Leiriläinen
Rasmuksella on koulua jäljellä vielä neljä viikkoa, todistukset saadaan New Yorkissa 27.6. Viimeisillä viikoilla ulkoillaan ja retkeillään. Ja leireillään: Rasmus matkusti tänään keskiviikkona opettajiensa ja luokkatovereidensa kanssa kahdeksi yöksi metsän siimekseen, leirikeskukseen. Paikkakunnasta ei ole sen tarkempaa tietoa kuin Upstate, jolla yleisesti tarkoitetaan osavaltiossa kaikkea muuta kuin New Yorkin metropolialuetta (New Yorkin kaupunki on New Yorkin osavaltion eteläisin seutu). Lähtivät siis pohjoiseen päin, landelle.
Toivottavasti saamme pojan takaisin vahingoittumattomana. Lupalapuista päätellen riskejä on aivan mahdottomasti (papereita lukiessa tuli mieleen, että lähetetäänköhän lapset sittenkin sotaan Nato-joukoissa eikä leirikouluun) ja laput allekirjoittamalla päästämme koulun pälkähästä - heitä ei sitten voi syyttää mistään, ei henkilö- eikä tavaravahingoista. Esimerkiksi, jos Rasmus katoaa (miten "mukava" ajatus), niin vastuu on meidän, mitäs päästimme lapsen sinne luonnon armoille. Toivottavasti opettajat kuitenkin valvovat lapsia, etteivät nyt ihan ehdoin tahdoin hävitä heitä. Amerikkalaiset tietenkin tuntevat oikeusjargoninsa eikä se heitä hätkäytä - eiköhän oma lakimies keksi jonkun vastavedon, jos oikeasti jotakin tapahtuu. Yhtä lukuun ottamatta kaikki lapset osallistuvat leirille.
Jouduimme eroon Rasmuksesta, mutta saimme lisää seuraa Suomesta: ystävämme Laura ja hänen 10-vuotias tyttärensä Vilja saapuivat illansuussa kaupunkiin. Mukavaa, Nyc Orava iloitsee vierailuista. Matkalaisilla oli sen verran kommelluksia maahan saapuessa toimimattomasta puhelimesta eksyvään taksikuskiin, että ehdimme illalla yhdessä (Outi ja Helmi tietenkin mukana) vain syömään. Hyvään paikkaan kuitenkin, Smith Streetin italialaiseen Savoiaan ja jälkkäreille Henry Streetin ihastuttavaan jätskibariin, Soda Fountainiin. Tytöt pääsivät heti New Yorkin tunnelmaan, kotikadullamme nimittäin kuvattiin leffaa.
Toivottavasti saamme pojan takaisin vahingoittumattomana. Lupalapuista päätellen riskejä on aivan mahdottomasti (papereita lukiessa tuli mieleen, että lähetetäänköhän lapset sittenkin sotaan Nato-joukoissa eikä leirikouluun) ja laput allekirjoittamalla päästämme koulun pälkähästä - heitä ei sitten voi syyttää mistään, ei henkilö- eikä tavaravahingoista. Esimerkiksi, jos Rasmus katoaa (miten "mukava" ajatus), niin vastuu on meidän, mitäs päästimme lapsen sinne luonnon armoille. Toivottavasti opettajat kuitenkin valvovat lapsia, etteivät nyt ihan ehdoin tahdoin hävitä heitä. Amerikkalaiset tietenkin tuntevat oikeusjargoninsa eikä se heitä hätkäytä - eiköhän oma lakimies keksi jonkun vastavedon, jos oikeasti jotakin tapahtuu. Yhtä lukuun ottamatta kaikki lapset osallistuvat leirille.
Jouduimme eroon Rasmuksesta, mutta saimme lisää seuraa Suomesta: ystävämme Laura ja hänen 10-vuotias tyttärensä Vilja saapuivat illansuussa kaupunkiin. Mukavaa, Nyc Orava iloitsee vierailuista. Matkalaisilla oli sen verran kommelluksia maahan saapuessa toimimattomasta puhelimesta eksyvään taksikuskiin, että ehdimme illalla yhdessä (Outi ja Helmi tietenkin mukana) vain syömään. Hyvään paikkaan kuitenkin, Smith Streetin italialaiseen Savoiaan ja jälkkäreille Henry Streetin ihastuttavaan jätskibariin, Soda Fountainiin. Tytöt pääsivät heti New Yorkin tunnelmaan, kotikadullamme nimittäin kuvattiin leffaa.
 |
| Soda Fountain, jätskibaarien ykkösiä - ja aivan meidän nurkillamme |
Kommentit
Lähetä kommentti