Home Again
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä perheen isä saapui kotiin, nyt tänne jo mahtuu - Tiina ja Annika lomailevat vielä muutaman päivän New Yorkissa, mutta siirtyivät perjantaina hotelliin Manhattanille.
Jussin lento, panamalaisella Copa Airlinesilla, lähti Riosta aamupäivällä. Välilasku Keski-Amerikan Panamassa ja siellä sekaannus istumajärjestelyissä. Tärkeän virkamiehen oli määrä lentää New Yorkiin asti business-luokassa, mutta turistiluokkaan hänet istutettiin. Ja tyrittiin vielä siinäkin: samalla penkillä nökötti jo joku toinen. Herrasmies antoi pikkulasten äidin jäädä jälkikasvunsa viereen ja meni suosiolla, minne lentoemäntä ohjasi eli huonommalle paikalle, pienemmällä jalkatilalla. Matka kotikaupunkiin, John F. Kennedyn kentälle kesti vain viisi tuntia, sen Jussi kärvisteli helposti jalat solmussa (kuten tavallisestikin, busineksessa tottui vaan liian hyvään).
Henry Streetilla valvoi vaimo, poika oli jo unten mailla, olipa kivaa saada mies taas taloon (olin kyllä jo tottunut miesten töihin, kuten erilaisten monijalkaisten olioiden hätyyttelemiseen huoneistostamme - toleranssi on noussut niin, etten enää kilju mistään parisenttisistä rääpäleistä enkä edes viitsi päättää kaikkien päiviä, siinähän vilistävät. Torakoita ei onneksi ole näkynyt).
Jussi piti 13 päiväisestä työrupeamastaan. Parasta oli työkavereihin ja moniin uusiin ihmisiin tutustuminen ja tietenkin oli kiinnostavaa seurata, kuinka moista jättikokousta pyöritetään (siinä on parasta tietokoneiden ja mikrofonien toimia, yleensähän jo toimistojen peruspalaverissa joku läppäri temppuilee eikä kukaan ole muistanut raahata paikalle fläppitaulua tai ainakaan niitä tusseja ja sihteerin valinnassa kestää vartti, koska vapaaehtoisia ei ole). Viestinnän asiantuntija oli pääasiallisen työnsä hoitanut jo New Yorkissa, mutta tunsi itsensä ihan tarpeelliseksi Riossakin (kuka niitä puheenvuoroja olisi muuten kirjoitellut?).
Rio de Janeiron kaupunki jäi vähälle huomiolle, se harmitti. Eniten sitä näki bussin ja taksin ikkunoista. Myös hotellin sijainti vähän kismitti miestä, se kun oli kaukana kaikesta - niin Riocentrosta kuin iltariennoistakin - paikasta toiseen liikkumiseen tuhraantui siis paljon aikaa. Jussi ei tuntenut turvattomuutta eikä hän nähnyt ikäviä tilanteita kaupungin kaduilla. Paikalliset kuitenkin kertoivat väkivallasta ja sen uhasta, esimerkiksi autoilijat saavat iltaisin ja öisin ajaa punaisia päin, koska pysähdyksissä joku saattaisi lyödä ikkunan rikki. Varkauksien varalta hyvin monilla on autoissaan tummennut lasit, jotta mikään ryöstäjiä kiinnostava ei näkyisi, vaikkapa käsilaukku. Kaupungissa on paljon köyhyyttä, joka ajaa rikollisille teille eikä faveloihin (paikallinen slummi) parane ulkopuolisen mennä. Varattomudesta ja melko alhaisesta tulotasosta huolimatta Rio on kallis kaupunki. Niin kallis, että monet hyväosaiset matkustavat esimerkiksi vaateostoksille Yhdysvaltoihin. Ravintoloissa syöminen on Manhattanin hintatasoa, juominen sentään edullisempaa, muttei sekään halpaa: caipirinha-drinkki maksaa noin kahdeksan taalaa.
Koti-ikävää jo poteneen Jussin fiilistely-biisi lentokoneessa - Brooklynissa kasvanut muusikko Carole King ja Home Again -kappale ovat ihania
Jussin lento, panamalaisella Copa Airlinesilla, lähti Riosta aamupäivällä. Välilasku Keski-Amerikan Panamassa ja siellä sekaannus istumajärjestelyissä. Tärkeän virkamiehen oli määrä lentää New Yorkiin asti business-luokassa, mutta turistiluokkaan hänet istutettiin. Ja tyrittiin vielä siinäkin: samalla penkillä nökötti jo joku toinen. Herrasmies antoi pikkulasten äidin jäädä jälkikasvunsa viereen ja meni suosiolla, minne lentoemäntä ohjasi eli huonommalle paikalle, pienemmällä jalkatilalla. Matka kotikaupunkiin, John F. Kennedyn kentälle kesti vain viisi tuntia, sen Jussi kärvisteli helposti jalat solmussa (kuten tavallisestikin, busineksessa tottui vaan liian hyvään).
Henry Streetilla valvoi vaimo, poika oli jo unten mailla, olipa kivaa saada mies taas taloon (olin kyllä jo tottunut miesten töihin, kuten erilaisten monijalkaisten olioiden hätyyttelemiseen huoneistostamme - toleranssi on noussut niin, etten enää kilju mistään parisenttisistä rääpäleistä enkä edes viitsi päättää kaikkien päiviä, siinähän vilistävät. Torakoita ei onneksi ole näkynyt).
Jussi piti 13 päiväisestä työrupeamastaan. Parasta oli työkavereihin ja moniin uusiin ihmisiin tutustuminen ja tietenkin oli kiinnostavaa seurata, kuinka moista jättikokousta pyöritetään (siinä on parasta tietokoneiden ja mikrofonien toimia, yleensähän jo toimistojen peruspalaverissa joku läppäri temppuilee eikä kukaan ole muistanut raahata paikalle fläppitaulua tai ainakaan niitä tusseja ja sihteerin valinnassa kestää vartti, koska vapaaehtoisia ei ole). Viestinnän asiantuntija oli pääasiallisen työnsä hoitanut jo New Yorkissa, mutta tunsi itsensä ihan tarpeelliseksi Riossakin (kuka niitä puheenvuoroja olisi muuten kirjoitellut?).
Rio de Janeiron kaupunki jäi vähälle huomiolle, se harmitti. Eniten sitä näki bussin ja taksin ikkunoista. Myös hotellin sijainti vähän kismitti miestä, se kun oli kaukana kaikesta - niin Riocentrosta kuin iltariennoistakin - paikasta toiseen liikkumiseen tuhraantui siis paljon aikaa. Jussi ei tuntenut turvattomuutta eikä hän nähnyt ikäviä tilanteita kaupungin kaduilla. Paikalliset kuitenkin kertoivat väkivallasta ja sen uhasta, esimerkiksi autoilijat saavat iltaisin ja öisin ajaa punaisia päin, koska pysähdyksissä joku saattaisi lyödä ikkunan rikki. Varkauksien varalta hyvin monilla on autoissaan tummennut lasit, jotta mikään ryöstäjiä kiinnostava ei näkyisi, vaikkapa käsilaukku. Kaupungissa on paljon köyhyyttä, joka ajaa rikollisille teille eikä faveloihin (paikallinen slummi) parane ulkopuolisen mennä. Varattomudesta ja melko alhaisesta tulotasosta huolimatta Rio on kallis kaupunki. Niin kallis, että monet hyväosaiset matkustavat esimerkiksi vaateostoksille Yhdysvaltoihin. Ravintoloissa syöminen on Manhattanin hintatasoa, juominen sentään edullisempaa, muttei sekään halpaa: caipirinha-drinkki maksaa noin kahdeksan taalaa.
 |
| Tuliaissetti: erikoisia elintarvikkeita, cachaca-viinaa, coctail shaker ja limen puristin (jonkin sortin sambakarnevaalit pitää varmaankin järjestää), Rasmus sai lentokentältä hätäisesti hankitun t-paidan, jossa lukee jännittävästi Ecuador (miksi Rion kentällä myydään Ecuador-paitoja?) |
Koti-ikävää jo poteneen Jussin fiilistely-biisi lentokoneessa - Brooklynissa kasvanut muusikko Carole King ja Home Again -kappale ovat ihania
Kommentit
Lähetä kommentti