The Public Square and Gardens at Hudson Yards
Maanantaina 13.6. Manhattan-hana aukesi. Metrolla yhden vaihdon kautta Manhattanin läntiselle alakaupungille, Meatpacking Districtille. East Riverin varrella oleva vanha teurastamoalue, kuten nimestä voi päätellä, on jo vuosia ollut muodikas tienoo, josta löytyy tyylikkäitä kauppoja ja ravintoloita. Siellä on myös kaksi ehdotonta New York -nähtävyyttä: Whitney Museum of American Art ja sekä High Line.
The Whitney on perustettu 1930-luvulla ja kahdesti muuttanut sijaintiaan. Uusin, valtavan upea rakennus valmistui vuonna 2015 ja vierailimme siellä viime reissullamme 2016. Tänä kesänä siellä järjestetään kuuluisa Whitney Biennial, jossa uudet, nuoret taiteilijat pääsevät esille. Biennial on edistänyt muun muassa Jackson Pollockin, Georgia O'Keeffen ja Jeff Koonsin uraa. Biennialissa on ollut aivan huippuvuosia, esimerkiksi vuoden 1983 näyttelyssä mukana olivat Keith Haring, Cindy Sherman ja Jean-Michel Basquiat (Biennialin historian nuorimpana taiteilijana). Me olimme niin urpoja, että emme menneet Biennialia katsomaan, tällä kertaa emme lainkaan koko museoon. No, voidaan sitten myöhemmin lukea niistä taidemaailman tähdistöön nousseista tekijöistä, jotka esiteltiin Whitneyssa juuri vuonna 2022.
The Whitneyn vierestä alkaa (tai loppuu, riippuu kummasta päästä aloittaa) High Line, reilun kahden kilometrin mittainen, katutason yläpuolella oleva kaupunkipuisto tai kävelybulevardi. Se oli alkuaan tavarajunarata, joka tarpeettomaksi käytyään odotti vuosikymmeniä purkamista. Joku onneksi sai loistoidean (itse asiassa esikuva on Pariisissa, siellä kulkee vanhalla rataosuudella Promenade Plantée) ja ensimmäinen osa puistoa valmistui vuonna 2009 ja viimeisin 2019, Nyc Oravallekin siis jotain uutta.
High Line on yhtä ihastuttavan urbaani keidas kuin aiemminkin, sieltä on mukava katsella kaupungin vipinää. Ja aivan kuin se olisi vihertynyt entisestään ja puusto kasvanut. High Linella on paljon vaihtuvaa taidetta (lähinnä veistoksia), nyt oli ihan eri teoksia esillä kuin viimeksi täällä kulkiessamme. High Linen varrella on taidegallerioistaan tunnettu Chelsea. Gallerioissa emme käväisseet, mutta Chelsea Marketissa kyllä (High Linella on useita portaikkoja, joista pääsee katutasolle ja takaisin yläilmoihin). Kaunis Chelsea Market on vanha keksitehdas, jossa 110 vuotta sitten kehitettiin tuttu Oreo. Nyt se on lähinnä mukaan otettavia aterioita myyvä ruokahalli, jossa on lisäksi kiva paperikauppa ja pienyrittäjien trendikäs Artists & Fleas -tori.
High Linen pohjoispää on 34. kadulla, melkein Hudson Riverin rantaviivalla. Sen viereen Hudson Yardsin naapurustoon on syntynyt huikaiseva alue, Public Square and Gardens at Hudson Yards. High Linen jälkeen hengailua voi jatkaa täällä. New York osaa rakentaa kivoja julkisia tiloja, ja niitä on paljon. Hudson Yardsilla meni Nyc Oravan pää pyörälle, niin päheitä lasisia pilvenpiirtäjiä sinne on ilmestynyt. Yhdessä niistä on on Edge, läntisen pallonpuoliskon korkein ulkoilmassa oleva näköalatasanne. Se sijaitsee uuden pilvenpiirtäjän 100. kerroksessa, 335 metrin korkeudessa ja sieltä näkee täyden 360 asteen kierroksen kaupunkiin. Sinne me mennään ensi kerralla! Siellä on myös Vessel, ultramoderni veistos, mihin voi kiivetä (se valitettavasti oli tänään kiinni) sekä The Shed, uusi taidekeskus.
Kuvassa ylhäällä näkyy pilvenpiirtäjässä terävä uloke, se on näköalatasanne Edge. Alemmassa kuvassa vielä pätkä High Linen vanhaa rautatietä 1930-luvulta, massiivinen rakennus edessä on taidekeskus The Shed.
Ylemmässä kuvassa näkyy vasemmalla Vessel, kiivettävä veistos. Alakuvassa Nyc Orava kävelystä tauolla hassussa keinu-pöytäviritelmässä, aivan julkinen tila.
Lounaspaikka oli tarkkaan harkittu: Russ & Daughters. Se löytyy Manhattanin itäisimmältä puolelta, Lower East Sidelta. Lower East Side eli tuttavallisesti LES on New Yorkin vanhimpia asuinalueita, sinne on tullut aikoinaan maahanmuuttajia ympäri maailmaa. Se on ollut hyvin juutalaista seutua ja kuuluisan Katz's Delicatessenin lisäksi siellä on edelleen puolanjuutalaisen emigrantin Joel Russin vuonna 1914 perustama Russ & Daughters, "appetizing store" eli kauppa, jossa myydään bagelaita erilaisilla täytteillä. Ja mitä bageleita - niistä on taas kuusi vuotta haaveiltu! Klassikko on lohi-tuorejuustobagel, sellaiset mekin valitsimme, taas kerran. Täällä on tarkkaa, onko kyse salmonista vai loxista, laveasti selitettynä edellinen on joko kylmä- tai lämminsavustettua, jälkimmäinen joko suolalla (lox) tai suolalla ja sokerilla (gravlox) kypsytetty. Russ & Daughters on erittäin arvostettu myös kalakauppana, sillä onkin huikea kalatiski. Financial Times valitsi viime vuonna Russ & Daughtersin maailman 50 parhaimman kaupan joukkoon.
Pieni seikkailu kuitenkin oli, että saimme herkut. Vuodesta 1920 asti samassa paikassa, Houston Streetilla nököttänyt Russ & Daughters ei näet ollutkaan auki. Newyorkilaiset tuppaavat olemaan hyvin puheliaita, joten syykin selvisi, kun siinä hetken pyörimme: kaupassa filmataan Mr & Mrs Smith -sarjaa ("Good Amazon money", kuten joku virkkoi). Russ & Daughtersilla on alkuperäisen kaupan lisäksi ollut Manhattanilla viime vuosina kaksi ravintolaa, yksi täällä Lower East Sidella ja toinen keskikaupungilla, Jewish Museumissa (kummassakin on Nyc Orava herkutellut). Ei ollut enää, koronan takia ne piti sulkea. Tuli jo bagel-hätä. Onneksi meidät neuvottiin kaupan lähellä olevaan pick up -pisteeseen, josta voi hakea netin kautta tilatut tuotteet. Tilaaminen hoidetaan qr-koodin kautta, mutta ulkomaiset puhelimemme eivät suostuneet sen kanssa yhteistyöhön. Nöyrästi marssimme noutopisteeseen, saimme i-padin, jossa oli ruokalista, käteen ja vartin päästä meillä oli bagelit pussissa. Sitten vaan puistonpenkille nauttimaan ne, muttei onnistunut sekään helposti. Lähialueen viihtyisimmässä puistossa oli koululaisten päiväleiri ja se oli muilta suljettu. Lower East Side on boheemi ja värikäs, mutta siellä on ollut aina myös sosiaalisia ongelmia. Se oli myös ensimmäinen ympäristö, jossa huomasimme kunnolla koronan aiheuttamia vastoinkäymisiä, moni liike suljettuna ja yleisilme paikoittain jotenkin surullinen. Emme kummempaa paikkaa lounaalle löytäneet, kuin jonkun kämäisen puistikon vierustan, jossa urean hajun hienoisesti tuli läpi kannabiksen tuoksun, koditon silmänkantaman päässä nukkumassa. Tätäkin on New York. Tuloerot ovat tavattomat ja kaikille se ei ole "mahdollisuuksien kaupunki".
Kuvassa vanha synagoga Lower East Sidella. Niitä on alueella paljon.
