Nyc Oravan keskiviikkopäivä alkoi hieman heikossa hapessa, ruokamyrkytys iski viime yönä. Eilinen lounas Ala-Manhattanilla (ihan pidetyssä pikku kuppilassa kylläkin) oli erhe, epäilin turhan haaleaa annosta jo sitä syödessäni. Suurkaupungin tuhansista ja tuhansista keittiöistä kaikki eivät aina onnistu. Tasoa toki valvotaan: New Yorkissa jokaisessa ruokaa tarjoavassa paikassa on oltava esillä "hygieniaraportti" eli viranomaisten antama arvosana (A, B tai C) siisteydestä. Arviointi alkoi vajaat kaksi vuotta sitten ja useimmissa ravintolaikkunoissa kirjainkyltin voi jo nähdä - tarkastajat ovat olleet ahkeria.
Ison Omenan ilmaa on saatava vaikka sairaana. Lähdin iltapäivällä Manhattanille pojan kanssa, treffasimme perheen isän Battery Parkissa päivän kohteen, Museum of Jewish Heritage, vieressä. Jäljellä olevat New Yorkin viikonloppumme eivät millään riitä kaikkeen haluamaamme tässä runsaudenpulan kaupungissa, joten käytämme arki-iltojakin kaupungissa seikkailuun minkä voimme ja jaksamme. Yllättävän harva museo tai muu vastaava vierailukohde kuitenkaan pitää oviaan klo 18 jälkeen auki. Museum of Jewish Heritage on yksi harvoista - se on keskiviikkoisin avoinna iltaan asti, eikä silloin ole sisäänpääsymaksuakaan.
 |
| Museum of Jewish Heritage sijaitsee Ala-Manhattanin länsipuolella, Battery Parkissa, Hudson Riverin rannalla. Vastarannalla New Jersey |
 |
| Lähistöltä löytyi yksi suomalainen poika |
 |
| ja yksi orava!!! |
New Yorkissa on Israelin jälkeen maailman suurin juutalaisyhteisö, noin 12 prosenttia kaupungin asukkaista on juutalaisia. Onkin luontevaa, että täällä on kaksi suurta juutalaismuseota. Aiemmin vierailemassamme Upper East Siden The Jewish Museumissa esitellään enimmäkseen taidetta. Vuonna 1997 avattu Museum of Jewish Heritage kertoo juutalaisten historiasta. Museo on mielenkiintoinen ja erinomaisen hyvin järjestetty. Sen painopiste on holokaustissa, joten näyttelyaineisto on osin rankkaa. Käynti oli koskettava, ajatuksia herättävä ja perusteellinen historiantunti.
Koripalloa voi taas seurata tuskastumatta. New York Knicksin voittoputkihan tyssäsi helmikuussa, sen jälkeisissä kuudessa pelissä seura voitti joka toisessa ja hävisi joka toisessa. Alamäki alkoi 4.3. ja Knicks rökitettiin kuusi kertaa peräkkäin. Jeremy Lin ei olekaan kaikkivoipa. Madison Square Gardenilla pelattavien kotiotteluiden lippujen hinnat ehdittiin hinata jo pilviin ja nyt niitä on sitten jouduttu laskemaan Knicksin tappiokierteen vuoksi. Mutta tänään pojat nousivat suosta: voitto Portlandista jättilukemin 121-79 sai newyorkilaiset onnellisiksi. Hyvään peliin vaikutti varmasti uunituore päävalmentaja - Mike D'Antoni vaihdettiin tänään toiseen Mikeen, Mike Woodsoniin. Nyc Oravasta on tullut korisfani ja peukut ovat pystyssä, että uusi voittojen sarja alkaisi tästä. Syytä olisikin, pudotuspelit polkaistaan käyntiin piakkoin ja mestaruustaistoon pääsee vain 16 joukkuetta koko maasta.
Mistä sä juttelit ton oravan kanssa?
VastaaPoista