Spa Castle
Lauantain Nyc Orava ja poikanen köllöttelivät vieraiden kanssa vallan hauskassa paikassa: Queensin korealaisessa kylpylässä, Spa Castlessa. Jo matka sinne oli seikkailu, ei käynyt ihan tuosta vain.
Hyppäsimme ensin Carroll Gardensissa G-junaan, joka vei meidät Brooklynin ja Queensin rajalle ja jatkoimme siitä vielä pohjoiseen, linjan 7 päätepysäkille, Flushingin kaupunginosaan saakka. Sieltä, aivan metroaseman kupeesta piti lähteä linja-autokyyti kylpylään, vaan eipä lähtenyt. Flushing on niin aasialaista seutua kuin vain New Yorkissa olla voi, kuulemma suurempi kuin Manhattanin Chinatown. Kiinalaisia ja korealaisia kauppoja ja ravintoloita kadut täynnä, englanninkielisiä kylttejä ei juuri missään, puhumattakaan englanninkielen taitoisista asukkaista. Aikamoinen tovi meni ennen kuin joku osasi kertoa meille, missä kylpyläbussin pysäkki on, niin että me ymmärsimme edes joten kuten neuvojan puhetta ja viittomia. Viimein löysimme paikan ja pääsimme ilmaisella minibussillla Spa Castleen, rapiat kaksi ja puoli tuntia otti matkanteko kotoa, huh.
Spa Castle on erittäin miellyttävä, siisti ja palveluiltaan monipuolinen, siellä on niin ulko- kuin sisäaltaita ja kaikenlaista hierontaa ja hoitolaa. Pääsymaksu on 45 dollaria, se pitänee pahimmat häiriköt poissa. Altaille, tai ylipäätään minnekään pukuhuonetta pidemmälle, päästäkseen on noudatettava hassuja sääntöjä: uima-asun päälle puetaan henkilökunnan antama pusero- ja sortsiyhdistelmä (naisilla ja miehillä eri väriset). Tässä "ei niin trendikkäässä" -vaatekerrassa sitten mennään altaille ja koko ajan paljain jaloin, minkäänlaisia tossukoita ei hyväksytä kylpyläalueella. Me suuntasimme ulkoaltaille auringon lämpöön ja saimme luopua puseroista ja sortseista vasta aurinkotuoleille istahdettuamme. Juoma- ja ruokaostoksille, wc-käynneille tai mihin tahansa oli vedettävä releet taas ylle, pyyhkeessä tai omissa vaatteissa ei alueella kuljeskella. Porukka näytti koomiselta, olimme kuin vankeja.
Vietimme lähemmäs kuusi tuntia Spa Castlessa, erilaiset altaat hemmottelevat niin kuumalla, viileällä, hierovalla, tuoksuvalla ja ties millä vedellä. Ruoka on laadukasta, salaattipöytä suorastaan erinomainen ja paikan tunnelma mukavan rauhallinen. Viiden vuoden ikäerosta huolimatta Rasmus ja Annika viihtyivät loistavasti yhdessä pulikoiden ja rouvat saivat vain olla. Pois ei olisi malttanut lähteä, etenkään kun auringosta ja löhöilystä uupuneena ei millään taas pitkä kotimatka innostanut.
Jussi pääsi tänään ensimmäistä kertaa Riossa vapaalle, hän söi, joi ja tanssi. Uskomaton suoritus, kahta viimeistä on vaikea todeksi uskoa. Mies biletti viidentoista YK:n työntekijän (lähinnä DSD:sta eli organisaation kestävän kehityksen osastolta, Jussin työpaikalta) kanssa kaupungin muodikkaimmilla mestoilla, Leblonissa ja Lapassa. Leblon on lähellä Ipaneman rantaa, siellä on kivoja ravintoloita ja tyylikkäitä kauppoja, nuorten suosimaa hengailualuetta. Lapa puolestaan päättää monen illan, se on suuri aukio täynnä diskoja ja yökerhoja. Tänään caipirinha (cachaca-viinasta, sokerista ja limesta tehty juoma, jota yleensä raittiudestaan tunnettu aviomieheni kuvailee "raikkaaksi" ja "virkistäväksi" - nämä määreet on aiemmin varattu coca-colalle ja vedelle, viina on maistunut vain "pahalle") virtasi ja hotellille Jussi pääsi vasta yökolmelta. Nyc Orava on ylpeä viestinnän asiantuntijasta.
