Katukuva

New Yorkista tulee usein ensimmäiseksi mieleen pilvenpiirtäjät. Ja seuraavaksi ehkä monikulttuurisuus. Korkeiden rakennusten ja kirjavan ihmisjoukon lisäksi Ison Omenan katukuvaa leimaavat monet arkiset asiat, jotka kuitenkin tuntuvat - ainakin ensikertalaisesta - hienoilta ja jännittäviltä, ovathan ne monesti valkokankaalta ja televisiosta tuttuja. Aika moni nycilainen poliisi on ikuistettu matkailijan kameralla, koska samoissa univormuissa mellastetaan maailman suosituimmissa poliisisarjoissa. Ja kukapa naisturisti ei näkisi itseään kepeänä Carrie Bradshawna huitoessaan taksia Manhattanilla.

New Yorkin katukuvan ikoneita ovat keltaiset taksit. Ne "tilataan" kuin elokuvissa ja televisiossa: rohkeasti liikenteen sekaan vaan, käsi pystyyn ja Yellow Cab on siinä. Ruuhka-aikaan taksin saamiseen tosin saattaa mennä tovi. Päivällä toisetkin keltaiset menopelit ovat liikkeellä, koulubussit. Juuri sellaiset, mitä Simpsonien Otto Man ajaa.

Keltaiset autot Manhattanilla. Taustalla St. Paul's Chapel ja WTC:n työmaa

New York on harvinainen amerikkalainen kaupunki, täällä pärjää mainiosti yksityisautotta. Julkinen liikenne toimii, takseja on kaduilla yli 13 000 ja muita tilattavia autoja noin 40 000 (me olemme käyttäneet tuollaista tilausautoa muuttaessamme matkalaukkuinemme Bed-Stuysta Carroll Gardensiin, hinta ei ollut taksimatkaa kalliimpi). Autokanta kaupungissa on kirjavaa: uutta ja vanhaa, isoa ja pientä, perheautoa ja urheilumallia. Moottorit ovat isoja, amerikkalaiset rakastavat hevosvoimia ja moottoritilavuudet alkavat siitä mihin ne Suomessa loppuvat. Kohtuullisesti kuluttavia autoja kuitenkin myydään yhä enemmän, koska bensa on nyt amerikkalaisittain kallista. Yhdysvaltain autoteollisuuden syke on romahtanut, mutta sitä yritetään elvyttää - Nyc Orava nostaa peukkua, pidän leveistä amerikan kärryistä. Japanilaiset ja korealaiset autot ovat tulleet rytinällä markkinoille, ne mainostavat voimalla ja niitä ostetaan paljon. Eurooppalaisista merkeistä saksalaiset ovat myydyimpiä: Mersua, BMW:ta, jonkin verran Audia ja "kansanautona" Volkswagenia. Volvokin on päässyt täkäläisille teille, Jeremy Lin on tehnyt juuri yhtiön kanssa sponsorisopimuksen. New Yorkissa katumaastureilla ajellaan vähemmän kuin muualla maassa, johtunee parkkitilan ja autotallien puutteesta. Niiden sijaan Mini Cooperit ovat suosittuja, käytännöllisiä ja söpöjä. Brooklynissa näkee vanhoja, suuria 1970- ja 1980-lukujen amerikanrautoja, etenkin italialaisseuduilla. Paikalliset vitsailevatkin, että niissä on mafialle sopivat takakontit - mahtuu sullottavaksi ei-toivottu henkilö jos toinenkin.

Tällaisia vanhoja makeita Mini Coopereita ei monta ole, mutta uusia kyllä

Harvinainen herkkupala. Vanhan ajan kaunottaret ovat hävinneet ja tylsä, käytännöllinen nykyajan muotoilu vallannut tiet

Kaupungissa nököttää sadoittain liikuteltavia myyntikärryjä ja kioskeja. Niistä saa prezeleita, hodareita, bageleita, pitaleipiä kebabilla tai falafelilla, pähkinöitä, smoothieita ja tietenkin kahvia. Kahvimuki kädessä tuhannet kaupunkilaiset juoksevat paikasta toiseen. Kärrystä ja kioskista kahvi otetaan tietenkin mukaan, mutta myös kahvilan tiskillä kysytään ensimmäiseksi "to stay or to go?", valtaosa asiakkaista vastaa "to go". Ekologisuus on in ja monella on mukanaan oma termosmuki, johon myyjä kaataa sumpin.

Kevään merkki on kahvikärry omalla Carroll Gardensin metroasemalla

New Yorkin kuppiloista monet ovat vielä yksityisiä. Jättimäisen kahvilaketju Starbucksin Amerikan valloitus kuitenkin jatkuu. Tylsiä Starbuckseja on kaikkialla, Carroll Gardensistakin moinen löytyy (kuvassa). Perheen kahvinjuoja, Jussi, ei suostu Starbucksiin astumaan. Periaatteesta - kahvin maussa ei kuulemma ole vikaa

Ilmojen salliessa hedelmä- ja vihannesmyyjät tulevat tiskin kanssa kaduille. Kesäkuumalla virkistystä suovat minikärryt mehukkaan hedelmälastin kanssa, asiakkaalle viipaloidaan siinä tuoreeltaan annos vaikkapa mangoa tai ananasta. Jätskiautot, joista yleensä myydään pehmistä tai sen tapaista "jäädytettyä jogurttia" (frozen yogurt), kiertelevät kaduilla ja ovat usein odottamassa koulujen edessä kotiin lähteviä lapsia.