New York on 1990-luvun alun jälkeen siistiytynyt hurjasti ja se on Yhdysvaltain turvallisimpia kaupunkeja. Olen vuosien aikana nähnyt täällä, kuhisevassa suurkaupungissa, hämmästyttävän vähän kodittomia ja hyvin kurjassa psyykkisessä tai fyysisessä kunnossa olevia kaduilla. Jollain tapaa huonossa jamassa olevista on kaiketi huolehdittu ja heillä on ollut jokin katto pään päällä. Mutta tällä reissulla näin. Enemmän sekavia metrossa, kaduilla nukkuvia ja jalkansa, kaiketi diabeteksen takia, menettäneitä kerjäämässä. Yhteensä heitä kaikkia alle kymmenen, aika vähän siis, mutta se on kuitenkin enemmän kuin aiemmin. Sivistysvaltiossa - joksi Yhdysvallat luen - ei soisi kadulla makaavan niin huonossa kunnossa olevia, kuin esimerkiksi näkemäni kaksi melkein jalkaterätöntä miestä. Täällä olisi varaa hoitaa ihmisiä, jos niin haluttaisiin, mutta se on jo politiikkaa.
Jälkiruolle eli cupcakelle menimme Essex Marketiin, joka on kolme vúotta sitten muuttanut uuteen (melkein viereiseen) rakennukseen. Onhan se entistä hienompi, mutta jotakin sympaattista oli jäänyt matkalle. Elintarvikkeita: lihaa, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, leipää ja leivonnaisia myynnissä edelleen, kuten kauppahallissa kuuluukin, mutta nyt löytyi myös ns. ravintolamaailma. Kauppahalli 2.0, liian muodikasta.
Hän esittelee Red Velvet cupcakea Essex Marketin ikkunan äärellä. Teet ja kahvit mentiin juomaan aurinkoon. Plussaa uudessa Essex Marketissa ovat ulkotuolit ja -pöydät.
Iltapäiväksi vielä kulttuuria nykyään niinikään Lower East Sidella sijaitsevassa valokuvamuseossa, The International Center of Photographyssa. Uusi tila on moderni ja avara, helppo kulkea. Museossa on kiva valokuvaaja ja elokuvaohjaja William Kleinin näyttely, ihania kuvia vuosikymmenten takaa muun muassa New Yorkista, Pariisista ja Moskovasta. Museo oli ensimmäinen (ja ainoa) paikka, missä maskin lisäksi vaadittin rokotustodistus. Eilen Brooklyn Museumissa tuli käyttää maskia ja näin yhden miehen kieltäytyvän siitä; ennemmin lähti pois (eikä nähnyt Warholin näyttelyä), kuin otti vahtimestarin tarjoaman maksuttoman maskin.
Macy's-tavaratalon kautta kotiin. Kerran reissulla Manhattanin Macylla on käytävä, vaikken oikeastaan edes pidä siitä. Sen alusvaateosasto on kuitenkin mittava ja siksi käymisen arvoinen ja jotain sieltä mukaan tarttui.
Pitkä päivä, nälkäkin tuli taas. Onneksi Carroll Gardensissa, kotikaduilla on miljoona ravintolaa, me illallistimme Court Streetin rennon Abilene Barin terassilla. Onnellisen näköinen orava voisi elää tämän kaupungin nacho-annoksilla.
The Whitney on perustettu 1930-luvulla ja kahdesti muuttanut sijaintiaan. Uusin, valtavan upea rakennus valmistui vuonna 2015 ja vierailimme siellä viime reissullamme 2016. Tänä kesänä siellä järjestetään kuuluisa Whitney Biennial, jossa uudet, nuoret taiteilijat pääsevät esille. Biennial on edistänyt muun muassa Jackson Pollockin, Georgia O'Keeffen ja Jeff Koonsin uraa. Biennialissa on ollut aivan huippuvuosia, esimerkiksi vuoden 1983 näyttelyssä mukana olivat Keith Haring, Cindy Sherman ja Jean-Michel Basquiat (Biennialin historian nuorimpana taiteilijana). Me olimme niin urpoja, että emme menneet Biennialia katsomaan, tällä kertaa emme lainkaan koko museoon. No, voidaan sitten myöhemmin lukea niistä taidemaailman tähdistöön nousseista tekijöistä, jotka esiteltiin Whitneyssa juuri vuonna 2022.
The Whitneyn vierestä alkaa (tai loppuu, riippuu kummasta päästä aloittaa) High Line, reilun kahden kilometrin mittainen, katutason yläpuolella oleva kaupunkipuisto tai kävelybulevardi. Se oli alkuaan tavarajunarata, joka tarpeettomaksi käytyään odotti vuosikymmeniä purkamista. Joku onneksi sai loistoidean (itse asiassa esikuva on Pariisissa, siellä kulkee vanhalla rataosuudella Promenade Plantée) ja ensimmäinen osa puistoa valmistui vuonna 2009 ja viimeisin 2019, Nyc Oravallekin siis jotain uutta.
