Greenpoint

Sunnuntaina poika jäi nukkumaan, äiti ja isä lähtivät taas uusiin Brooklynin maisemiin. Tänään kaikkein pohjoisimmaksi, Greenpointiin. Sinne pääsimme Carroll Gardensin metroasemalta suoraan G-junalla.

Kauppakassiin painettu kartta kertoo suurpiirteisesti Brooklynista. Me asumme melko ylhäällä, luoteessa. Greenpoint on Brooklynin pohjoisin kaupunginosa
Kävelykierros aloitetaan tietenkin vasta, kun masut ovat täynnä. Greenpointissa sijaitsee yksi Brooklynin suosituimmista ravintoloista, Five Leaves. Se oli näyttelijä Heath Ledgerin projekti, mutta mies kuoli yhdeksän kuukautta ennen paikan avaamista. Australialaissyntyinen näyttelijä oli Brooklynin poikia; hän asui perheensä kanssa ihan nurkillamme, Boerum Hillissa ja erottuaan Michelle Williamsista oli tuttu näky Williamsburgissa. Nyc Orava oli kuullut, että Five Leavesin viikonloppubrunssille olisi syytä ehtiä ennen puolta yhtätoista, muuten jono voi olla nälkäiselle turhan pitkä. Olimme mestoilla juuri ennen puolta ja pääsimme melko nopeasti sisään, mutta sen jälkeen todellakin jono vain kasvoi. Hipsterit kaipasivat jo aamiaista, Greenpoint on Williamsburgin naapurissa, pillikintut ovat siis rantautuneet tännekin. Ravintola on aivan mahtava - pienehkö, hälyisä, tunnelmallinen. Ja ruoka todella hyvää. Nyc Orava suosittelee enemmän kuin lämpimästi, Brooklynia parhaimmillaan.

Five Leaves ei auringottomana aamupäivänä ulkoapäin kummoiselta näytä, mutta on ihan loistopaikka
Minnan amerikkalaiset pannukakut ja Jussin pekonileipä
Greenpoint oli aikoinaan vilkas satamapaikka. Sen telakoilla on rakennettu laivoja ja tehtaissa valmistettu laivaköysiä. Vanhalta satama-alueelta on hyvät näkymät East Riverin yli Manhattanille, sieltä voi ihmetellä samanaikaisesti sekä Empire State Buildingia että Chrysler Buildingia. Manhattanin lisäksi Greenpointista näkee vastapäiseen Queensiin. Queensin ja Brooklynin erottaa toisistaan kapea väylä Newtown Creeks. Se oli muutama vuosikymmen sitten koko maan saastuneimpia vesialueita, mutta puhdistaminen on tuottanut tulosta ja jokunen kalalaji siellä jo uiskentelee.

Sataman lähellä on ollut taide- ja pienteollisuutta. Rosoisen viehättävissä tehdasrakennuksissa toimii edelleen joitakin vanhoja yrityksiä, seutua elvyttävät myös nuoret käsityöläiset ja taiteilijat.

Maailman kuuluisimmat pilvenpiirtäjät - vasemmalla Empire State Building ja oikealla Chrysler Building
Brooklyn Ice Cream Factorylla on kaksi pientä jätskitehdasta ja -myymälää Brooklynissa, toinen Brooklyn Heightsissa ja toinen Greenpointissa, vanhan sataman lähellä. Ainakin suklaajäätelö on herkullista
Eilen hankitut Fryet ulkoilemassa
Pieni, mutta arvostettu taidevalimo Bedi-Rassy Art Foundry sijaitsee Greenpointissa. Valimon tunnetuin teos on jättimäinen patsas (Virginiassa), joka on tehty yhdestä toisen maailmansodan kuuluisimmasta valokuvasta, USA:n lipun nostosta Iwo Jiman saarella. New Yorkissa valimon töitä ovat mm. Charging Bull sekä FDNY Memorial Wall
Vanha Faber-Castell-tehdas, ikkunoita somistavat lyijykynät
Greenpoint on New Yorkin puolalaisin paikka. Asukkaista reilulla 40 prosentilla on puolalaiset sukujuuret. Se näkyy ja kuuluu, puolaa puhutaan kaikkialla, joka toisen asuintalon ikkunassa on kuva paavista ja puolalaisia kauppoja ja palveluja on paljon. Greenpointissa on kauniita kivitaloja, 1800-luvulla kauppiaille ja satamatyöläisille rakennettuja. Silmiinpistävää on pihojen ja katujen puhtaus. Ei rikan rikkaa missään - todella epätavallista New Yorkissa. Puolalaiset ovat siistiä porukkaa. Meillä, Greenpointia paljon vauraammassa ja keskiluokkaisemmassa Carroll Gardensissa on roskia siellä täällä, eikä kukaan katso asiakseen korjata niitä, vaikka jäteauton tuloon olisi viikko.