Hedelmäkauppias työssään

 Mister Softee jätskiauto. Mister Softee on klassikko, se on perustettu vuonna 1956 ja sama perhe edelleen omistaa yrityksen

Suurkaupungin hulinassa on yllättävän turvallista, Nyc Orava ei ole nähnyt yhtäkään liikenneonnettomuutta, varkautta eikä pahoinpitelyä ja päihtyneitäkin vähemmän koko viiden kuukauden aikana kuin Helsingissä viikossa. Eikä ihme, rikostilastojen mukaan New York on maan turvallisimpia kaupunkeja. Ansio on osaltaan kaupungin poliisivoimien. NYPD on perustettu vuonna 1844 ja se on Yhdysvaltain suurin poliisilaitos: noin 36 000 sininuttua suojelee meitä lähemmäs neljän miljardin dollarin vuosibudjetilla. Poliisilla on erilaisia alajaostoja, kuten School Safety Division; kouluagentteja (agenteiksi heitä todella kutsutaan) on 5000 ja pari sellaista valvoo Rasmuksenkin kouluun menoa ja pois lähtöä. Liikennettä ohjailevat liikennepoliisien lisäksi liikennevalvojat, heitä on koulujen lähellä ja pakko ollakin, jalankulkijat viis veisaavat punaisista valoista. Valitettavasti tämä huonotapaisuus on tarttumassa meihinkin.

Moottoripyöräpoliisit ja tavalliset koppalakit juttusilla

Newyorkilaiset rakastavat koiria, ja niitä riittää. En ole missään muualla nähnyt yhtä paljon nelijalkaisia ystäviämme. Jonkun on niistä huolehdittava omistajien ollessa töissä ja koiranulkoiluttaja lieneekin kaupungin toiseksi yleisin ammatti. Tehokkaimmilla ulkoiluttajilla on kuusi, seitsemän karvaturria hihnoissa - ja iso kotiavainnippu vyötäisillä. Koirien isommat jätökset siivotaan kohtuullisesti, mutta pissiä lemmikit saavat minne sattuu, melkein ohikulkijan kintuille.

Koiranulkoiluttajia Brooklyn Heightsissa

Laatikosta saa ottaa pussin lemmikkinsä tarpeille

Katukuvan perusteella lastenhoitaja on New Yorkin yleisin ammatti. He ovat pikkuisten kanssa päivisin kaikkialla, päiväkävelyllä, puistoissa, kahviloissa. Hoitajat työntävät vaunuja, mutta viikonloppuisin rintarepusta tulee New Yorkin suosituin kuljetusväline, kun vapaalla olevat vanhemmat vievät niissä pienokaisiaan - BabyBjörnit ovat todella vallanneet tämän kaupungin kadut.

Isossa Omenassa esiinnytään, myös kaduilla. Jotkut katutaiteilijat liikkuvat vain turistikohteissa, kuten pantomiimityypit, mutta suurin osa ainakin musisoijista soittaa ja laulaa siellä sun täällä, katujen ja puistojen lisäksi metroasemilla ja -vaunuissa. Kaupungin liikennelaitoksella, MTA:lla on taideohjelma Arts for Transit, joka järjestää viikottain Music Under New York -esiintymisiä joillakin metroasemilla; tällöin laulajat, soittajat ja tanssijat ovat tavallista taitavampia.

Erinomainen jazz-orkesteri 34th Streetin metroasemalla

Viihdyttävintä kaikessa koomisuudessaan on kuitenkin tahattomasti esitetty musiikki. Ainakin puolet kaupunkilaisista kuuntelee musiikkia kuulokkeiden kautta metroissa ja kaduilla. Ja noin joka kymmenes heistä laulaa kuuntelemaansa biisiä ääneen, siis kovaa. Harrastuksessa ovat kunnostautuneet erityisesti nuoret miehet. Poikkeuksetta he toistavat kuulemaansa niin surkean huonosti, että pokassa on vahinkokuulijoilla pitämistä. Erityisen huvittavaa on rap-sanoitusten toisto, "motherfuckerin" hoilailu itsekseen antaa jokseenkin erikoisen kuvan ihmisestä. Käsittämättömintä on, ettei "laulaja" tajua "laulavansa" ääneen.

New Yorkin vilkkaasta katukuvasta löytää joka päivä jotakin uutta ja aina jotakin pysyvää, jo vuosikymmeniä Ison Omenan Streeteille ja Avenueille kuulunutta. Ei muuta kuin ihmettelemään.

Tänään, perjantaina painelin Rasmuksen kanssa taas Brooklynin Prospect Heightsiin. Saatoin pojan bänditreeneihin ja kävelin blogia kirjoittamaan läheiseen Milk Bariin. Kivassa kahvilassa on pari vuotta sitten kuvattu National-yhtyeen videota Bloodbuzz Ohio. Brooklyn on hip!

Illan vietimme pojan kanssa kaksin kotona. Viestinnän asiantuntija jäi työpaikalleen erään amerikkalaisrouvan eläkejuhliin. Jussi viettää New Yorkissa jo melkein villiä sosiaalista elämää, vaimo ei.

Milk Bar