Once

Torstai-iltana Jussi intoutui spontaanisti musikaaliin. Hän onnistui saamaan lipun Onceen, vuoden 2012 Tony-palkintojen kahmijaan. Kahdeksan Tonyn joukossa on muun muassa pysti parhaasta musikaalista.

Manhattanin Theatre Districtilla, Bernard B. Jacobs Theatressa pyörivä esitys oli palkinnoistaan huolimatta pienoinen pettymys Jussille. Romanttinen tarina on hänelle tuttu samannimisestä, erittäin hyvästä irlantilaisleffasta vuodelta 2006, musikaalina Once ei kuitenkaan oikein potkaissut. Jussi odotti reipasta meininkiä ja näyttäviä tanssi- ja laulunumeroita, mutta toteutus muistutti enemmänkin puhe- ja laulunäytelmää. Sangen hyvä englannintaitaja oli myös vaikeuksissa musikaalin kielen kanssa, roolihahmot haastavat englantia voimakkaalla irlantilaisella ja tsekkiläisellä korostuksella ja aika monta vitsiä meni Jussilta ohi. Mukavaa on, että orkesteri soittaa esityksessä lavalla eikä montussa, kuten musikaaleissa yleensä. Ja kyllä Oncen biisit ovat kauniita.




















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta