Kuuden vuoden odotus

Lauantai 4.6. oli ilon ja onnen päivä: Nyc Orava lähti (ihan liian pitkän odotuksen jälkeen) taas Isoon Omenaan. Matkaseurana tuttu mies kotoa.

Maailmalla on tapahtunut paljon ikävää, surullista ja traagista sitten viime näkemän: Trumphin presidenttiys, Covid-19 ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Rakas New York on onneksi jotakuinkin entisellään. Se on selviytynyt tragedioista, niin nytkin. Korona vaati paljon, mutta jaloillaan kaupunki seisoo. Ukraina on Yhdysvalloissa iso puheenaihe ja ehkä juuri New Yorkin historian takia sympatia ja tuki Ukrainalle näkyy täällä niin selvästi.

Yhdysvaltoihin matkustettaessa saa aina vähän jännittää, onko kaikista lipuista, lapuista ja viisumeista huolimatta se lentokentän maahantulovirkailija sellaisella tuulella, että antaa reissaajan astua vapauden maahan. Tällä kertaa Covid-19 toi kevyttä lisäjännitystä matkaan, koska Yhdysvallat vaatii täyden rokotussuojan lisäksi korkeintaan vuorokauden vanhan negatiivisen koronatestin ennen koneeseen menoa. Tunsin koko edeltävän viikon jatkuvaa oireetonta koronaa ja hyvä, etten kotona käyttänyt maskia. Kerrassaan rentoa oli, kun Jussi sai torstaina viestin työpaikalla tapahtuneesta altistumisesta (kannattaisi ummehtua sinne etätyöhön). New Yorkissa ollaan, joten testit olivat negatiivisia (mutta melkein sydäri niitä tuloksia odottaessa - kuitenkin se oireeton).

Lento viivästyi neljällä tunnilla, koska aiotussa koneessa oli jotakin häikkää - ihan hyvä syy vaihtaa lentokone. Parin tunnin odotuksen jälkeen Finnair tarjosi hulppeat kahdeksan euron voucherit kentän palveluihin (ne riittivät just noin kahviin ja teehen). Lennolle saimme valitettavasti vain peräkkäiset istumapaikat, joten kahdeksan tuntia meni tsempatessa, etten olisi tolkuttoman väsyneenä kuukahtanut vieressäni istuvan jenkkikundin olkapäälle.

Viimein lauantaina klo 18 New Yorkin aikaan (eli sunnuntaina klo 01 Suomen aikaan) Finnairin kone laskeutui John F. Kennedyn kentälle. Ei ruuhkaa, ei kysymyksiä, ei edes niiden testitulosten näyttämistä. Meidän maahantulovirkailijamme katsoi vain passit ja skannasi sormenjäljet. Viereiseltä tiskillä kuulin, kun suomalaiselta nuorelta mieheltä kysyttiin kaikki mahdollinen ja kaverilla rupesi jo ääni väräjämään, kun vastaili miksi on maassa ja mitä aikoo tehdä. Jussin koronatesti meni työnantajan piikkiin, mutta minä pulitin testistä lentoaseman Aavalle 135 euroa, eikä kukaan halunnut edes vilkaista sitä! Ensimmäistä kertaa ketään ei myöskään kiinnostanut tullikaavake, joka sekin aina huolella etukäteen täytetään. Ihan random-hommaa: kaikki pitää tunnollisesti tehdä ja joku sitten tarkistaa, jos tarkistaa.

Keltainen taksi järjestyy nopeasti kentällä, siitä pitää onneksi huolen hommaan palkattu virkailija. Jussi harhautui sekunniksi kuuntelemaan kentän ulko-oven luona päivästäviä ei-virallisia kuskeja ja kertoi, että olemme menossa Brooklyniin. Sinne keltaiset taksit eivät kuulemma aja - morjensta vaan. Aina kannattaa yrittää, joskus joku uskoo. Kuka tietää, ehkä tällä dollarin kurssilla ja inflaatiolla pimeä taksi olisi ollut halvempikin. Yellow Cab maksoi nimittäin John F. Kennedyn kentältä Brooklynin Carroll Gardensiin tippeineen 90 taalaa, se oli varmaankin 30 taalaa enemmän kuin aiemmin. Kuski tosin Jussin neuvoista huolimatta ajoi vähän pidempää reittiä kämpällemme. Sanoi, että näin vältetään ruuhkaa ja toisaalta oli kyllä kiva nähdä eri maisemia (tulimme merellisen Bay Ridgen kautta ja bongasimme heti Vapaudenpatsaan).

Kymmenen vuotta sitten asuimme Carroll Gardensissa ja ihastuimme kaupunginosaan niin, että seuraavat vierailut on myös yövytty täällä. Aiemmin Henry Streetillä, nyt hieman idempänä, West 9th Streetillä. Samoilla kulmilla kuitenkin, samojen palveluiden äärellä. Airbnb-kotimme on yksi pienen kerrostalon kolmesta huoneistosta. Se on ihan kivasti laitettu, mutta keittiö ja kylppäri vanhuuttaan jo vähän kulahtaneet. Tällaisissa asunnoissa newyorkilaiset asuvat, ei eteistä, ei pesukonetta, ei säilytystilaa, yksinkertaiset ikkunat, hurisevat ilmastointilaitteet. Ei hissiä, kolisevat roskikset ulkona, joillain ehkä kierrätystä (tosin tuulen mukana kaikkien roskat kierrättyvät vähän sinne ja tänne). Ja kun ollaan hyvällä, vireällä, halutulla asuinalueella, niin tämänkin asunnon kuukausivuokra huitelee varmasti kolmessa tuhannessa (ihan reippaasti Jason ja Shane pyytävät myös näistä 15 yöstä). Sitten ovat he, joiden koti on upeassa, tyylikkäästi remontoidussa vanhassa brownstone-talossa. Sellaisia Carroll Gardensissa on paljon.

Väsymys oli kohtuuton, mutta iltateet ja aamupalatarvikkeet oli saatava. Kävelimme tuttua Court Streetia yhä auki olevaan Union Marketiin. Kauppalaskusta väsynytkin meinasi menettää yöunensa: 94 dollaria peruselintarvikkeista. Union Market on aina ollut kallis luomu-hipsterikauppa, mutta tämä oli jo ihan älytöntä (esim. viinirypäleet seitsemän taalaa!). Dollarin kurssi on nyt sangen huono euro-kansalaisille: yksi dollari vastaa käytännössä yhtä euroa.

Mutta tulevasta henkilökohtaisesta konkurssista huolimatta: Carroll Gardens näytti ihanalta ja eläväiseltä. Paljon tuttua ja vähän uutta kivaa.