The Girl from Ipanema, brasilialaisen Antonio Carlos Jobimin vuonna 1962 säveltämä bossa nova -klassikko. Tunnetuksi sen teki Joao Gilberton, Astrud Gilberton ja Stan Getzin Grammy-palkittu levytys, säveltäjä on mukana orkesterissa
Hyppäsimme ensin Carroll Gardensissa G-junaan, joka vei meidät Brooklynin ja Queensin rajalle ja jatkoimme siitä vielä pohjoiseen, linjan 7 päätepysäkille, Flushingin kaupunginosaan saakka. Sieltä, aivan metroaseman kupeesta piti lähteä linja-autokyyti kylpylään, vaan eipä lähtenyt. Flushing on niin aasialaista seutua kuin vain New Yorkissa olla voi, kuulemma suurempi kuin Manhattanin Chinatown. Kiinalaisia ja korealaisia kauppoja ja ravintoloita kadut täynnä, englanninkielisiä kylttejä ei juuri missään, puhumattakaan englanninkielen taitoisista asukkaista. Aikamoinen tovi meni ennen kuin joku osasi kertoa meille, missä kylpyläbussin pysäkki on, niin että me ymmärsimme edes joten kuten neuvojan puhetta ja viittomia. Viimein löysimme paikan ja pääsimme ilmaisella minibussillla Spa Castleen, rapiat kaksi ja puoli tuntia otti matkanteko kotoa, huh.
Spa Castle on erittäin miellyttävä, siisti ja palveluiltaan monipuolinen, siellä on niin ulko- kuin sisäaltaita ja kaikenlaista hierontaa ja hoitolaa. Pääsymaksu on 45 dollaria, se pitänee pahimmat häiriköt poissa. Altaille, tai ylipäätään minnekään pukuhuonetta pidemmälle, päästäkseen on noudatettava hassuja sääntöjä: uima-asun päälle puetaan henkilökunnan antama pusero- ja sortsiyhdistelmä (naisilla ja miehillä eri väriset). Tässä "ei niin trendikkäässä" -vaatekerrassa sitten mennään altaille ja koko ajan paljain jaloin, minkäänlaisia tossukoita ei hyväksytä kylpyläalueella. Me suuntasimme ulkoaltaille auringon lämpöön ja saimme luopua puseroista ja sortseista vasta aurinkotuoleille istahdettuamme. Juoma- ja ruokaostoksille, wc-käynneille tai mihin tahansa oli vedettävä releet taas ylle, pyyhkeessä tai omissa vaatteissa ei alueella kuljeskella. Porukka näytti koomiselta, olimme kuin vankeja.
Vietimme lähemmäs kuusi tuntia Spa Castlessa, erilaiset altaat hemmottelevat niin kuumalla, viileällä, hierovalla, tuoksuvalla ja ties millä vedellä. Ruoka on laadukasta, salaattipöytä suorastaan erinomainen ja paikan tunnelma mukavan rauhallinen. Viiden vuoden ikäerosta huolimatta Rasmus ja Annika viihtyivät loistavasti yhdessä pulikoiden ja rouvat saivat vain olla. Pois ei olisi malttanut lähteä, etenkään kun auringosta ja löhöilystä uupuneena ei millään taas pitkä kotimatka innostanut.
Jussi pääsi tänään ensimmäistä kertaa Riossa vapaalle, hän söi, joi ja tanssi. Uskomaton suoritus, kahta viimeistä on vaikea todeksi uskoa. Mies biletti viidentoista YK:n työntekijän (lähinnä DSD:sta eli organisaation kestävän kehityksen osastolta, Jussin työpaikalta) kanssa kaupungin muodikkaimmilla mestoilla, Leblonissa ja Lapassa. Leblon on lähellä Ipaneman rantaa, siellä on kivoja ravintoloita ja tyylikkäitä kauppoja, nuorten suosimaa hengailualuetta. Lapa puolestaan päättää monen illan, se on suuri aukio täynnä diskoja ja yökerhoja. Tänään caipirinha (cachaca-viinasta, sokerista ja limesta tehty juoma, jota yleensä raittiudestaan tunnettu aviomieheni kuvailee "raikkaaksi" ja "virkistäväksi" - nämä määreet on aiemmin varattu coca-colalle ja vedelle, viina on maistunut vain "pahalle") virtasi ja hotellille Jussi pääsi vasta yökolmelta. Nyc Orava on ylpeä viestinnän asiantuntijasta.
 |
| Illallinen Leblonissa |
 |
| Lapan yössä |
Kuva limenkeltaisesta kuplivasta altaasta olis tdk kertonut enemmän kuin tuhat sanaa...
VastaaPoista