Sunnuntaina unohdimme hetkeksi suurkaupungin ja ajoimme Volkkarilla Long Islandin aurinkoon - siellä riittää rantaviivaa, missä köllötellä. Olemme aiemmin tutustuneet saaren eteläpuolen kärkeen, Hamptonsiin, tänään seikkailimme pohjoisrannalla, North Shoressa. North Shore halkoo Long Islandin molemmat piirikunnat Nassaun ja Suffolkin, mutta me ennätimme nähdä vain Nassauta, se on lähempänä New Yorkin kaupunkia.
Kaunis ja yltäkylläinen Hamptonskin jää kakkoseksi, kun dollarit etsivät kotia Long Islandilla - rikkaimmista rikkaimmat ovat asuneet ja asuvat (tai pitävät kesähuvilaa) North Shoressa. Gold Coastiksi kutsutun alueen pienistä paikkakunnista 3500 asukkaan Brookville on listattu Yhdysvaltain varakkaimmaksi. Huikeimmillaan North Shoren seurapiirielämä kukoisti 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Ajan henkeen ja yläluokan maailmaan pääsee lukemalla F. Scott Fitzgeraldin kuulun romaanin The Great Gatsby, Kultahattu, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri North Shorelle (vuodenvaihteessa voi nähdä myös romaanin uusimman filmatisoinnin).
Ennen makuuasentoon rantautumista käväisimme muutamassa North Shoren pikkukylässä, muun muassa Brookvillessa ja Sands Pointissa. Ensin mainitussa etsimme sen tunnetuinta asukasta Jennifer Lopezia - ei näkynyt ja jälkimmäisessä ihmettelimme valtavaa, aikoinaan Guggenheimille kuulunutta linnaa Hempstead Housea.
Sands Pointin suositulla rannalla, Bar Beachilla Nyc Orava sai vielä kerran upottaa käpälänsä Amerikan lämpimään hiekkaan. Bar Beach on siisti, mutta vesileikkeihin se ei ole kummoinen - ei ainakaan aaltojen metsästäjille (kuten Rasmukselle); se sijaitsee poukamassa, missä ei liiemmin aaltoja synny ja vastapäinen ranta on aivan liki. Long Islandin pohjoisosassa merenkäynti on kaiken kaikkiaan etelärantaa rauhallisempaa: etelässä Atlantin valtameri saa velloa vapaana, esteitä ei juuri ennen Afrikkaa ole, kun taas pohjoisessa verrattain lähellä piirtyy Connecticutin osavaltio. Bar Beachissa pääsimme aaltojen sijaan Beach Partyyn. Ei ihan sellaisiin bileisiin, joita näkee amerikkalaisissa nuorisoelokuvissa - pikkupikku-bikineitä ja Budweiseria - vaan hillityn villiin plus60-menoon. Rannalle oli pystytetty lava, jossa hawaijilaispaitoihin pukeutuneet, eläkeikäiset herrasmiehet soittivat Beach Boys -covereita ja fanit, eläkeikäiset northshorelaiset, jorasivat ihan kybällä. Se oli niin hilpeää katseltavaa, että Nyc Orava päätti olla vanhana kangistumatta.
 |
| Long Islandin saari on New Yorkin osavaltiota, mutta vain pieni osa siitä kuuluu New Yorkin kaupunkiin. New Yorkin kaupunkia ovat kaikki kartassa keltaisella merkityt alueet: Manhattan ja siitä pohjoisessa oleva The Bronx, Staten Islandin saari sekä konkreettisesti Long Islandin saarella sijaitsevat Brooklyn ja Queens, joita ei kuitenkaan longislandilaisiksi paikkakunniksi lasketa. Noin puolet Long Islandista kuuluu Nassaun ja puolet Suffolkin piirikuntaan |
 |
| Hempstead House, jonka Daniel Guggenheim (museo-Salomonin veli) osti vuonna vuonna 1917. Nykyään linnan omistaa Nassaun piirikunta |
 |
| Guggenheimin tiluksilla |
 |
| Bar Beach ja melkein Beach Boys |
 |
| Let's dance |
 |
| Askelkuviot kohdillaan |
 |
| Kesä on niin parasta |
Valtaosa vauraasta North Shoresta vaikutti olevan asuinaluetta, jonne tullaan ja mennään autoillen - tylsää. Miljonäärit haluavat olla rauhassa, joten monet tiet on suljettu yleiseltä liikenteeltä eikä kävelyllekään voi noin vain auton ratista nousta, koska joissakin kylissä autoa ei saa parkkeerata minnekään. Hataralla Long Islandin tuntemuksellaan Nyc Orava uskaltaa sanoa, että hurmaavuudessa Hamptons päihittää North Shoren mennen tullen. Hamptonsissa on ylellisen merenrantapaikkakunnan kesäistä makua, sen keskusta-alue on kaunis ja palvelut yltäkylläiset. Ja Hamptonsissa on ihmisiä, North Shoren kaduilla oli hiljaista.
Illalla viimeisen kerran Lucalin pizzaa ja ensimmäisen kerran noudettuna. Suomalais-amerikkalainen tuttavapariskuntamme, se jonka koiraa Rasmuksen serkkutyttö Ronja oli joulun aikaan hoitamassa, on hetki sitten muuttanut Manhattanin kattohuoneistosta Brooklyniin, Bedford-Stuyvesantin pohjoisrajalle ja tokihan uusi asunto oli nähtävä, viemisiksi kaupungin parasta pizzaa. Pizzat syliin (Jussi on hoitanut niin hyvät suhteet Lucalin ovityttöihin, että pitkästä, pitkästä jonosta huolimatta hän sai herkut puolessa tunnissa) ja G-metroon. Onnettomuudeksemme vajaan kymmenen minuutin matkan aikana taivas oli revennyt kaatosateeseen, niin kohtuuttomaan, ettei metrotunnelista voinut astua ulos. Nälkä oli ja illallinen jäähtyi käsiimme - pikajuoksu ulos ja uskomattomalla tuurilla saimme heti taksin. Pizzat oli käytettävä uunin kautta lämpimiksi, mutta niin hyvää Lucali osaa, että maku säilyi kiitettävänä. Mainio ilta ja ihana kämppä, loft-asunto vanhassa suklaatehtaassa. Nyc Orava nostaa aina peukkua Bed-Stuylle, sieltähän tämä elämäni paras vuosi alkoi.
Kommentit
Lähetä kommentti