Bretton Woods

Innokas lasketteluporukka heräsi keskiviikkona ajoissa aamupalalle, yövymmehän bed & breakfast -paikassa. Talossa ei kuitenkaan lisäksemme ollut edelleenkään ristinsielua, eikä myöskään katettua pöytää. Päättelimme, että olimme saaneet huoneen tutunkauppana, Gables olisi ilman meitä suljettu, ja hinta soviteltu niin alas, ettei siihen murkinoita kuulu. Onneksi palvelut ovat vieressä; ihana The Maia Papaya -kahvila löytyi heti. Näin pienen ja syrjäisen paikkakunnan kahvilaksi se tarjosi hämmästyttävän monipuolisen aamiaisvalikoiman. Kahvilan ikkunaan teipatun lehtileikkeen mukaan The New York Timesin toimittaja on eksynyt tänne ja kehunut: "Best coffee bar in the mountains".

Ajomatka Bretton Woodsin laskettelukeskukseen kesti vajaat puoli tuntia. Matkan varrella näkyi avoinna olevia yöpymispaikkoja, mutta vielä enemmän kiinni olevia. Kummallisinta oli, että ainakin neljännes rakennuksista (niin maja- kuin yksityistalojakin) oli romahtamaisillaan, vanhoja, isoja, kauniita huviloita. Bethlehem oli sata vuotta sitten suosittu lomakohde. Kaupunkiin saapui päivässä jopa seitsemän junaa, osa suoraan New Yorkin Grand Central Terminalista. Erityisesti juutalaisia matkusti seudulle paljon, kuulemma heinänuhan oireita helpottaakseen. Vähitellen turismi hiipui ja autoilun yleistyessä ihmiset pääsivät vapaammin minne vain. Hienot hotellit purettiin eikä lomahuviloista enää huolehdittu. Vaikka lähellä on pari erinomaista laskettelukeskusta, kesä on tälläkin vuosituhannella vilkkaampi sesonki. Silloin väki tulee golf-kentille ja vuorille patikoimaan. Edelleen suvikuukausina Bethlehemissa asuu suurehko hasidi-juutalaisyhteisö. Osa huonokuntoisista taloista on kesäasukkaiden omistamia, mutta niitä käytetään vain muutama kuukausi vuodessa ja jätetään talveksi niille sijoilleen, ilman talonmiestä.

Bethlehemin postitoimisto ja kahvila Maia Papaya

Bethlehemin pääkadulla seisoo Yhdysvaltain vanhin edelleen käytössä oleva elokuvateatteri (näytöksiä ei valitettavasti ole talvisin). Vierestä saa ostaa kotitekoista jäätelöä

Bretton Woodsissa on 102 rinnettä, se on New Hampshiren suurin laskettelukeskus ja kuuluu The White Mountains -alueeseen, joka peittää neljänneksen osavaltion pinta-alasta. Korkein huippu on Mount Rosebrook (3000 jalkaa, noin 1000 metriä). Sieltä korkeusero laaksoon on 1500 jalkaa. Valtaoa rinteistä on helpohkoja, mutta mustaa mäkeäkin riittää. Metsässä puikkelehtevia reittejä on useita.

Bretton Woodsin rinnekartta

Minnalla ja Jussilla oli omat monot ja kypärät mukana (New Yorkissa vierailleet sukulaiset olivat tuoneet ne meille Suomesta, konttiinhan ne eivät mahtuneet), muut välineet vuokrattiin. Suksivuokra ja hissiliput ovat tyyriitä, aivan alppimaiden hinnoissa. Alpeilla ei oltu, ei rinteiden eikä etenkään maisemien puolesta, mutta yllättävän mukava Bretton Woods on. Monet rinteet ovat pitkiä ja laskettelun huumaan pääsi nopeasti - ei kai juuri mikään ole kivempaa. Nyc Orava on aloittelija ja ollut ensimmäisen kerran suksilla vasta kolme vuotta sitten. Jussi ja Rasmus kiitävät yli puolet nopeammin kuin minä, he nauttivat vauhdista, minä fiilistelen. Ensimmäisen laskupäivän sää oli hyvä, hillitty auringonpaiste eikä lainkaan kylmä. Ruuhkaa ei ollut, hisseihin ei tarvinnut jonottaa. New Hampshiren osavaltion hiihtoloma alkaa vasta ensi viikolla, eiköhän viikonloppuna porukkaa ole jo enemmän. Päivälippu on voimassa klo 8-16 ja iltalippu klo 16-20. Keskiviikon lippumme sisälsi kummatkin vuorot ja jäimme viilettämään auringonlaskuun saakka. Vaikka lasketellessa ei Alppeja ollut ikävä, nälän ja janon iskiessä ikävä tuli. Bretton Woodsin persoonattomat, ylihinnoitellut kuppilat kalpenevat 6-0 Itävallan hurmaaville rinneravintoloille, joista monet ovat ihania, ikivanhoja vuoristomökkejä. Bretton Woodsin alue on aika iso, mutta ruokapaikkoja ei ole kuin kaksi, yksi laaksossa ja yksi varsinaisessa rinteessä. Tänään lounastimme jälkimmäisessä.

Ennen majatalolle menoa kävimme ihastelemassa laskettelukeskuksen likellä uljaana seisovaa Mount Washington hotellia. Se on valmistunut vuonna 1902 ja on viimeinen muisto alueen loistokkaasta matkailuhistoriasta. Hotelli on myös osa taloushistoriaa: 44 valtioita sopi siellä vuonna 1944 kansainvälisen valuuttayhteistyön periaatteista. Järjestelmä nimettiin kokousseudun mukaan Bretton Woodsiksi ja se oli voimassa vuoteen 1971. Kokouksessa sai alkunsa myös edelleen toimiva kansainvälinen valuuttarahasto, IMF. Asiakkaita luksushotellissa näytti piisaavan. Kokemushan täällä majoittuminen olisi, mutta vain yhden yön saa sillä, millä viisi söpöisessä Gablesissamme.

Mount Washington Hotel edestä

Mount Washington Hotel takaa. Pyöreässä salissa on pääravintola, jonne ajattelimme mennä lauantaina hienostelemaan; se tyssäsi alkuunsa: miehiltä vaaditaan pikkutakki eivätkä farkut ole sopiva alaosa

Hotellin terassilta on esteetön näkymä Mount Washingtonille, osavaltion korkeimmalle vuorelle (6288 jalkaa, 1917 metriä)

Gablesissa meitä odotti toinen paikan emännistä. Hän kertoi, että saamme käyttää taloa kuin kotiamme, myös keittiötä. Kävimmekin ostamassa Bethlehemin ruokakaupasta parin seuraavan aamun syötävät. Ensimmäisen liikuntapäivän jälkeen ramasi niin, ettemme jaksaneet tutustua uuteen ravintolaan ja astelimme taas Cold Mountain Cafeeseen. Siellä vietettiin Italia-iltaa, söimme erittäin maukasta pastaa ja Nyc Orava vetäisi vielä herkullisen appelsiinijuustokakun jälkiruoaksi.

Tämä kyltti on kyllä ihan paras! Näin vapaata on vapaassa New Hampshiressa, Bethlehemin kyläkaupassa