Greenpoint Historic District - suojeltu asuirakennusten alue
No,  ei tämä hauva ihan kamalasti pelota...
Greenpointin söpöiset puutalot ovat hyvin hoidettuja
Tähän punaiseen tupaan Nyc Orava muuttaisi mielihyvin
Greenpointissa pääsee nopeasti puolalaiseen tunnelmaan. Paikalliset lihamyymälät tekevät takuulla makkaransyöjän onnelliseksi, leipomoista saa rahkapiirakoita ja viinimyymälöissä vodkapullot ovat etualalla. Ruokakaupat ovat runsaita, mutta Greenpointissa näkee myös sellaisia puoteja, ettei varmaankaan enää nykyajan Puolassa. Ei ainakaan missään suurkaupungissa, maaseudulla ehkä. Metropolien metropolissa, New Yorkissa kuitenkin näkee - ei voi kuin ihmetellä, kuinka entisten sosialistimaiden myymälämalli on kyetty siirtämään tänne, kapitalismin ytimeen. Ensimmäiset puolalaiset siirtolaiset saapuivat Greenpointiin 1800-luvulla, heidän jälkeläistensähän pitäisi olla läpeensä amerikkalaisen kulutushysterian villitsemiä, miten näitä neuvostotyylisiä palveluita voi olla edelleen pystyssä? Liikuttavan herttaisia pikkuiset yritykset kyllä ovat.


Lihakauppaan tarvittaisiin tulkki mukaan

Kotoisan näköistä rahkapiirakkaa ja pullaa
Tämä Unisex Salonki on ihan paras. Kampaaja oli doping-hiihtäjän näköinen rouva, työvaatteenaan valkoinen keinosiementäjän asu - kuka oikeasti uskaltaa mennä tänne?
Somistajan taidonnäyte. Näyteikkuna on kiehtova, perverssillä tavalla - irtopäiden muovipusseista taiteillut kaulahuivit ovat tosin jo pelottavat
Ilmeisesti autokoulu - mutta saako täällä myös lentolupakirjan, vai miksi mainoksessa on myös lentokoneen kuva?
Vain puolankielisiä lehtiä myynnissä
Karczma-ravintola veti paljon porukkaa, se kertonee hyvästä sapuskasta
Ravintola onkin saanut Michelin-maininnan, ruokalistan hinnat ovat silti sangen huokeat - joskus tänne
Puolalaisille siirtolaisille perustettu pankki
Starbucks Coffee puolaksi
Nyc Orava ihastui Greenpointiin ikihyviksi, yksi lempipaikkojani koko kaupungissa. Täällä on perinteitä, mutta paljon muutakin: nuorekkaita baareja ja kahviloita, ihastuttavia putiikkeja, joissa myydään yksilöllisiä vaatteita ja koruja, taidekäsityöläisten gallerioita. Kaupunginosa on kaunis, siisti ja silti mukavasti boheemi. Merinäköala on tietenkin plussaa.

Komeaa on. Greenpointissa on suuria rakennuksia ja leveitä teitä
Vanhat punatiilitalot hallitsevat maisemaa
Takana häämöttää Manhattan - greenpointilaisilla on koreat näkymät
Suomi Greenpointissa - Angry Birds graffiti
Hipsterit ovat uskaltautuneet turistikierrokselle Greenpointiin - turvallisesti oppaan kanssa
Laske joukosta hipsterit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta