San Francisco

Perjantai-iltapäivällä, kaksi tuntia aikataulusta myöhässä nousi John F. Kennedyn kentältä JetBlue-yhtiön kone kohti Yhdysvaltain länsirannikkoa, Kalifornian osavaltiota ja siellä ensimmäistä lomakohdettamme, San Franciscoa. Kyydissä olivat Nyc Orava, Jussi ja Rasmus (ja jokunen muukin). Halpalentoyhtiöllä, kuten JetBlue, kun lennettiin palvelut olivat sen mukaiset: ei ruokaa, vain perunalastuja ja popcornia, virvoitusjuomia, kahvia ja teetä. Onneksi asia oli tiedossa ja ostimme lentokentältä (törkeän ylihintaista) sapuskaa, kuuden tunnin lennolla olisivat masut muuten metelöineet.

San Franciscon ja New Yorkin aikaero on kolme tuntia; kotikaupungissa oli jo pimein yö ja lomakaupungissa iltamyöhä, kun lentokone laskeutui. Väsyneinä vain taksin penkille, hotellille ja tutumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta