Museum of the Moving Image
Kevätsää on New Yorkissa hyvin vaihteleva, yhtenä päivänä hellettä ja seuraavana hyvä jos plus viisitoista astetta. Vaikka taivas on välillä harmaana, sateenvarjoa tarvitsee harvoin. Mutta tänään tarvitsi, aamusta iltaan.
Sateisen sunnuntain ratoksi sopii museokierros (Minnalle ja Jussille, Rasmus halusi pitää kurjaa ilmaa kotona) ihan uudessa paikassa, Queensissa.
Queens sijaitsee samalla Long Islandin saarella kuin Brooklynkin, joten autoillen olimme perillä melkein vartissa - nyt olemme käyneet kaikissa New Yorkin viidessä piirikunnassa. Queens on näistä pinta-alaltaan reilusti suurin ja asukasluvultaan toiseksi suurin (Brooklynissa asuu vielä enemmän populaa). Queensia sanotaan maailman monikulttuurisimmaksi urbaaniksi alueeksi, lähemmäs puolet väestä on syntynyt ulkomailla, ihmisiä on yli sadasta kansallisuudesta ja puhuttuja kieliä noin 140. Prosentuaalisesti valkoisia asuu Queensissa eniten, koska alueella on paljon eurooppalaisia siirtolaisia.
Ensimmäiseksi Louis "Satchmo" Armstrongin kotimuseoon Coronan kaupunginosaan, Luoteis-Queensiin. Corona oli 1940-luvun loppupuolella todellinen jazzin mekka, täällä ovat asuneet Armstrongin lisäksi muun muassa Ella Fitzgerald, Lena Horne ja Dizzy Gillespie.
Museo on aivan ihastuttava, se on oikea koti ja asiantunteva opas, jolle Satchmo on selvästi sydämen asia, täydensi vierailun. Louis Armstrong ja hänen vaimonsa Lucille asettuivat taloon vuonna 1943, eivätkä koskaan muuttaneet sieltä. Louis kuoli vuonna 1971 ja Lucille vuonna 1983. Talossa ei ole asuttu Lucille Armstrongin jälkeen, se on pariskunnan jäljiltä mööpeleineen kaikkineen. Satchmo tunnettiin vaatimattomana miehenä; hän oli jo 1940-luvulla hyvin varakas, aikansa supertähti, joka kiersi maailmaa ja tapasi niin kuninkaita kuin presidenttejä, mutta halusi asua tavallisella alueella, tavallisessa talossa, tavallisten ihmisten naapurina. Rahalla Armstrongit toki saivat kotiinsa vähän ekstraa, kuten astianpesukoneen ja kunnon musiikkilaitteet. Mainioin paikka on herran kylpyhuone, "mini-Versailles" kultahanoineen ja kauttaaltaan peilipintaisena. Lapsia talossa ei koskaan asunut, pariskunnalla ei ollut perillisiä (Armstrongin varat on säätiöity ja niillä autetaan edelleen aloittelevia muusikkoja).
Seuraavaksi Astoriaan, luoteisessa Queensissa sekin. Astoriallakin on sivunsa musiikin historiassa: saksalainen siirtolainen Heinrich Steinweg muutti nimensä Henry Steinwayksi ja rupesi rakentamaan täällä pianoja, aika tunnettuja niistä tulikin. Kuuluisin Astoria on elokuvastudiostaan. Kaufman Astoria Studios eli kultakauttaan vuosina 1921-1933, jolloin siellä kuvattiin muun muassa Marx-veljesten leffoja. Sittemmin elokuvatuotanto siirtyi Hollywoodiin ja Kaufman Astoriassa on tehty lähinnä tv-sarjoja, esimerkiksi The Cosby Showta.
Studion lähellä on elokuvahullun museo, Museum of the Moving Image. Nyc Orava olisi viihtynyt täällä koko päivän. Museo on erittäin tyylikäs ja suuri, sen alakerrassa esitellään leffahistoriaa ja yläkerrassa pääsee itse tekemään elävää kuvaa. Alakerrassa tuijottelin toista tuntia pelkästään filmitähtien kuvia, mutta ne ovat vain alkusoittoa. Esillä on elokuvien ja tv-sarjojen puvustusta, maskeerausta ja lavastusta. Salissa näytetään elokuvasikermiä muun muassa unohtumattomimmista valkokankaan repliikeistä (joista tietenkin paras on Rhett Butlerin viimeiset sanat Scarlett O'Haralle: "Frankly, my dear, I don't give a damn"), ja viimeistään nyt sopii sivistää itseään katsomalla klassikkodokumentin Nanook, pakkasen poika vuodelta 1922 sekä Suuren Junaryöstön vuodelta 1903 - ne pyörivät museossa nonstoppina. Alakerrassa voi myös kuunnella satoja elokuvista tuttuja kappaleita. Jussi arvuutteli, tunnistaako vaimo niitä - no tunnistin, mutta vain osan, vaikeaa oli kuvatta. Yläkerrassa vasta hauskaa onkin (harmi, että Rasmus jäi kotiin). Täällä saa leikkiä näyttelijää ja elokuvantekijää, klassikoihin pääsee lausumaan itse vuorosanat, äänittämään erilaisen musiikin ja vaihtamaan tehosteita. Interaktiivinen museo vie mukanaan, täällä ei pitkästy.
