Me illallistimme mukavassa Thai Gardenissa, curry maistuu aina.
Pitkän päivän päätteeksi uni maittoi Hadleyn hotellin king size -vuoteessa, Rasmus-parka nukkui tosin paikallisessa hetekassa.
Presidenttien päivänä me lähdimme lomamatkalle. New Yorkin osavaltion koululaisilla, kuten Rasmuksella, alkoi viikon mittainen talviloma ja viestinnän asiantuntija otti tiistaista perjantaihin vapaata töistä (Presidents' Day on myös YK:ssa vapaapäivä). Nyc Orava taitaa olla lomalla aina. Talvilomalla talviharrastukset, laskettelemaan siis.
Vuokra-auto Park Slopen Hertzilta - tylsä Toyota, vaimo ja poika odottivat jotakin jenkkirautaa - ja aamupäivällä startti kohti New Englandia. Uudeksi Englanniksi, ensimmäisten uudisasukkaiden mukaan, kutsutaan itärannikon kuuden pohjoisimman osavaltion aluetta. Seutu on yleisesti kaunista, vaurasta, akateemista, liberaalia ja poliittisesti demokraattivoittoista. Ja siellä on vuoria!
Jussi luotsasi meidät turvallisesti pois Brooklynista pohjoiseen päin, mutta heti Queensissa mies ajoi harhaan tulostetusta ajo-ohjeesta ja navigaattorista huolimatta. Liikenne New Yorkissa on niin vilkasta, että tarkkana on oltava joka sekunti. Yleisin lause ensimmäisen ajotunnin aikana vaimolle ja pojalle olikin: "Nyt ei saa puhua". Oikea tie löytyi, pääsimme Queensista Robert F. Kennedy Bridgen yli The Bronxiin ja sieltä välietappiamme, Hadleyn pikkukaupunkia kohti.
Amerikkalaisilla moottoriteillä (freeway) on ilo ajaa, leveää kaistaa ja hyvin käyttäytyvää porukkaa ratissa. Yleisin sallittu nopeus on 65 mailia tunnissa eli reilua satasta saa painaa, aika moni vaikutti kyllä päästelevän pienoista ylinopeutta. Sujuvaa matkan tekoa hidastavat vain tietullit, jotka ovat maassa hyvin yleisiä, me pulitimme kahdesti muutaman dollarin. Bensa myydään gallonoina, yksi gallona on vajaat neljä litraa, ja maksaa noin puolet Suomen hinnasta. Suomalaiselle halpaa, mutta paikallisten mielestä polttoaine on aina kallista, nyt erityisen kallista. Taukopaikkoja teiden varrella on tiuhaan, amerikkalaisten on kai saatava koko ajan jotakin suuhunsa. Niissä autoilevan kansan nälkä taltutetaan lähinnä pikaruolla. Toki muutakin löytyy, me pysähdyimme Connecticutin osavaltiossa perinteiseen rekkamiesten Dineriin.
Iltapäivällä, 200 mailia (noin 300 kilometriä) ajettuamme olimme perillä Hadleyssa, yhden yön välipysäkillämme. Vaiteliaan oloinen 5000 asukkaan kaupunki piileskelee Massachuttesin osavaltiossa. Siellä ei näyttänyt olevan juuri muuta kuin matalia hotelleja ja motelleja sekä isohko kauppakeskus, Hampshire Mall. Retkeily- ja ulkoiluvälinepuoteja nököttää päätien varrella monta; kysyntää kaiketi riittää, koska lähellä on laskettelukeskuksia ja hyvät luontoretkeilymahdollisuudet, alueelle tullaan pääasiassa "reippailulomalle", tämä ei ole mikään maailman kulttuuripääkaupunki. Viskasimme kamppeet kaikin puolin asialliseen Marriott-hotelliimme ja jatkoimme vartin verran matkaa vähän vireämmille vesille, Northamptonin kaupunkiin.
Northampton oli mitä mukavin yllätys, viehättävä ja eläväinen kaupunki. Väkeä on noin 30 000 ja palvelut monipuoliset. Nuoria oli liikkeellä paljon, melko lähellä on useita yliopistoja. Paikka on tunnettu vapaamielisyydestään, täällä asuu asukaslukuun nähden maan eniten lesbopariskuntia, sateenkaarilippuja liehuikin siellä täällä. Ravintolatarjonta on erinomainen, etnisiä ruokapaikkoja poikkeuksellisen paljon. Me illallistimme mukavassa Thai Gardenissa, curry maistuu aina.
Pitkän päivän päätteeksi uni maittoi Hadleyn hotellin king size -vuoteessa, Rasmus-parka nukkui tosin paikallisessa hetekassa.
 |
| Northamptonissa on kauniita, tyypillisiä New Englandin puutaloja |
 |
| Northamptonin keskusta |
Kommentit
Lähetä kommentti