Madonna
Lauantaina Jussia vaivasivat edellisillan juomat (suom. krapula), ensimmäistä kertaa New Yorkissa aamu käynnistyi näin vaikeasti. Suomalaisvieraiden viimeisen päivän iloksi oli tarkoitus mennä brunssille ja vielä kulkea Carroll Gardensissa, mutta sekin jäi. Iltapäiväksi kohmelo asettui ja Jussi sai heitettyä Volkkarilla Jounin ja Saanan JFK:n lentokentälle.
Ilta meni Madonnan seurassa The Bronxissa. Jussi hankki lipun Yankee Stadiumin loppuunmyydylle keikalle mustan pörssin kautta ja joutui maksamaan siitä parikymmentä taalaa normaalihintaa enemmän. Supertähtien supertähti on nyt nähty, muttei juuri sen kummempaa - Jussia Madonna ei sykähdyttänyt. Kolme vuosikymmentä hittejä tahkonneen rouvan moottori on ehkä jo hiipumassa. Muutama musiikillinen huippuhetki, muuten mies kuvaili konserttia teatteriksi. Suomen poika ei kaiketi ollut ainoa pettynyt, kymmentuhatpäinen yleisö oli kaiken kaikkiaan aika vaisu eikä tähden kahden tunnin myöhästyminen ja sateinen ilma tunnelmaa ainakaan kohottanut.
"Like A Prayer" on niin Minnan kuin Jussinkin suosikki Madonnan biiseistä ja konsertissa se oli kuulemma illan ehdoton helmi

Kommentit
Lähetä kommentti