Näkemiin Knicks
Keskiviikkona siirryimme sulavasti eilisestä korkeakulttuurista massaviihteeseen. Menimme katsomaan Manhattanille vasta ensi-iltaan tulluttua The Avengers -leffaa (3D-versiona), Marvel-sarjakuvien hahmoihin perustuvaa toimintapläjäystä.
Nyc Orava pääsi ensimmäistä kertaa Imax-teatteriin. Sen kuvanlaatua mainostetaan hyvin tarkaksi, en huomannut kuitenkaan mitään eroa tavallisiin teattereihin, mutta 3D-lasit päässä olo on aina yhtä dorka. Minulle riittäisi vallan hyvin vanhanaikainen teatteri ja vanhanaikainen elokuva, ilman sen kummempia kotkotuksia.
Mukavan vanhanaikaista olisivat myös merkityt istumapaikat, sellaista käytäntöä New Yorkissa ei kuitenkaan enää ole. Vapaan tuolin etsiminen on etenkin Avengersin kaltaisissa hittileffoissa tuskallista, vartti menee helposti, kun kiertelee teatterissa ja kyselee, onko silmiin osunut tyhjä paikka istuttavissa - useimmiten ei ole, vaan jollekin kaverille (ehkä myös laukulle) varattu. Ja kaikki tietenkin ovat iskeneet takapuolensa hujan hajan penkkirivistöjä niin, että yksittäisiä paikkoja jää joka väliin, niin tänäänkin. Kolmen vierekkäisen tuolin saaminen oli mahdotonta, joten hajaannuimme. Jussi meni istumaan yksikseen ja minä ja Rasmus todistimme newyorkilaisen elokuvayleisön pohjanoteerausta: kysyimme ystävällisesti pariskunnalta, jonka kummallakin puolella oli yksi tyhjä paikka, josko he siirtyisivät yhden pykälän, niin mekin saisimme istua vieretysten. Mies ei puhunut mitään, ehkei kuullut koko kysymystä ja nainen ilmoitti: "We don't move". He eivät olleet liikuntarajoitteisia, heillä ei ollut kantamuksia siirreltävänään eivätkä heidän paikkansa olisi huonontuneet. Aika kova pokka neitosella ilmoittaa lapselle, ettei tämä saa istua äitinsä vieressä, koska häntä ja hänen seuralaistaan ei huvita liikkua 50 senttimetriä. Niinpä nämä valopäät istuivat kaksi tuntia meidän keskellämme. Melkein teki mieli kuiskia Rasmukselle pariskunnan ylitse koko leffan ajan, mutten tohtinut olla yhtä huonokäytöksinen kuin he. Illan kruunasi se, että minun toisella puolellani istui tyttö, jonka vieruspaikka oli koko näytöksen ajan tyhjä - poikaystävä ei sitten koskaan tullut siihen. Jos tyttö olisi mennyt sille tyhjälle tuolille, Rasmus olisi päässyt viereeni. Mutta ei hievahtanut sekään takamus.
Olin niin korpeentunut, ettei leffan seuraamisesta meinannut tulla ensimmäiseen puoleen tuntiin mitään. Tottahan vauhdikas Avengers lopulta tempaisi kurren mukaan - ihan viihdyttävä teos kaikessa lapsellisuudessaan. Ja Rasmuskin pärjäsi ilman äidin ja isän välitöntä läheisyyttä.
Kotona jännitimme televisiosta Knicksin viime hetket tämän kauden NBA-mestaruustaistossa. Odotetusti Miami Heat pesi sinipaidat 106-94 ja New Yorkin pojat lähtivät kesälaitumille. Nyc Oravan kiinnostus korikseen lopahti nyt aika tavalla, syrjäsilmällä aion seurata kakkossuosikkini Miami Heatin pelejä kohti mahdollista finaalia. Knicksilla on aina paikka Nyc-muistoissani, sytyttihän se innostukseni lajiin ja ensimmäinen (ja toistaiseksi viimeinen) näkemäni Knicks-ottelu Madison Square Gardenilla oli huikea, Jeremy Lin ponnahti kuuluisuuteen juuri sinä iltana. Nuorukaisen loukkaantuminen jo kauden alussa oli valtava takaisku, ties vaikka Knicks pelaisi vielä, jos Lin olisi voinut jatkaa kentällä.
Tänään ei ollut Ison Omenan päivä jääkiekossakaan, Rangersin häviö 3-1 Washington Capitalsille ei onneksi ollut kohtalokasta. Joukkue jatkaa edelleen kohti Stanley Cup -pokaalia, mutta seuraava ottelu on voitettava.
Nyc Orava pääsi ensimmäistä kertaa Imax-teatteriin. Sen kuvanlaatua mainostetaan hyvin tarkaksi, en huomannut kuitenkaan mitään eroa tavallisiin teattereihin, mutta 3D-lasit päässä olo on aina yhtä dorka. Minulle riittäisi vallan hyvin vanhanaikainen teatteri ja vanhanaikainen elokuva, ilman sen kummempia kotkotuksia.
Mukavan vanhanaikaista olisivat myös merkityt istumapaikat, sellaista käytäntöä New Yorkissa ei kuitenkaan enää ole. Vapaan tuolin etsiminen on etenkin Avengersin kaltaisissa hittileffoissa tuskallista, vartti menee helposti, kun kiertelee teatterissa ja kyselee, onko silmiin osunut tyhjä paikka istuttavissa - useimmiten ei ole, vaan jollekin kaverille (ehkä myös laukulle) varattu. Ja kaikki tietenkin ovat iskeneet takapuolensa hujan hajan penkkirivistöjä niin, että yksittäisiä paikkoja jää joka väliin, niin tänäänkin. Kolmen vierekkäisen tuolin saaminen oli mahdotonta, joten hajaannuimme. Jussi meni istumaan yksikseen ja minä ja Rasmus todistimme newyorkilaisen elokuvayleisön pohjanoteerausta: kysyimme ystävällisesti pariskunnalta, jonka kummallakin puolella oli yksi tyhjä paikka, josko he siirtyisivät yhden pykälän, niin mekin saisimme istua vieretysten. Mies ei puhunut mitään, ehkei kuullut koko kysymystä ja nainen ilmoitti: "We don't move". He eivät olleet liikuntarajoitteisia, heillä ei ollut kantamuksia siirreltävänään eivätkä heidän paikkansa olisi huonontuneet. Aika kova pokka neitosella ilmoittaa lapselle, ettei tämä saa istua äitinsä vieressä, koska häntä ja hänen seuralaistaan ei huvita liikkua 50 senttimetriä. Niinpä nämä valopäät istuivat kaksi tuntia meidän keskellämme. Melkein teki mieli kuiskia Rasmukselle pariskunnan ylitse koko leffan ajan, mutten tohtinut olla yhtä huonokäytöksinen kuin he. Illan kruunasi se, että minun toisella puolellani istui tyttö, jonka vieruspaikka oli koko näytöksen ajan tyhjä - poikaystävä ei sitten koskaan tullut siihen. Jos tyttö olisi mennyt sille tyhjälle tuolille, Rasmus olisi päässyt viereeni. Mutta ei hievahtanut sekään takamus.
Olin niin korpeentunut, ettei leffan seuraamisesta meinannut tulla ensimmäiseen puoleen tuntiin mitään. Tottahan vauhdikas Avengers lopulta tempaisi kurren mukaan - ihan viihdyttävä teos kaikessa lapsellisuudessaan. Ja Rasmuskin pärjäsi ilman äidin ja isän välitöntä läheisyyttä.
Kotona jännitimme televisiosta Knicksin viime hetket tämän kauden NBA-mestaruustaistossa. Odotetusti Miami Heat pesi sinipaidat 106-94 ja New Yorkin pojat lähtivät kesälaitumille. Nyc Oravan kiinnostus korikseen lopahti nyt aika tavalla, syrjäsilmällä aion seurata kakkossuosikkini Miami Heatin pelejä kohti mahdollista finaalia. Knicksilla on aina paikka Nyc-muistoissani, sytyttihän se innostukseni lajiin ja ensimmäinen (ja toistaiseksi viimeinen) näkemäni Knicks-ottelu Madison Square Gardenilla oli huikea, Jeremy Lin ponnahti kuuluisuuteen juuri sinä iltana. Nuorukaisen loukkaantuminen jo kauden alussa oli valtava takaisku, ties vaikka Knicks pelaisi vielä, jos Lin olisi voinut jatkaa kentällä.
Tänään ei ollut Ison Omenan päivä jääkiekossakaan, Rangersin häviö 3-1 Washington Capitalsille ei onneksi ollut kohtalokasta. Joukkue jatkaa edelleen kohti Stanley Cup -pokaalia, mutta seuraava ottelu on voitettava.
Kommentit
Lähetä kommentti