Asiakaspalvelun kukkasia
Volkkari on ajettu kaksi viikkoa sitten kuljetusfirman pihamaalle ja tänään maanantaina sen viimeistään pitäisi lähteä New Jerseyn satamasta kohti Eurooppaa. Ei ole kuulunut Schumacherilta pihaustakaan, toivottavasti firma pysyy sanassaan. Helsingissä on pian kylmä ja lämpimiä vaatteita, kuten takkeja, ikävä. Pukeutuminen on kyllä ollut viime viikot sangen helppoa, kun puolet garderoobistani uupuu. Ja ihan hyvin olen pärjännyt (tätä ei pitäisi myöntää).
Jussi sai toiseksi viimeisenä päivänään aimo annoksen newyorkilaista asiakaspalvelua. Sitä ei höystetty kaupoista ja ravintoloista tutulla "asiakas on kuningas" -asenteella vaan toimistojen ja virastojen "miksi tulitte tänne kyselemään vaikeita" -elekielellä. Ensimmäiseksi mies asteli pankkiin lunastamaan vuokratakuushekkiään. Se ei käynytkään noin vaan, koska shekki ei ollut Jussin asiakaspankin myöntämä. Käteiseksi sitä ei suostuttu vaihtamaan missään: omassa pankissa ilmoitettiin, että summa on liian iso ja siinä pankissa, mistä shekki oli kirjoitettu se olisi onnistunut vain, jos sinne olisi avannut tilin. Aikaa Helsingin lentoon ei ole kuin vuorokausi, siinä ajassa ei ulkomaalainen avaa tiliä, joten Jussin oli palattava omaan pankkiinsa ja vaadittava jollakin lailla rahansa. Koska shekkiä pidettiin liian suurena, Jussi ehdotti josko hän ottaisi siitä osan käteen ja lopun sitten tallettaisi tililleen. Ei onnistunut, virkailija ei suostunut kertomaan minkälaisen summan voi saada käteisenä saman päivän aikana. Finanssilaitoksesta ei siis saa tietoa, kuinka suuren shekin voi lunastaa kerralla - voi hyvää päivää! Vaihtoehtojen puutteessa Jussi joutui tallettamaan koko shekin omalle amerikkalaiselle pankkitililleen. Siellä rahat ovat vasta parin päivän päästä, joten Jussi ei ehdi niitä nostaa ja tulee synnyinmaahan taskut tyhjinä. Kaiken kukkuraksi summasta häviää vielä useampi prosentti, kun amerikkalaiselta pankkitililtä dollarit aikanaan siirretään suomalaiselle tilille euroina - kaikki tämä pihistelevän ja viivyttelevän vuokraisännän takia.
Seuraavaksi postiin, jossa asiakaspalvelu ja tiedonsaanti sen kun paranivat. Jussi aikoo jättää Henry Streetin seuraavalle vuokralaiselle muutaman postimerkein varustetun, valmiiksi kirjoitetun kirjekuoren saadakseen asuntoon vielä mahdollisesti tulevat kirjeensä ja korttinsa Suomeen. Porkkanaksi ja kiitokseksi vaivannäöstä vuokralaiselle annetaan pullo kuohuvaa. Postista Jussi halusi tietää, kuinka paljon edullisimmalla taksalla kulkeva A4-kokoinen kirjekuori saa painaa ja minkä verran seuraava painoluokka maksaa. Näihin kysymyksiin vastaaminen oli New Yorkin Manhattanilla sijaitsevan pääpostin työntekijälle liian vaikeaa. Kenties pelko raastuvasta estää tälläkin virkailijalla muut kuin "yes" ja "no" -vastaukset, oman järjen käytön sekä luovan ajattelun, mutta Jussille ei rohjettu kertoa etukäteen mikä grammamäärä oikeuttaa minkäkin arvoisen postimerkin käyttöön, sen saa ilmoittaa vain vaaka, jossa postitettavat kuoret punnitaan. No, Jussi arveli itse, että matalimman painoluokan merkki kuljettanee ainakin pari, kolme kirjettä samassa kuoressa ja osti niitä.
Jos pankissa ja postissa oli mennä hermot, Time Warner Cablessa ei voinut enää kuin nauraa. Jussi vei firman konttoriin modeemin, jonka olimme vuokranneet langatonta nettiä ja kaapelitelevisiota varten ja kuuli samalla ilokseen, että hänelle palautetaan muutama kymppi liikaa maksettua laitevuokraa. Amerikkalaiseen (Aatamin aikaiseen) tapaan maksuliikenne hoidetaan shekillä, joka postitetaan asiakkaalle. Aika näyttää, saako Jussi koskaan shekkiään, sillä Time Warner Cablelle suomalainen osoite osoittautui ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Katuosoite meni vielä läpi, mutta Jussin ladellessa Helsingin kotimme postinumeroa tiskin takana tuli tenkkapoo - ei kuulostanut brooklynilaiselta numerosarjalta. Jussi selitti, ettei osoite olekaan Brooklynissa, ei New Yorkissa, ei USA:ssa lainkaan ja palauttaa modeemin nimenomaan siksi, että muuttaa maasta pois. Virkailija pystyi ahdistuksissaan juuri ja juuri näpyttelemään koneelle manuaalisesti postinumeron, mutta kun seuraavaksi osoitekentässä kysyttiin osavaltiota työ tyrehtyi tykkänään. Osavaltioton maa oli liian vaikea ymmärtää - ja ilmeisesti koko sanan käsite. Jussi koetti pitää ilmeen peruslukemilla, kun virkailija neuvoi miestä: "sanokaa osavaltionne, siis niin kuin Brooklyn tai Bronx". Morjens vaan amerikkalaiselle koululaitokselle, suomalainen peruskoululainenkin on kai oppinut, että Brooklyn ja The Bronx ovat osavaltioita yhtä paljon kuin Töölö ja Malmi kaupunkeja. Jussi yritti ohittaa osavaltio-vaatimuksen ja tiedusteli voisiko postinumeron jälkeen kirjata valtion nimen. Varmaan voisi, jos joko virkailija tai Time Warner Cablen sähköinen osoitejärjestelmä tietäisi, että maailmankartalla seisoo muutakin kuin Amerikan Yhdysvallat. Suomen poika koetti sönköttää jotakin Euroopasta ja viimein järjestelmästä löytyi Yhdysvaltain lisäksi kaksi paikkaa telluksella, Kanada ja Puerto Rico. Nyt piti jo luovuttaa, shekki postitetaan Henry Streetille - toivottavasti uusi vuokralainen lykkää sen Jussin valmiiksi rustaamaan kirjekuoreen ja postilaatikkoon.
Huonekalukauppa ei ole käynyt toivotusti ja tänään se loppui tyystin, asunto pitää tyhjentää. Jussi sai suomalaisen kollegansa toveriksi purkamaan sängyt ja kantamaan ne ulos. Sinne jouti myös muutama pienempi kaluste, Nyc Oravan suruksi se kadulta löydetty antiikkilipastokin sekä astioita ja pienelektroniikkaa. Hyvin newyorkilaista siis - kaupungissahan on tapana jättää tarpeeton omaisuus kadulle muiden otettavaksi. Mukavampaa olisi tietysti, että tavara päätyisi jollekin tarvitsevalle, ei jälleenmyyjälle. Jussi oli kuullut, että trokarit etsivät ilmoituksista hänen kaltaisiaan myyjiä, sopivat tapaamisesta, saapuvat ehkä paikalle, mutta eivät tietenkään osta mitään. Näin saadaan osoite ja todennäköisesti muuttoaikataulukin, joten on helppo tulla kytikseen pakettiauton kanssa ja napata parhaat päältä, kun myymättä jääneet huonekalut pistetään pihalle. Juuri niin tapahtui, viidessä minuutissa tavara oli kadonnut ja tuntemattoman auton perävalot hävinneet illan pimeyteen. Ärsyttävää, mutta minkäs teet. Ruokapöytä ja siihen kuuluvat kaksi jäljellä olevaa tuolia ovat vielä paikallaan sisällä, niille on löytynyt ostaja - kunpa vain pitäisi lupauksensa ja tulisi huomenna.
Jussi pakkasi matkalaukkujaan yömyöhään; mies varoitti vaimoaan, että millään ei mahdu kaikki haluamani mukaan ja aamulla lentää lisää rompetta kadulle. Harmittaa. Loppuaika New Yorkissa ei tunnu menevän ihan putkeen. Kuten ei mennyt ensiviikkoinakaan. Kaupunkiin asettautuminen oli vaikeaa ja niin on näköjään lähteminenkin. Ihana, vaikea New York.
Jussi sai toiseksi viimeisenä päivänään aimo annoksen newyorkilaista asiakaspalvelua. Sitä ei höystetty kaupoista ja ravintoloista tutulla "asiakas on kuningas" -asenteella vaan toimistojen ja virastojen "miksi tulitte tänne kyselemään vaikeita" -elekielellä. Ensimmäiseksi mies asteli pankkiin lunastamaan vuokratakuushekkiään. Se ei käynytkään noin vaan, koska shekki ei ollut Jussin asiakaspankin myöntämä. Käteiseksi sitä ei suostuttu vaihtamaan missään: omassa pankissa ilmoitettiin, että summa on liian iso ja siinä pankissa, mistä shekki oli kirjoitettu se olisi onnistunut vain, jos sinne olisi avannut tilin. Aikaa Helsingin lentoon ei ole kuin vuorokausi, siinä ajassa ei ulkomaalainen avaa tiliä, joten Jussin oli palattava omaan pankkiinsa ja vaadittava jollakin lailla rahansa. Koska shekkiä pidettiin liian suurena, Jussi ehdotti josko hän ottaisi siitä osan käteen ja lopun sitten tallettaisi tililleen. Ei onnistunut, virkailija ei suostunut kertomaan minkälaisen summan voi saada käteisenä saman päivän aikana. Finanssilaitoksesta ei siis saa tietoa, kuinka suuren shekin voi lunastaa kerralla - voi hyvää päivää! Vaihtoehtojen puutteessa Jussi joutui tallettamaan koko shekin omalle amerikkalaiselle pankkitililleen. Siellä rahat ovat vasta parin päivän päästä, joten Jussi ei ehdi niitä nostaa ja tulee synnyinmaahan taskut tyhjinä. Kaiken kukkuraksi summasta häviää vielä useampi prosentti, kun amerikkalaiselta pankkitililtä dollarit aikanaan siirretään suomalaiselle tilille euroina - kaikki tämä pihistelevän ja viivyttelevän vuokraisännän takia.
Seuraavaksi postiin, jossa asiakaspalvelu ja tiedonsaanti sen kun paranivat. Jussi aikoo jättää Henry Streetin seuraavalle vuokralaiselle muutaman postimerkein varustetun, valmiiksi kirjoitetun kirjekuoren saadakseen asuntoon vielä mahdollisesti tulevat kirjeensä ja korttinsa Suomeen. Porkkanaksi ja kiitokseksi vaivannäöstä vuokralaiselle annetaan pullo kuohuvaa. Postista Jussi halusi tietää, kuinka paljon edullisimmalla taksalla kulkeva A4-kokoinen kirjekuori saa painaa ja minkä verran seuraava painoluokka maksaa. Näihin kysymyksiin vastaaminen oli New Yorkin Manhattanilla sijaitsevan pääpostin työntekijälle liian vaikeaa. Kenties pelko raastuvasta estää tälläkin virkailijalla muut kuin "yes" ja "no" -vastaukset, oman järjen käytön sekä luovan ajattelun, mutta Jussille ei rohjettu kertoa etukäteen mikä grammamäärä oikeuttaa minkäkin arvoisen postimerkin käyttöön, sen saa ilmoittaa vain vaaka, jossa postitettavat kuoret punnitaan. No, Jussi arveli itse, että matalimman painoluokan merkki kuljettanee ainakin pari, kolme kirjettä samassa kuoressa ja osti niitä.
