Tiskiharja

New Yorkin äänet herättivät Nyc Oravan sunnuntaina jo kuuden aikaan paikallista aamua. Yksinkertaiset ikkunat antavat myöten kaiken kenkien kopinasta hälytysajoneuvojen sireeneihin. Ihmisten juttelu (myös voimakkaat erimielisyydet), autojen tööttäily (ehkä kaupungin yleisin ääni), musiikin kuuntelu (luukutetaan täpöillä) - kaikki se on läsnä täällä koko ajan ja se on osa suurkaupungin viehätystä.

Jussi lähti varhain lenkille ja minä jäin järkkäilemään tavaroita paikoilleen, parissa viikossa ehtii asettua melkein kodiksi. Yllärinä lenkkeilijä toi aamiaiseksi tuoreet Mazzolan bagelit, niistä on haaveiltu. Vanha italiaissiirtolaisten kaupunginosa kun on, Carroll Gardensista löytyy useita vuosikymmeniä palvelleita pieniä, ihania leipomoita ja elintarvikepuoteja ja 94-vuotias Mazzola Bakery on niistä yksi. Bageleiden lisäksi lenkkeilijä toi innostuneita terveisiä, kaupungin tunnelma oli saanut miehen taas niin pyörryksiin, ettei kuulemma haittaa, vaikka loppuvuoden söisi näkkileipää. Jussi oli juossut Brooklyn Bridge Parkille katselemaan Manhattanin siluettia. Sinne Nyc Oravakin haluaa pian.

Ennen komeita maisemia tarvitaan kuitenkin tiskiharja. Amerikkalaiset tykkäävät hinkata astioitaan sienellä ja pöytiä pyyhitään en tiedä millä, koska mitään tiskirätin tapaistakaan tästä kämpästä ei löydy. Ei auta nauraa suomalaisille, jotka pakkaavat aurinkolomalle Juhlamokkaa, koska minä otan New Yorkiin tiskiharjan ja keittiöliinoja (myös juustohöylä on suositeltava varuste) - yleensä, nyt ne unohtuivat. Tavallisesta ruokakaupasta etenkään tiskiharjaa ei voi tavata, joten lähdimme Targetiin. Kävelimme Court Streetin pohjoispäähän ja jatkoimme yhtä Brooklynin pääväylää Atlantic Avenueta kohti Atlantic Terminal -ostoskeskusta, jossa Target on. Tiskiharja löytyi ja keittiöliinat. Amerikkalaiset siivoustarvikkeet ovat kaiken kaikkiaan jotenkin ankeita ja epäkäytännöllisiä, suomalaiset Sini-tuotteet räjäyttäisivät paikallisten tajunnan. Jussi epäili, että keskiluokka ei ymmärrä vaatia parempaa, koska kaikilla käy siivooja. Takaisin kotiin tulimme Carrol Gardensin toisen pääkadun, Smith Streetin kautta. Sekä Court Street että Smith Street ovat kummatkin kahden kilometrin mittaisia eläväisiä ostos- ja ravintolakatuja. Tiskiharjareissulle tuli mittaa noin seitsemän kilometriä.

Lounasta söimme uudessa, erittäin viehättävässä italialaisessa Aromi-ravintolassa, minuutin matkan päässä kotiovelta. Pasta oli suussasulavaa. Italialainen omistaja tuli kysymään meiltä, puhummeko suomea. Hän oli seurustellut aikoinaan suomalaisen naisen kanssa ja tunnisti kielen. Muitakin yhteyksiä löytyi: tyypin isä oli rallifani ja vienyt poikansa useamman kerran Jyväskylän Suurajoihin ja jostakin syystä myös Superpesikseen. Korona ei onneksi näytä iskeneen Carroll Gardensin palveluihin erityisen lujaa, moni ravintola ja kauppa seisoo edelleen sijoillaan. Uusia toki tullut, mutta liikehuoneistoja yllättävän vähän suljettuina. Näkyvin muutos katukuvassa ovat terassit, niitä (ja ne ovat tosi kivan näköisiä) on tullut hurjasti lisää. Korona pakotti asiakkaat ulkoruokailemaan ja parkkipaikkoja on annettu ravintoloitsijoille terassikäyttöön.

Iltasella kävimme vielä vanhalla kotikadulla, Henry Streetillä. Melkein liikutuin onnesta ja kaipuusta.

Ylempänä Nyc Orava yhdessä lempipaikoistaan, Court Streetin Chocolate Roomissa Banana Splitillä (yhtä hyvää kuin ennenkin) ja Jussi vanhan asuntomme edessä Henry Streetilla.