High Line on yhtä ihastuttavan urbaani keidas kuin aiemminkin, sieltä on mukava katsella kaupungin vipinää. Ja aivan kuin se olisi vihertynyt entisestään ja puusto kasvanut. High Linella on paljon vaihtuvaa taidetta (lähinnä veistoksia), nyt oli ihan eri teoksia esillä kuin viimeksi täällä kulkiessamme. High Linen varrella on taidegallerioistaan tunnettu Chelsea. Gallerioissa emme käväisseet, mutta Chelsea Marketissa kyllä (High Linella on useita portaikkoja, joista pääsee katutasolle ja takaisin yläilmoihin). Kaunis Chelsea Market on vanha keksitehdas, jossa 110 vuotta sitten kehitettiin tuttu Oreo. Nyt se on lähinnä mukaan otettavia aterioita myyvä ruokahalli, jossa on lisäksi kiva paperikauppa ja pienyrittäjien trendikäs Artists & Fleas -tori.
Pieni seikkailu kuitenkin oli, että saimme herkut. Vuodesta 1920 asti samassa paikassa, Houston Streetilla nököttänyt Russ & Daughters ei näet ollutkaan auki. Newyorkilaiset tuppaavat olemaan hyvin puheliaita, joten syykin selvisi, kun siinä hetken pyörimme: kaupassa filmataan Mr & Mrs Smith -sarjaa ("Good Amazon money", kuten joku virkkoi). Russ & Daughtersilla on alkuperäisen kaupan lisäksi ollut Manhattanilla viime vuosina kaksi ravintolaa, yksi täällä Lower East Sidella ja toinen keskikaupungilla, Jewish Museumissa (kummassakin on Nyc Orava herkutellut). Ei ollut enää, koronan takia ne piti sulkea. Tuli jo bagel-hätä. Onneksi meidät neuvottiin kaupan lähellä olevaan pick up -pisteeseen, josta voi hakea netin kautta tilatut tuotteet. Tilaaminen hoidetaan qr-koodin kautta, mutta ulkomaiset puhelimemme eivät suostuneet sen kanssa yhteistyöhön. Nöyrästi marssimme noutopisteeseen, saimme i-padin, jossa oli ruokalista, käteen ja vartin päästä meillä oli bagelit pussissa. Sitten vaan puistonpenkille nauttimaan ne, muttei onnistunut sekään helposti. Lähialueen viihtyisimmässä puistossa oli koululaisten päiväleiri ja se oli muilta suljettu. Lower East Side on boheemi ja värikäs, mutta siellä on ollut aina myös sosiaalisia ongelmia. Se oli myös ensimmäinen ympäristö, jossa huomasimme kunnolla koronan aiheuttamia vastoinkäymisiä, moni liike suljettuna ja yleisilme paikoittain jotenkin surullinen. Emme kummempaa paikkaa lounaalle löytäneet, kuin jonkun kämäisen puistikon vierustan, jossa urean hajun hienoisesti tuli läpi kannabiksen tuoksun, koditon silmänkantaman päässä nukkumassa. Tätäkin on New York. Tuloerot ovat tavattomat ja kaikille se ei ole "mahdollisuuksien kaupunki".
Kuvassa vanha synagoga Lower East Sidella. Niitä on alueella paljon.
Jälkiruolle eli cupcakelle menimme Essex Marketiin, joka on kolme vúotta sitten muuttanut uuteen (melkein viereiseen) rakennukseen. Onhan se entistä hienompi, mutta jotakin sympaattista oli jäänyt matkalle. Elintarvikkeita: lihaa, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, leipää ja leivonnaisia myynnissä edelleen, kuten kauppahallissa kuuluukin, mutta nyt löytyi myös ns. ravintolamaailma. Kauppahalli 2.0, liian muodikasta.
Pitkä päivä, nälkäkin tuli taas. Onneksi Carroll Gardensissa, kotikaduilla on miljoona ravintolaa, me illallistimme Court Streetin rennon Abilene Barin terassilla. Onnellisen näköinen orava voisi elää tämän kaupungin nacho-annoksilla.
Tästä NYCissä lisääntyneestä turvattomuudesta oli vastikään juttu Hesarissakin, hyvin samankaltaisia huomioita siellä asuvilta henkilöiltä. Kovin harmi! Muuten kyllä taas niin kiva juttu ja ooo mitkä herkut!
VastaaPoista/Anu