Ystävä

Jos Manhattan on tullut tutuksi, niin Brooklyn on tullut ystäväksi. Lauantai piti viettää ystävän kanssa, mutta niin vain eilisilta karkasi käsistä, että aamuksi oli kiidettävä Manhattanille Rasmuksen vaatehankinnoille. Macy's pelasti kiireisen, nyt on nippu paitoja Helsingin syksyyn. Äkkiä metroon ja takaisin kotikaduille Carroll Gardensiin.

Nyc Orava ja poikanen vetäisivät viimeisen lounaan Smith Streetin Ki Sushissa, lempparisushipaikassa. Kerroin henkilökunnalle, että lähdemme takaisin Suomeen, ja voi, miten herttaisia he olivat vakioasiakkailleen - halasivat ja minä melkein kyynelehdin. Kotona odotti jälkiruoka: Monteleone Bakerysta haettu Red Velvet -cake ja Mazzolan cannoli. Ja ähky.

Jussin kanssa kävin hyvästelemässä pienellä suomalaisella lahjalla asuntovälittäjämme, tytär Zimmermanin. Hän esitteli ensimmäisen kerran Jussille Henry Streetin kotimme ja hänen äitinsä teki vuokrasopimuksen Jussin kanssa. Newyorkilainen asunnonvälitysbisnes on raakaa touhua, jossa pitää nopeasti lyödä paljon tuohta pöytään, jos mielii haluamansa kämpän saada, mutta Zimmermanit malttoivat hetken odottaa, että saimme raha-asiat hoidettua. Kun asunnon remontti ja luvattu muuttopäivä viivästyivät, meitä hyviteltiin pikku lahjuksin. Emme moista odottaneet, mutta toki se oli kohtelias ele. Hienointa, ja yksi vuoden kohokohdista, oli kuitenkin kutsu Thanksgiving Day -illalliselle Zimmermanien kotiin, olimme otettuja. Ja iltahan oli mainio ja perhe hurmaava.

Viimeinen illallinen nautittiin meille uudessa ravintolassa, Smith Streetin thaimaalaisessa Chancessa. Tyylikäs paikka ja todella hyvää ruokaa, Nyc Orava suosittelee ja haluaa tänne uudelleen. Pian. Pojat jäivät jälkiruoalle, minä en. Olin saanut makeaa tänään mahan täydeltä (kurre on kohta keskivartalolihava) ja levällään olevat tavarat ja vielä tyhjät matkalaukut stressasivat, joten painelin pakkauspuuhiin.

Iltakymmeneltä kun alkaa pakata, yö menee pitkäksi. Pää jumitti ja mieli oli haikea, mutta pakko oli päättää mitä pistän mukaan itselleni ja pojalle syksyksi. Loput kamppeistamme tulevat vasta kahden, kolmen kuukauden kuluttua merirahtina Suomeen. Jussin kyytiin syyskuun lopulla mahtuvat vain miehen omat kuteet ja muutama taloustavara. Täytin ruumaan meneviä matkalaukkuja neljä ja vielä käsimatkapakaasit päälle. Rasmuksen kahden skeittilaudan jälkeen tilaa jäi syksyisille vaatteille, muutamalle kenkäparille ja puolentusinalle kosmetiikkaputelille. Valtaosa ihanista Amerikan ostoksista, esimerkiksi Fryen saappaat ja kaikki laukut, jää vielä Henry Streetille. Helsingissä en siis aikoihin pääse hienostelemaan uusissa vetimissä.

Viimeisen kerran omalla Carroll Streetin metroasemalla. Harmi, ettei tuttu lipunmyyjä ollut kopissaan tänään, kaveri on mitä mukavin (ja ehkä vähän flirtti, mikä passasi kotirouvalle ihan hyvin)

F-metrolla Manhattanille, 34th Streetille

Viimeinen smoothie Macyn edessä

Ki Sushia jää ikävä, etualan avokadorullilla voisi elää

Smith Streetilla illallisen jälkeen