Tänään, torstaina 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä. Vaikka päivää juhlitaan näyttävimmin Venäjällä ja muissa entisissä sosialistimaissa, se on Yhdysvalloista kotoisin. Täällä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1909. Maaliskuun kahdeksanneksi päivä on vakiintunut kaikkialla maailmassa YK:n yleiskokouksen päätöksellä vuonna 1977.
Nyc Orava suuntasi askeleensa jälleen Manhattanin alakaupunkiin, City Hallille ja Civic Centeriin. Ne sijaitsevat jonkun matkaa eteläkärjestä pohjoiseen, heti Brooklyn Bridgen Manhattanin puoleisessa päässä. Kaunis City Hall on toiminut New Yorkin kaupungintalona vuodesta 1812. Kaupungintaloa ympäröi mukava puisto, jossa aurinkoisena torstaina istui niin toimistojen työntekijöitä, opiskelijoita piirustuslehtiöineen ja läppäreineen kuin kaupunkiin pikku hiljaa virranneita turisteja (maaliskuusta alkaen kaupunki näköjään täyttyy, tammi- ja helmikuussa oli vielä hiljaista).
 |
| City Hall Park. Takana keskellä häämöttää kaupungintalo, oikealla oleva suuri rakennus on Municipal Building, kaupungin hallintorakennus. Niiden välissä näkyvä pyramiditorni kuuluu liittovaltion oikeustalolle |
 |
| City Hallin luona, Brooklyn Bridgen kupeessa järjestettiin naistenpäivän tapahtuma |
City Hallin lähellä on suurenmoisia rakennuksia ja vanhoja pilvenpiirtäjiä. Park Row Building, joka on kaupungin vanhin edelleen pystyssä oleva pilvenpiirtäjä on nyt harmittavasti huputettuna, sitä saneerataan. Se on valmistunut vuonna 1899 ja oli yhdeksän vuoden ajan maailman korkein rakennus. Woolworth Building, pilvenpiirtäjistä hienoimpia ja esikuva tuleville, oli Woolworth-myymäläketjun pääkonttori; rakentuessaan vuonna 1913 siitä tuli vuorollaan maailman korkein rakennus, titteli säilyi 17 vuotta. Frank Gehryn viime vuonna avattu teräksinen pilvenpiirtäjä, Beekman Tower erottuu ympäristöstä hienolla, modernilla muotoilullaan.
 |
| Woolworth Building kurkottaa korkealla. Frank Woolworthilla ei ollut pikkurahasta puutetta: hän palkkasi Cass Gilbertin suunnittelemaan pääkonttorin ja maksoi pilvenpiirtäjän rakentamisen käteisellä. Etualalla oleva katu on nimeltään Park Row; se tunnettiin aikanaan Newspaper Rowna, koska merkittävien sanomlalehtien toimitukset majailivat siellä. Kadulla pönöttää Benjamin Franklinin patsas, hän pitää kädessään julkaisemaansa Pennsylvania Gazettea, siirtomaa-ajan tärkeintä sanomalehteä |
 |
| Woolworth Buildingin upean aulan sanotaan kuuluvan kaupungin aarteisiin. Valitettavasti sitä ei pääse enää katsomaan, ulkopuolisten sisäänpääsy tyssää ulko-ovelle |
 |
| Frank Gehryn suunnittelema Beekman Tower. Vasemmalla sisäänkäynti City Hall Parkiin. Edessä näkyvä katu on Park Row |
 |
| Ala-Manhattanilla on uutta ja vanhaa, korkeaa ja matalahkoa. Gehryn pilvenpiirtäjä on kiehtovan näköinen ja auringonvalossa loistokkaimmillaan |
 |
| Civic Centerin paloasema... |
 |
| on aika päheä |
Komea Civic Center löytyy kaupungintalon takaa. Alueella on tuomioistuimia, poliisilaitoksen päämaja sekä monumentaalinen kaupunginhallinnon rakennus.
 |
| Civic Center. Näissä maisemissa on kuvattu lukemattomia elokuvia ja tv-sarjoja; yksi tunnetuimmista tietenkin Law & Order, Kova laki, Yhdysvaltain pisimpään jatkunut rikossarja |
 |
| Vasemmalla New York County Courthouse, New Yorkin piirikunnan oikeustalo, keskellä Cass Gilbertin viimeinen työ United States Courthouse, liittovaltion oikeustalo ja oikealla Municipal Building, kaupungin hallintorakennus (siellä järjestetään muun muassa siviilivihkimiset) |
 |
| New York County Courthouse |
 |
| Satavuotias Emigrant Industrial Savings Bank Building oli ensimmäinen pilvenpiirtäjä (jäänyt jo korkeimpiensa jalkoihin), joka rakennettiin H-kirjaimen muotoon, näin ilma ja valo pääsivät paremmin kaikkialle taloon. Tämä kaupungin vanhin säästöpankki perustettiin vuonna 1850 irlantilaisille siirtolaisille. Vanhan pilvenpiirtäjän omistaa New Yorkin kaupunki ja se on suojelukohde |
Kaupungintalon takana on myös African Burial Ground. Parikymmentä vuotta sitten, rakennustöiden yhteydessä, täältä löydettiin merkitsemätön hautausmaa. Alueelle arvioidaan haudatun 15 000 afrikkalaista, niin orjia kuin vapaita, 1690-1790-luvuilla. Paikka on muistomerkki kaikille afrikkalaisille, jotka tuotiin New Yorkiin. Ja heitä tuotiin paljon, kaupungissa oli Hollannin ja Englannin hallinnon aikana siirtokunnista toiseksi eniten orjia.
 |
| African Burial Ground National Monument |
Naistenpäivän kunniaksi Nyc Orava tarjosi itselleen vähän paremman lounaan. Kävelin Tribecaan, ravintola City Halliin. Elegantti paikka sijaitsee 150-vuotiaassa valurautatalossa (cast iron building), ympärillään vanhoja, pieteetillä remontoituja teollisuuskortteleita. Sisään astuttuani itse kokki ja paikan omistaja, Henry tuli minua vastaan ja ehdotti seikkailua - jännittävää. Hän vei minut istumaan ravintolan terassille, parhaalle paikalle. Henry oli tavattoman kohtelias, kätteli, kysyi nimeäni ja olenko käynyt ravintolassaan aiemmin. Herralla oli aikaa, lounasväki oli jo mennyt eikä illalliselle tultu vielä. Oli oravalla olo kuin kuningattarella, tyylikkäässä Tribecassa, lämpimällä terassilla, erinomaisesta ruoasta ja ensiluokkaisesta palvelusta nauttien. New Yorkissa lounasta tarjoillaan yleensä pitkään, klo 16 asti; minäkin sain kala-annokseni lounashintaan, 19 dollaria. Tällaisessa paikassa se ei ole paljoakaan, etenkään kun lounas oli aivan illallisaterian veroinen. Suorastaan ylellistä oli, kun tarjoilija kiikutti alkajaiseksi "kokin tarjoaman alkupalan", samettinen kurpitsakeitto. Jussin kommentti ihanaan iltapäivääni oli: "Mäkin haluan olla nainen".
 |
| City Hall Restaurant |
 |
| Terassilta aukeaa ihana Tribecan kaupunginosa |
Jussin naistenpäivän yllätys oli auto. Mies parkkeerasi tuliterän Volkswagen Tiguanin talon eteen, perhe kyytiin ja koeajolle. Aivan läheltä, Red Hookista lähtee Brooklyn Battery Tunnel, joka vie Ala-Manhattanille - rohkeasti sinne vaan, vaikka kuskia hirvittikin. Tunnelissa on aika iso tietullimaksu suuntaansa, joten seuraavaksi on opeteltava reitti maksuttoman Brooklyn Bridgen kautta. Pääsimme turvallisesti perille Upper West Sidelle, tuttuun Cafe Laloon - kakkuparatiisiin. Erinomainen naistenpäivän lopetus. Olipa mukava olla auton kyydissä New Yorkissa, näki niitäkin maisemia, jotka tavallisesti menevät metrossa istuessa. Nyc Oravan parhaat menovehkeet ovat kyllä edelleenkin omat koivet.
 |
| Siinä se nököttää - auto |
Kommentit
Lähetä kommentti