The Book of Mormon
Nyc Orava ja poikanen tavattiin perjantaina Manhattanilta. Rasmus on sarjakuvien suurkuluttaja ja tykkää penkoa kaupungin sarjiskauppojen ja divareiden hyllyjä. Midtown Comics Times Squaren nurkilla on ollut pojan toiveissa pitkään ja nyt sinne päästiin. Loistopuoti, Simpsoneita tuli mukaan tusinan verran ja mikä parasta, melkein kaikista lehdistä oli tänään 40 prosentin alennus.
Tapasimme perheen isän Theater Districtilla, Broadwayn ja 8th Avenuen välissä, 49th Streetilla Eugene O'Neill Theatren luona. Meillä oli liput hittimusikaaliin The Book of Mormon - tätä on odotettu.
The Book of Mormon on Broadwayn suosituin musikaali vuosiin, jota pääsee katsomaan lähinnä onnenkaupalla. Me ostimme liput viime marraskuussa ja kolme vierekkäistä paikkaa löytyi vasta täksi päiväksi, elokuun kolmanneksi. Liput voidaan kysynnän vuoksi hinnoitella pilviin, taaloja on pulitettava tuplaten muihin musikaali- ja teatteriesityksiin verrattuna. Harmi, sillä Broadwayn ei ole tarkoitus olla elitististä iloa. Melkein kaikkiin, myös palkittuihin teoksiin on usein alennuslippuja ja kaksi yhden hinnalla -tarjouksia ja katsomoissa onkin kaikenlaista porukkaa, nuorta ja vanhaa, opiskelijaa ja eläkeläistä, matkailijaa ja paikallista.
Maaliskuussa 2011 ensi-iltansa saanut musikaali nappasi heti kättelyssä yhdeksän Tony-palkintoa; samaan tai enempään pystyneet lasketaan yhden käden sormilla. Tekijäkaarti on South Parkin takana ja se näkyy ja kuluu: The Book of Mormon on riemastuttava, hulvaton, räävitönkin. Ja silti hellyttävä, tässä pilkataan tekopyhyyttä, ei ihmisiä. Tarina kertoo amerikkalaisista mormoni-nuorukaisista, jotka isketään Ugandaan lähetystyöhön. Naivit pojat tummissa puvuissaan ovat aika kuutamolla köyhyyden, diktaattorien ja AIDS:n riivaamassa maassa. Monissa musikaaleissa ei kielestä niin tarvitse välittää, antaa tanssiaskelten ja sävelten viedä, mutta mormonien seikkailu tai ehkä ennemminkin sekoilu menee osittain ohi, jos ei englantia taida. Mahtipontisiin, melkein satiirisen imeliin ja tietenkin tarttuviin lauluihin on nimittäin luotu tolkuttoman hauskat tekstit. Perustiedot mormonismista eivät myöskään ole haitaksi. Minua avitti äskettäin lukemani Juha Itkosen erinomainen romaani Myöhempien aikojen pyhiä, kertomus Suomeen lähetystyöhön tulleista mormoneista. Hassua, mutta sekä romaanin että musikaalin toinen pääosahenkilö ovat melkein samasta puusta veistettyjä - ylimielisiä ja mielestään muita parempia.
Mormonismi on nyt pinnalla, onhan se republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romneyn uskonto. Mitä miettii mies musikaalista, sitä emme tiedä, ehkei ole nähnytkään. Julkisesti mormonit ovat suhtautuneet viihdepläjäykseen suht levollisesti, yrittäneet kuitenkin sanoa, että tekijöillä on mielikuvitus laukannut (joku voisi sanoa, että kyllä sitä mormoneillakin mielikuvituksessa riittää).
Nyc Orava on nähnyt New Yorkissa asuessaan viisi musikaalia (ja aiemmin kolme, kaksi New Yorkissa ja yhden Lontoossa). The Book of Mormon on ehdottomasti hauskin ja taistelee listallani parhaan musikaalin ykkössijasta Lontoon Billy Elliotin kanssa. Kolmanneksi kirii Anything Goes. Suosittelen lämpimästi kaikille Isoon Omenaan tulijoille musikaali-iltaa, esitykset ovat niin taitavasti tehtyjä, että paatuneinkin lauletun ja tanssitun teatterin vastustaja antautuu. Niin kävi Jussillekin (enää pitäisi murtaa miehen "pidän vain realistisista elokuvista" -asenne. Vaimo ja lapsi saavat kaksin katsoa Tähtien sodat ja Tarut sormusten herrasta. No, ehkä muuri on jo hivenen murtunut, Jussi nimittäin piti Spidermanista, jota ei kovin todenmukaiseksi voi sanoa).
Tapasimme perheen isän Theater Districtilla, Broadwayn ja 8th Avenuen välissä, 49th Streetilla Eugene O'Neill Theatren luona. Meillä oli liput hittimusikaaliin The Book of Mormon - tätä on odotettu.
The Book of Mormon on Broadwayn suosituin musikaali vuosiin, jota pääsee katsomaan lähinnä onnenkaupalla. Me ostimme liput viime marraskuussa ja kolme vierekkäistä paikkaa löytyi vasta täksi päiväksi, elokuun kolmanneksi. Liput voidaan kysynnän vuoksi hinnoitella pilviin, taaloja on pulitettava tuplaten muihin musikaali- ja teatteriesityksiin verrattuna. Harmi, sillä Broadwayn ei ole tarkoitus olla elitististä iloa. Melkein kaikkiin, myös palkittuihin teoksiin on usein alennuslippuja ja kaksi yhden hinnalla -tarjouksia ja katsomoissa onkin kaikenlaista porukkaa, nuorta ja vanhaa, opiskelijaa ja eläkeläistä, matkailijaa ja paikallista.
Maaliskuussa 2011 ensi-iltansa saanut musikaali nappasi heti kättelyssä yhdeksän Tony-palkintoa; samaan tai enempään pystyneet lasketaan yhden käden sormilla. Tekijäkaarti on South Parkin takana ja se näkyy ja kuluu: The Book of Mormon on riemastuttava, hulvaton, räävitönkin. Ja silti hellyttävä, tässä pilkataan tekopyhyyttä, ei ihmisiä. Tarina kertoo amerikkalaisista mormoni-nuorukaisista, jotka isketään Ugandaan lähetystyöhön. Naivit pojat tummissa puvuissaan ovat aika kuutamolla köyhyyden, diktaattorien ja AIDS:n riivaamassa maassa. Monissa musikaaleissa ei kielestä niin tarvitse välittää, antaa tanssiaskelten ja sävelten viedä, mutta mormonien seikkailu tai ehkä ennemminkin sekoilu menee osittain ohi, jos ei englantia taida. Mahtipontisiin, melkein satiirisen imeliin ja tietenkin tarttuviin lauluihin on nimittäin luotu tolkuttoman hauskat tekstit. Perustiedot mormonismista eivät myöskään ole haitaksi. Minua avitti äskettäin lukemani Juha Itkosen erinomainen romaani Myöhempien aikojen pyhiä, kertomus Suomeen lähetystyöhön tulleista mormoneista. Hassua, mutta sekä romaanin että musikaalin toinen pääosahenkilö ovat melkein samasta puusta veistettyjä - ylimielisiä ja mielestään muita parempia.
Mormonismi on nyt pinnalla, onhan se republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romneyn uskonto. Mitä miettii mies musikaalista, sitä emme tiedä, ehkei ole nähnytkään. Julkisesti mormonit ovat suhtautuneet viihdepläjäykseen suht levollisesti, yrittäneet kuitenkin sanoa, että tekijöillä on mielikuvitus laukannut (joku voisi sanoa, että kyllä sitä mormoneillakin mielikuvituksessa riittää).
Nyc Orava on nähnyt New Yorkissa asuessaan viisi musikaalia (ja aiemmin kolme, kaksi New Yorkissa ja yhden Lontoossa). The Book of Mormon on ehdottomasti hauskin ja taistelee listallani parhaan musikaalin ykkössijasta Lontoon Billy Elliotin kanssa. Kolmanneksi kirii Anything Goes. Suosittelen lämpimästi kaikille Isoon Omenaan tulijoille musikaali-iltaa, esitykset ovat niin taitavasti tehtyjä, että paatuneinkin lauletun ja tanssitun teatterin vastustaja antautuu. Niin kävi Jussillekin (enää pitäisi murtaa miehen "pidän vain realistisista elokuvista" -asenne. Vaimo ja lapsi saavat kaksin katsoa Tähtien sodat ja Tarut sormusten herrasta. No, ehkä muuri on jo hivenen murtunut, Jussi nimittäin piti Spidermanista, jota ei kovin todenmukaiseksi voi sanoa).
 |
| The Book of Mormon on Eugene O'Neill Theatren vajaan 90-vuotisen historian tuottoisin musikaali |
Kommentit
Lähetä kommentti