Rupeaman jälkeen nälkä nakkeli. Astoriassa on suuri kreikkalaisyhteisö, joten ihanaa Välimeren ruokaa tarjoillaan useassa ravintolassa. Nyc Orava valitsi Michelin-oppaasta Baharin ja nappiin meni - herkullista ruokaa ilmeisen aidossa ympäristössä: tupa täynnä helleenejä tarjoilijoista asiakkaisiin, vain me puhuimme jotakin muuta kieltä kuin kreikkaa.
Queens yllätti meidät, täällä on melkeinpä Ison Omenan makeimmat museot. New York on niin paljon muutakin kuin Manhattan.
Sateisen sunnuntain ratoksi sopii museokierros (Minnalle ja Jussille, Rasmus halusi pitää kurjaa ilmaa kotona) ihan uudessa paikassa, Queensissa.
Queens sijaitsee samalla Long Islandin saarella kuin Brooklynkin, joten autoillen olimme perillä melkein vartissa - nyt olemme käyneet kaikissa New Yorkin viidessä piirikunnassa. Queens on näistä pinta-alaltaan reilusti suurin ja asukasluvultaan toiseksi suurin (Brooklynissa asuu vielä enemmän populaa). Queensia sanotaan maailman monikulttuurisimmaksi urbaaniksi alueeksi, lähemmäs puolet väestä on syntynyt ulkomailla, ihmisiä on yli sadasta kansallisuudesta ja puhuttuja kieliä noin 140. Prosentuaalisesti valkoisia asuu Queensissa eniten, koska alueella on paljon eurooppalaisia siirtolaisia.
Ensimmäiseksi Louis "Satchmo" Armstrongin kotimuseoon Coronan kaupunginosaan, Luoteis-Queensiin. Corona oli 1940-luvun loppupuolella todellinen jazzin mekka, täällä ovat asuneet Armstrongin lisäksi muun muassa Ella Fitzgerald, Lena Horne ja Dizzy Gillespie.
Museo on aivan ihastuttava, se on oikea koti ja asiantunteva opas, jolle Satchmo on selvästi sydämen asia, täydensi vierailun. Louis Armstrong ja hänen vaimonsa Lucille asettuivat taloon vuonna 1943, eivätkä koskaan muuttaneet sieltä. Louis kuoli vuonna 1971 ja Lucille vuonna 1983. Talossa ei ole asuttu Lucille Armstrongin jälkeen, se on pariskunnan jäljiltä mööpeleineen kaikkineen. Satchmo tunnettiin vaatimattomana miehenä; hän oli jo 1940-luvulla hyvin varakas, aikansa supertähti, joka kiersi maailmaa ja tapasi niin kuninkaita kuin presidenttejä, mutta halusi asua tavallisella alueella, tavallisessa talossa, tavallisten ihmisten naapurina. Rahalla Armstrongit toki saivat kotiinsa vähän ekstraa, kuten astianpesukoneen ja kunnon musiikkilaitteet. Mainioin paikka on herran kylpyhuone, "mini-Versailles" kultahanoineen ja kauttaaltaan peilipintaisena. Lapsia talossa ei koskaan asunut, pariskunnalla ei ollut perillisiä (Armstrongin varat on säätiöity ja niillä autetaan edelleen aloittelevia muusikkoja).
 |
| Näin tavanomainen oli Louis ja Lucille Armstrongin kotitalo |
Studion lähellä on elokuvahullun museo, Museum of the Moving Image. Nyc Orava olisi viihtynyt täällä koko päivän. Museo on erittäin tyylikäs ja suuri, sen alakerrassa esitellään leffahistoriaa ja yläkerrassa pääsee itse tekemään elävää kuvaa. Alakerrassa tuijottelin toista tuntia pelkästään filmitähtien kuvia, mutta ne ovat vain alkusoittoa. Esillä on elokuvien ja tv-sarjojen puvustusta, maskeerausta ja lavastusta. Salissa näytetään elokuvasikermiä muun muassa unohtumattomimmista valkokankaan repliikeistä (joista tietenkin paras on Rhett Butlerin viimeiset sanat Scarlett O'Haralle: "Frankly, my dear, I don't give a damn"), ja viimeistään nyt sopii sivistää itseään katsomalla klassikkodokumentin Nanook, pakkasen poika vuodelta 1922 sekä Suuren Junaryöstön vuodelta 1903 - ne pyörivät museossa nonstoppina. Alakerrassa voi myös kuunnella satoja elokuvista tuttuja kappaleita. Jussi arvuutteli, tunnistaako vaimo niitä - no tunnistin, mutta vain osan, vaikeaa oli kuvatta. Yläkerrassa vasta hauskaa onkin (harmi, että Rasmus jäi kotiin). Täällä saa leikkiä näyttelijää ja elokuvantekijää, klassikoihin pääsee lausumaan itse vuorosanat, äänittämään erilaisen musiikin ja vaihtamaan tehosteita. Interaktiivinen museo vie mukanaan, täällä ei pitkästy.
 |
| Ostos museokaupasta, kirjassa yhdistyvät elokuvat ja New York - ei voisi olla kurrelle parempaa |
Queens yllätti meidät, täällä on melkeinpä Ison Omenan makeimmat museot. New York on niin paljon muutakin kuin Manhattan.
 |
| Nyc Oravan blogi laahaa kaksi ja puoli viikkoa reaaliajasta. Tänään on oikeasti 11.5. ja ajatukset pienessä, rakkaassa pojassa |
Kommentit
Lähetä kommentti