Jäähyväiset

New Yorkiin kokoontuu koko maailma ja hetkeksi joukkoon sai liittyä myös Nyc Orava. Tänään, sunnuntaina 12.8. se ilo kuitenkin loppuu ja orava ja poikanen poistuvat kaupungista. Niin väärin ja niin epistä. Minä nimittäin rakastan tätä paikkaa.

Aamu suunniteltiin avattavan brunssilla jossakin kotikulman kuppilassa, mutta olin niin silmät ristissä öisestä pakkausurakasta, että brunssi vaihtui itse tehdyksi aamupalaksi. Mazzolan bagelit ja croissantit lohduttivat Minnaa, mutta vain vähän - itse asiassa ne muistuttivat siitä surkeudesta, ettei kotona Helsingissä ole lähimaillakaan kivijalkaleipomoa, mistä noutaa aamun tuoreet vehnäset.

Viime hetken touhujen lomassa seurasimme televisiosta olympialaisia. Lontoon kisojen viimeisenä päivänä jännitettiin miesten koripallon loppuottelua USA-Espanja. Amerikkalaisjoukkue on kisojen aikana vienyt kotiin jokaisen pelaamansa matsin ja voitti odotetusti myös tämän viimeisen, kulta ei kuitenkaan irronnut ihan heppoisesti, peli päättyi 107-100. Joukkueessa pelasi kaksi New York Knicksin miestä, Tyson Chandler sekä Brooklynin ja Red Hookin ylpeys Carmelo Anthony. Brooklynilaisilla oli myös yksi oman joukkueen mies Lontoossa, Brooklyn Netsin Deron Williams. Nets, joka on aiemmin pelannut niin New Jerseyssa kuin New Yorkin Long Islandilla on tänä keväänä siirtynyt Brooklyniin. Parin kuukauden kuluttua, kun NBA-kausi taas alkaa, joukkue kohtaa New York Knicksin, siitä tulee jännittävä ilta. Kuten aiemminkin on mainittu, Nyc Orava on aina uskollinen Knicksille - Netsin taakse en siirry, vaikka Brooklyn on kotini (vielä pari tuntia).

Jussi heitti perheensä Volkswagenilla John F. Kennedyn kentälle. Tieliikenneruuhkaa oli niin, että ennätimme sinne vain puolitoista tuntia ennen lähtöä. Onneksi Finnairin tiskillä ei ollut jonon jonoa. Ja mikä palvelu: ehkä maailman suloisin puolalaissyntyinen (kyllä, newyorkilaiset juttelevat niin auliisti, että lentokenttävirkailijoiden synnyinmaatkin tulevat ilmi) rouva ei ottanut ylimääräisistä (niitä meillä oli kaksi) ja ylipainoisista (kaikki painoivat yli 23 kiloa) laukuistamme taalan taalaa. Tarkisti vain, ettei mikään pakaaseista ylittänyt 32 kiloa, sitä painavempiahan ei saa koneeseen pistää, ne ovat työturvallisuusriskejä. Hän ymmärsi, että tavarat piti Suomeen saada ja toivoi meidän nauttivan matkasta. Viime syksynä Suomen päässä pulitin samoista ylimääräisistä laukuista ja kiloista 240 euroa.

Haikeat heipat ja halit New Yorkille ja Jussille, passi- ja turvatarkastusjono odotti. Harmittavan pitkä sellainen. Siinä vierähti tovi jos toinenkin ja tuskan hiki ehti pintaan niin äidille kuin pojalle. Täällä ei rajavartijaa ohiteta noin vain, passia todella katsotaan ja saatetaan kyselläkin kaikenlaista. Koneen lähtöön oli enää vajaat puoli tuntia, kun pääsimme kansainväliselle puolelle. Juoksulla naisten- ja miestenhuoneeseen ja lehtikioskista sylillinen luettavaa, tax-free-ostokset jätettiin muille. Viime tippaan meni - Rasmusta ja Minnaa jo kuulutettiin. Ennätimme kuitenkin, noin klo18 Finnairin kone nousi ilmaan, yksi orava ja yksi poikanen kyydissään.

Jussi ei jää yksinäiseksi; kone, joka vie meidät Suomeen toi Jussin äidin New Yorkiin. Hän asuu viikon Henry Streetilla, Rasmuksen huone siis "vuokrattiin" heti.