New York - Miami - Rio de Janeiro
Carroll Gardensin metroasemallamme on elämää. Reilu kuukausi sitten sen eteen parkkeerasi kahvivaunu, josta saa myös pikkupurtavaa. Nyt asemarakennukseen on avattu kahvila, supertrendikäs Momofuku Milk Bar. Trendikkäällä on kalliit hinnat, joten Jussi nappaa tarvittaessa aamukahvin metroon söpöisestä kahvivaunusta - toivottavasti se pysyy pystyssä Milk Barin paineessa.
Asemalle on tullut myös kengänkiillottaja. Joka aamu mies avaa suuren päivänvarjon, laittaa sen alle jakkaran asiakkaille ja ottaa sudit ja plankit esiin - kenkäpari pistetään kuosiin yhdellä dollarilla. Se on niin halpaa, että hävettää; palvelua tarvitessaan Jussi antaakin vielä taalan tippiä. Pienet tienestit, mutta kaikki varmaan käteen jäävää tuloa.
Kengänkiillottaja lienee yksi kaupungin tuhansista hyvin pienituloisista ja köyhistä. Ja moni on häntäkin osattomampi. Puolen vuoden sisällä olen nähnyt niin paljon kerjäläisiä ja pummeja, että vakavaksi vetää. Mutta kyllä joku vetää suun hymyynkin: topakka ja huoliteltu kotitransumme Carroll Gardensin metroasemalla. "Any change" eli pikkurahaa pyytää herra tai rouva (meille ei ole ihan selvinnyt) aina, kun olen menossa tai tulossa. Kerran jo kerkesin huolestua mitä on tapahtunut, kun tyyppiä ei pariin viikkoon näkynyt asemalla. Nyt, kun kengänkiillottaja on saapunut samalle reviirille, kotitransu on hieman hämmentyneenä sivummalla - saattaa olla, että vähän hävettää, hänhän vain pummii, kun toinen uurastaa elantonsa eteen. Työelämästä syrjäytynyt (kuten Nyc Oravakin).
Viestinnän asiantuntija ei ole syrjäytynyt, päinvastoin: tänään tuli sellainen lentolippu nenän eteen, että köyhät kyykkyyn. Tärkeä suomalainen matkustaa puolentoista kuukauden kuluttua Rioon bisnes-luokassa ja lentolipussa lukee New York - Miami - Rio de Janeiro. Minä haluan tuon lipun. Ei voi vaan olla päheämpiä kohteita. Onneksi totuus on arkisempi: tosi pitkä ja puuduttava lento, Miamissa vain vaihto ja Riossa pitää paiskia pitkää päivää sisätiloissa puku päällä.
Rasmuksen bänditreenit on tältä perjantailta peruttu, vain yksi soittosessio jäljellä ennen konserttia - miten ihmeessä pojat saavat kolmen biisin setin kasaan?
Päivän muotikuva alhaalla, napattu Manhattanilla. Vaikka näyttää, että poikien farkut ovat sangen matalalla, ne ovat vähintäinkin normaalikorkeudella. Aivan tavanomaista on, että alushousut näkyvät kokonaan, joillakin myös osa reittä. Kaverit joutuvat kävelemään jalat harallaan ja usein myös pitämään housuista kiinni, koska muuten vaatekappale valahtaisi nilkkoihin. Hupaisinta on juokseminen, silloin nuoret miehet liikkuvat kuin käyttäisivät isoja vaippoja. Silläkin uhalla, että kuulostan 100-vuotiaalta kävyltä, ilmoitan, että tämä on urpoin muoti ikinä, koskaan ja milloinkaan.
Asemalle on tullut myös kengänkiillottaja. Joka aamu mies avaa suuren päivänvarjon, laittaa sen alle jakkaran asiakkaille ja ottaa sudit ja plankit esiin - kenkäpari pistetään kuosiin yhdellä dollarilla. Se on niin halpaa, että hävettää; palvelua tarvitessaan Jussi antaakin vielä taalan tippiä. Pienet tienestit, mutta kaikki varmaan käteen jäävää tuloa.
Kengänkiillottaja lienee yksi kaupungin tuhansista hyvin pienituloisista ja köyhistä. Ja moni on häntäkin osattomampi. Puolen vuoden sisällä olen nähnyt niin paljon kerjäläisiä ja pummeja, että vakavaksi vetää. Mutta kyllä joku vetää suun hymyynkin: topakka ja huoliteltu kotitransumme Carroll Gardensin metroasemalla. "Any change" eli pikkurahaa pyytää herra tai rouva (meille ei ole ihan selvinnyt) aina, kun olen menossa tai tulossa. Kerran jo kerkesin huolestua mitä on tapahtunut, kun tyyppiä ei pariin viikkoon näkynyt asemalla. Nyt, kun kengänkiillottaja on saapunut samalle reviirille, kotitransu on hieman hämmentyneenä sivummalla - saattaa olla, että vähän hävettää, hänhän vain pummii, kun toinen uurastaa elantonsa eteen. Työelämästä syrjäytynyt (kuten Nyc Oravakin).
Viestinnän asiantuntija ei ole syrjäytynyt, päinvastoin: tänään tuli sellainen lentolippu nenän eteen, että köyhät kyykkyyn. Tärkeä suomalainen matkustaa puolentoista kuukauden kuluttua Rioon bisnes-luokassa ja lentolipussa lukee New York - Miami - Rio de Janeiro. Minä haluan tuon lipun. Ei voi vaan olla päheämpiä kohteita. Onneksi totuus on arkisempi: tosi pitkä ja puuduttava lento, Miamissa vain vaihto ja Riossa pitää paiskia pitkää päivää sisätiloissa puku päällä.
Rasmuksen bänditreenit on tältä perjantailta peruttu, vain yksi soittosessio jäljellä ennen konserttia - miten ihmeessä pojat saavat kolmen biisin setin kasaan?
Päivän muotikuva alhaalla, napattu Manhattanilla. Vaikka näyttää, että poikien farkut ovat sangen matalalla, ne ovat vähintäinkin normaalikorkeudella. Aivan tavanomaista on, että alushousut näkyvät kokonaan, joillakin myös osa reittä. Kaverit joutuvat kävelemään jalat harallaan ja usein myös pitämään housuista kiinni, koska muuten vaatekappale valahtaisi nilkkoihin. Hupaisinta on juokseminen, silloin nuoret miehet liikkuvat kuin käyttäisivät isoja vaippoja. Silläkin uhalla, että kuulostan 100-vuotiaalta kävyltä, ilmoitan, että tämä on urpoin muoti ikinä, koskaan ja milloinkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti