Fisherman's Wharf

Heräsimme ensimmäiseen aamuun San Franciscossa siistissä ja turvallisessa, mutta suuressa ja persoonattomassa Hotel InterContinentalissa. Kauniiksi kehuttu hippi-kaupunki odotti, ei kun vaatteet ylle ja aamiaisravintolaa etsimään (amerikkalaishotelleissa ei useinkaan aamupala kuulu hintaan, ja kun siitä kerran on erikseen maksettava, niin mieluummin kivalle pikkukuppilalle kuin hotelliketjulle). Sopivaa paikkaa ei montaa minuuttia tarvinnut hakea, hotellimme sijaitsee Downtownissa.

Mark Twain sanoi aikoinaan: "The coldest winter I ever spent was a summer in San Francisco". Ja viileähän täällä on - ainakin aamuisin Nyc Orava jäätyy. New Yorkissa käristytään ja täällä ei kahtakymmentäkään Celsiusta varjossa. Niemimaan kärjessä sijaitsevaa San Franciscoa ympäröi meri kolmelta puolelta ja Tyynen valtameren kylmät merivirrat vaikuttavat kaupungin säähän merkittävästi. Jos ei juuri koskaan hellettä, niin ei pakkastakaan, monien mielestä San Franciscossa on aina hyvä. Vaikka koleudesta varoiteltiin, oli outoa pukeutua pitkähihaisiin ja neuleisiin - mielikuva Kaliforniasta ja sen auringosta on erilainen. Aamupäivästä ilma iloksemme lämpeni niin, että nutut sai riisua. Toiseen paikalliseen luonnonilmiöön emme sentään tutustuneet, nimittäin maanjäristyksiin. Kovimmassa järistyksessä vuonna 1906 lähes koko kaupunki tuhoutui, mutta rakennettiin ihmeen nopeasti uudelleen.

Tienvarsikylttejä suurten luonnonilmiöiden ja mahdollisten -katastrofien kaupungissa

Erinomaisen aamiaisen jälkeen hyppäsimme cable carin kyytiin. Ihastuttavat, maailmankuulut vaunut kulkevat maahan upotettujen kaapeleiden avulla ja ovat viimeiset manuaalisesti ohjatut kaapeliautot maailmassa. Vaunuissa ei ole ikkunoita, joten niillä ajellessa näkee erinomaisesti kaupungin upeita maisemia. Täällä on tavattoman kaunista - tiet ovat juuri niin mäkisiä ja puutalot tai pikemminkin huvilat niin hurmaavia kuin lukemattomissa San Franciscossa kuvatuissa elokuvissa.

Ensimmäiset cable carit alkoivat liikennöidä vuonna 1873, 23 linjasta on vielä jäljellä 3

Rasmus toivoi, että pääsisimme matkustamaan kuten kuvassa näkyvät ihmiset - jalkalistan päällä seisten. Ja kyllä me pääsimmekin (Jussi ei nauttinut, vaan hermoili, että vaimo ja poika tippuvat kyydistä)

Cable carissa on huisin hauskaa, maisemat ovat vähän toista kuin HKL:n bussissa

Matkasimme vaunulla Fisherman's Wharfille, satama-alueelle, joka on kaupungin suosituimpia turistikohteita. Matkailijalaumoja ja matkamuistomyymälöitä piisaa liiankin kanssa, mutta näkymät yli San Franciscon lahden ja Tyynen valtameren häikäisevät.

Fisherman's Wharf

Fisherman's Wharfilta löytyy kaikenlaista aktiviteettia. Me viihdyimme pari tuntia Musee Mecaniquessa, jossa on yli 300 edelleen toimivaa mekaanista peliä ja hupikonetta, sellaisia, joita on saanut aikoinaan pelata sirkuksissa, huvipuistoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Museoon ei ole sisäänpääsyä, mutta voidakseen pelata laitteisiin on pistettävä muutama sentti. Meiltä meni aika monta taalaa, niin hauskaa oli

Pojat innostuivat air hockeysta Musee Mecaniquessa

Kävimme toisen maailmansodan aikaisessa laivassa, S.S. Jeremiah O'Brienissa. Se ei ollut varsinainen sota-alus, vaan Liberty Ship, joka toimitti kentälle ruokaa ja tarvikkeita. Jeremiah O'Brien on ainoa alkuperäisessä kunnossa oleva Liberty Ship, joka on edelleen täysin merikelpoinen

S.S. Jeremiah O'Brienin kannelta näkyy hienosti vankilasaari Alcatraz. Se toimi vuosina 1934-1963 liittovaltion vankilana ja on nykyään museo (valitettavasti emme saaneet lippuja saarikierrokselle, ne on varattava viikkoja etukäteen). Brooklynin poika Al Caponekin on istunut täällä

Meripoika

Fisherman's Wharfin likellä on eloisa aukio Ghirardelli Square. Se on nimetty vuonna 1852 perustetun sanfranciscolaisen Ghirardelli-suklaatehtaan mukaan ja sijaitsee tehtaan entisen pääkonttorin alueella

Nyc Orava törmäsi aamulla hotellissa vaakaan, iloinen (?) jälleennäkeminen lähes yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Paunat kiloiksi ja lopputulos tyly: painoa on enemmän kuin koskaan (ei sentään yhtä paljon kuin poikasia odottaessa). Lievitin havainnon aiheuttamaa surua Ghirardellin ihanalla jäätelöllä (alimmainen, Banana Split on minun) ja heti tuli parempi mieli

Jee palmuja, nyt on jo vähän Kalifornian fiilistä (tosin vaatteita liikaa)

Jäätelökaloreita poltettiin ravaamalla Fisherman's Wharfin lähellä olevia mäkisiä katuja, samalla näimme San Franciscon nättejä taloja

Illallispaikaksi etsimme internetista hyvän kalaravintolan, netti ohjasi meidät Anchor Oyster Bariin Castron kaupunginosaan. San Franciscossa on oikein kelvolliset julkiset liikenneyhteydet, se on New Yorkin ohella maan ainoita käveltäviä suurkaupunkeja, ja löysimmekin helpohkosti Castroon liikennöivän raitiovaunun. Friscossa vaalitaan historiallisia joukkoliikennevälineitä: kuten kaapeliautoissa raitovaunuissakin on menneen ajan tunnelmaa, ne ovat vuosikymmeniä vanhoja, huolella pidettyjä ja entisöityjä. Castrossa oli vastassa jättimäinen sateenkaarilippu ja kaunista seutua kulkiessamme tajusimme tulleemme homokulttuurin keskukseen. Castro oli vanhastaan irlantilaissiirtolaisten aluetta, jonne 1960-luvulla rupesi muuttamaan homoja ja nykyään se on Yhdysvaltain tunnetuin ja kaiketi suurin gay-kaupunginosa. Seutu on kaiken kaikkiaan liberaalin ja boheemin maineessa, lähellä sijaitsee Haight-Ashbury, hippiliikkeen ja kukkaislasten syntypaikka (legendaarinen Summer of Love tarkoittaa juuri Haight-Ashburyn vuoden 1967 kesää, kun sinne kokoontui 100 000 opiskelijaa polttelemaan pilveä ja rakastamaan).

Castro

Castrossa ei juuri ole ikkunaa ilman sateenkaarilippua

Ei taida ole ihan perussuomalaisen (!) saunailllan mainos. Suomalaista perinnettä tässä kyllä tavallaan vaalitaan, sillä 100 vuotta sitten, ennen irlantilaisia, Castroa asuttivat pohjoismaalaiset siirtolaiset ja seutua kutsuttiin Little Scandinaviaksi. Tottahan saunoja, Finnish Bathhouseja (lempinimeltään Finilla's) perustettiin, niistä tunnetuin toimi vuoteen 1986. AIDS-epidemia löi lujasti Castrossa 1980-luvulla, virkavalta koetti kaiketi estää viruksen leviämistä tekemällä ratsioita muun muassa saunoihin ja sulkemalla niitä

Castrossa on viehättävää

Castron kaduilla ei monta heteropariskuntaa käsi kädessä näkynyt, mutta Anchor Oyster Bariin hekin uskaltautuivat. Ravintola on hyvin kehuttu ja aina hyvin täynnä, me odotimme pöytää toista tuntia. Omenat pelastivat tylsistymiseltä, Minna kirjoitti blogia iPadilla ja pojat pelasivat vuorotellen iPhonella. Kannatti odottaa, ihana pikkuinen paikka, hyvää ruokaa ja palvelua