Jos pankissa ja postissa oli mennä hermot, Time Warner Cablessa ei voinut enää kuin nauraa. Jussi vei firman konttoriin modeemin, jonka olimme vuokranneet langatonta nettiä ja kaapelitelevisiota varten ja kuuli samalla ilokseen, että hänelle palautetaan muutama kymppi liikaa maksettua laitevuokraa. Amerikkalaiseen (Aatamin aikaiseen) tapaan maksuliikenne hoidetaan shekillä, joka postitetaan asiakkaalle. Aika näyttää, saako Jussi koskaan shekkiään, sillä Time Warner Cablelle suomalainen osoite osoittautui ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Katuosoite meni vielä läpi, mutta Jussin ladellessa Helsingin kotimme postinumeroa tiskin takana tuli tenkkapoo - ei kuulostanut brooklynilaiselta numerosarjalta. Jussi selitti, ettei osoite olekaan Brooklynissa, ei New Yorkissa, ei USA:ssa lainkaan ja palauttaa modeemin nimenomaan siksi, että muuttaa maasta pois. Virkailija pystyi ahdistuksissaan juuri ja juuri näpyttelemään koneelle manuaalisesti postinumeron, mutta kun seuraavaksi osoitekentässä kysyttiin osavaltiota työ tyrehtyi tykkänään. Osavaltioton maa oli liian vaikea ymmärtää - ja ilmeisesti koko sanan käsite. Jussi koetti pitää ilmeen peruslukemilla, kun virkailija neuvoi miestä: "sanokaa osavaltionne, siis niin kuin Brooklyn tai Bronx". Morjens vaan amerikkalaiselle koululaitokselle, suomalainen peruskoululainenkin on kai oppinut, että Brooklyn ja The Bronx ovat osavaltioita yhtä paljon kuin Töölö ja Malmi kaupunkeja. Jussi yritti ohittaa osavaltio-vaatimuksen ja tiedusteli voisiko postinumeron jälkeen kirjata valtion nimen. Varmaan voisi, jos joko virkailija tai Time Warner Cablen sähköinen osoitejärjestelmä tietäisi, että maailmankartalla seisoo muutakin kuin Amerikan Yhdysvallat. Suomen poika koetti sönköttää jotakin Euroopasta ja viimein järjestelmästä löytyi Yhdysvaltain lisäksi kaksi paikkaa telluksella, Kanada ja Puerto Rico. Nyt piti jo luovuttaa, shekki postitetaan Henry Streetille - toivottavasti uusi vuokralainen lykkää sen Jussin valmiiksi rustaamaan kirjekuoreen ja postilaatikkoon.
Huonekalukauppa ei ole käynyt toivotusti ja tänään se loppui tyystin, asunto pitää tyhjentää. Jussi sai suomalaisen kollegansa toveriksi purkamaan sängyt ja kantamaan ne ulos. Sinne jouti myös muutama pienempi kaluste, Nyc Oravan suruksi se kadulta löydetty antiikkilipastokin sekä astioita ja pienelektroniikkaa. Hyvin newyorkilaista siis - kaupungissahan on tapana jättää tarpeeton omaisuus kadulle muiden otettavaksi. Mukavampaa olisi tietysti, että tavara päätyisi jollekin tarvitsevalle, ei jälleenmyyjälle. Jussi oli kuullut, että trokarit etsivät ilmoituksista hänen kaltaisiaan myyjiä, sopivat tapaamisesta, saapuvat ehkä paikalle, mutta eivät tietenkään osta mitään. Näin saadaan osoite ja todennäköisesti muuttoaikataulukin, joten on helppo tulla kytikseen pakettiauton kanssa ja napata parhaat päältä, kun myymättä jääneet huonekalut pistetään pihalle. Juuri niin tapahtui, viidessä minuutissa tavara oli kadonnut ja tuntemattoman auton perävalot hävinneet illan pimeyteen. Ärsyttävää, mutta minkäs teet. Ruokapöytä ja siihen kuuluvat kaksi jäljellä olevaa tuolia ovat vielä paikallaan sisällä, niille on löytynyt ostaja - kunpa vain pitäisi lupauksensa ja tulisi huomenna.
Jussi pakkasi matkalaukkujaan yömyöhään; mies varoitti vaimoaan, että millään ei mahdu kaikki haluamani mukaan ja aamulla lentää lisää rompetta kadulle. Harmittaa. Loppuaika New Yorkissa ei tunnu menevän ihan putkeen. Kuten ei mennyt ensiviikkoinakaan. Kaupunkiin asettautuminen oli vaikeaa ja niin on näköjään lähteminenkin. Ihana, vaikea New York.
Kommentit
Lähetä kommentti