Kotiseuturakkautta
Täällä me olemme. New Yorkin osavaltiossa, johon New Yorkin kaupunki kuuluu. New Yorkin kaupungissa on viisi hallintoaluetta, meidän lomakotimme sijaitsee Brooklynissa. Tuo Manhattanin vasemmalla puolella oleva vaaleanruskea alue on New Jersey, joka on oma osavaltionsa. Kun Manhattanilta katselee Brooklyniin ja Queensiin päin, välissä on East River ja kun sieltä katselee New Jerseyhyn päin, välissä on Hudson River.
Brooklynin luoteinen osa on minulle tutuinta, ja kaikkein tutuin on tietenkin ihana Carroll Gardens. Carroll Gardensin ja sen yläpuolella olevan Cobble Hillin ero on huomaamaton. Jos istuu jollakin niiden pääkatujen Court Streetin tai Smith Streetin terassilla, saattaa toinen jalka olla Carroll Gardensin ja toinen Cobble Hillin puolella. Sellainen ero niillä kyllä on, että James Bond asuu Cobble Hillissä, Daniel Craig ja Rachel Weisz ostivat Cobble Hillistä asunnon neljä vuotta sitten.
Jussi aloittaa välillä päivänsä aamukahvilla Mazzola Bakeryn terassilla (eli sillä yhdellä penkillä, mikä leipomon edessä on) paikallisten amerikan-italialaisten kanssa, vanhempia herroja kaikki. Tänään, perjantaina eräällä heistä oli asiaa: "I hate fucking Brooklyn. It's not even a neighborhood anymore. Only nannies and dog walkers." Kaikki on huonosti ja ennen tietenkin asiat olivat paremmin. Ei ole enää suuria perheitä, eikä kukaan tee ruokaa. Ei tuoksu ruoka, vaan koiran kakka. Tämä Carroll Gardensin mielensäpahoittaja teki aikanaan kolmea työtä, että vaimo sai olla kotona (ja varmaan tehdä sitä ruokaa), ja mitä nyt on - pelkkää laiskuutta. Hyvää leipää kuitenkin kuulemma vielä saa, Mazzolalta tietenkin, Caputolta ja Monteleonelta - kaikki perinteisiä italialaisia.
Tänäänkin hengasimme vain kotikulmilla, Clinton Streetilta aloitimme. Tätä tunnelmaa vaan haluaa fiilistellä. Loppumatkasta iskee takuulla "mitään en tehnyt" -paniikki, mutta en murehdi sitä nyt. Clinton Street on toinen Carroll Gardensin (ja Cobble Hillin) pääasuinkaduista (Henry Street, meidän asuinkatumme kymmenen vuotta sitten, on se toinen). Katu on yhtä rauhallinen kuin viimeksi (siellä ei ole kuin pari ravintolaa) ja yhtä kaunis klassisine brownstone-taloineen. Kuljimme Clintonia Brooklyn Heightsin rajalle eli valtakatu Atlantic Avenuelle saakka ja lounastimme siellä salaatit uudessa, juuri niin newyorkilaisen tyylikkäässä uudessa kuppilassa kuin olla voi, Swallow Cafessa. Kotiin päin kuljimme Smith Streetia pitkin. Minä jäin kadun kauppoihin ja Jussi lähti varmistelemaan yhtä matkan odotettua kohokohtaa, Lucalin pizzaa.
Kuvissa elegantti Clinton Street ja tunnelmia Smith Streetilta. Vaalenpunaisessa laatikossa on kirjoja, Nycissa on mainio tapa rakentaa kaduille tuollaisia "ota ja tuo -minikirjastoja".
Mies oli niin hyvissä ajoin Lucalin jonossa, että sai nimensä listaan ensimmäisten 20 joukossa ja pöydän meille heti kello viideksi. Jonotus Lucaliin lähentelee jo koomista. Suosittu se on ollut aina, mutta ennemminkin "hidden gem", jossa paikalliset ovat käyneet. Ja rauhaa haluavat maailmantähdet. No, enää ei Lady Gaga eikä Beyoncé tänne tule. Rauha loppui kuulemma siihen, kun Netflixin Ugly Delicious -sarja esitteli Lucalin ja kaupungin parhaan pizzan.
Tänäänkin hengasimme vain kotikulmilla, Clinton Streetilta aloitimme. Tätä tunnelmaa vaan haluaa fiilistellä. Loppumatkasta iskee takuulla "mitään en tehnyt" -paniikki, mutta en murehdi sitä nyt. Clinton Street on toinen Carroll Gardensin (ja Cobble Hillin) pääasuinkaduista (Henry Street, meidän asuinkatumme kymmenen vuotta sitten, on se toinen). Katu on yhtä rauhallinen kuin viimeksi (siellä ei ole kuin pari ravintolaa) ja yhtä kaunis klassisine brownstone-taloineen. Kuljimme Clintonia Brooklyn Heightsin rajalle eli valtakatu Atlantic Avenuelle saakka ja lounastimme siellä salaatit uudessa, juuri niin newyorkilaisen tyylikkäässä uudessa kuppilassa kuin olla voi, Swallow Cafessa. Kotiin päin kuljimme Smith Streetia pitkin. Minä jäin kadun kauppoihin ja Jussi lähti varmistelemaan yhtä matkan odotettua kohokohtaa, Lucalin pizzaa.
Kuvissa elegantti Clinton Street ja tunnelmia Smith Streetilta. Vaalenpunaisessa laatikossa on kirjoja, Nycissa on mainio tapa rakentaa kaduille tuollaisia "ota ja tuo -minikirjastoja".
Pizza oli juuri niin hyvää ja niin valtava kuin muistin. Ja tunnelma juuri niin ihana kuin muistin. Pizzat valmistetaan samassa salissa, missä syödään ja kokit kaulivat ne viinipulloilla. Love it! Ja tietenkin vain käteismaksu sekä byob ("bring your own bottle"). Mutta mitä ihmettä, ulkoständissa on paikan puhelinnumero ja aukioloajat (takuulla sen Netflix-suosion takia). Ei aiemmin tämmöistä infoa ollut missään, perinteisellä kuulopuheella mentiin: tietäjät tiesivät, että Lucali on tiistaisin kiinni ja avautuu viiden aikaan. Ständissä luki vain tarjolla olevat pizzatäytteet. Ne ovat edelleen samat, me otimme tutusti kevätsipulia ja herkkusieniä.
Kommentit
Lähetä kommentti