The Museum of the City of New York

Lauantai kulutettiin Ylä-Manhattanilla. Ylitimme klassisen Harlemin rajan eli 110. kadun ja menimme 145. kadulle (Harlem loppuu noin 155. katuun, siitä alkaa Manhattanin pohjoisin osa, Washington Heights), Hamilton Heights Historic Districtille. Se on muutaman korttelin (141st Street - 145th Street) suojeltu alue, jossa on 1800-luvun lopulla rakennettuja upeita kivitaloja. Manhattan on maantieteellisesti sangen lättänää, mutta Hamilton Heights sijaitsee korkealla kukkulalla. Rakennukset seisovat siellä omassa rauhassaan ja niissä asui aikoinaan Harlemin eliittiä jazz-muusikko Duke Ellingtonista maailmanmestarinyrkkeilijä Sugar Ray Robinsoniin, nykyäänkin talot lienevät kaupunginosan kalleimpia.

Hamilton Heights - näissä osoitteissa on useampikin kuuluisuus elänyt

Pari korttelia alempaa löytyy St. Nicholas Historic District. Siellä on 120-vuotiaita kaupungin omaleimaisimpia rivitaloja. Ne rakennettiin New Yorkin ylemmälle valkoiselle keskiluokalle, joka asusti Harlemissa. 1900-luvun alusta kaupunginosaan alkoi muuttaa mustia ja 20-30-luvuista puhutaan Harlemin renessanssina, mustan kulttuurin kukoistuskautena. Tänä aikana St. Nicholaksen rivitaloihin muutti menestyneitä mustia, alue tunnettiinkin lempinimellä Striver's Row.

St. Nicholas Historic Districtin kuulut rivitalot. Ne suunniteltiin toisin kuin yleensä: sisään mennään portaitta suoraan kadulta ja jokaisen ulko-oven vieressä on pikkuruinen, aidattu piha

St. Nicholaksen alueella on myös kauniita, maalattuja kivitaloja

Söpöt katot

Hurmaavat erkkerit

Rahalla saa...

ja hevosella pääsee - muisto menneestä

Ikkuna kuin taideteos

Hamilton Heightsissa, upealla paikalla, pönöttää mahtava rakennelma (niin komea, että se on päässyt todella moniin leffoihin): vuonna 1847 perustettu ja 1900-luvun alussa tänne muuttanut City College of New York ja sen kampus-alue. Opiskelu siellä oli aikoinaan ilmaista newyorkilaisille ja edelleen collegen opintomaksut ovat kaupungin edullisimmat. Yhdysvalloissa termit college ja yliopisto ovat melko sekaista vyyhtiä. Lähteestä riippuen ne tarkoittavat suurin piirtein samaa tai sitten eivät. College eroaa monitieteellisestä yliopistosta ilmeisesti siten, että siellä voi opiskella vain yhtä tai muutamaa akateemista alaa.

Hamilton Heightsissa seisova City College siintää kauas alas Harlemiin

Akateeminen näky on komea, kun astuu City Collegen alueelle

Heti City Collegen kukkulan alapuolella näkyy nätti 210-vuotias puutalo, Alexander Hamiltonin maaseutuasunto (New Yorkissa!). Hamilton kuuluu niin sanottuun Founding Fathers -ryhmään, miehiin, jotka taistelivat Yhdysvaltain vapaussodassa brittiläistä imperiumia vastaan ja olivat mukana kirjoittamassa niin itsenäisyysjulistusta kuin perustuslakia. Hamilton toimi maan ensimmäisenä valtiovarainministerinä ja hänen kuvansa on ikuistettu kymmenen dollarin seteliin.

City Collegen juurella nököttää A. Hamiltonin mökki

Pojat miettivät, että tässä olisi heille hyvä loma-asunto

Harlemissa ei tule helposti eteen kasvissyöjälle kelpaavaa ravintolaa tai trendikästä kahvilaa. Rasvaista soul foodia tarjoillaan monessa paikassa ja pikaruokaa saa joka toisesta kulmasta. Hamilton Heightsin tienoille on 1980-luvulta lähtien muuttanut paljon latinoja, erityisesti dominikaaneja ja paikallisten pitämiä pieniä ravintoloita on useita, muttei valitettavasti Nyc Oravalle sopivaa sapuskaa. City Collegen läheltä löysimme välipalapaikaksi kivan, sopuhintaisen kahvilan, jonka pöytiä kansoittivat opiskelijat ja opettajat läppäreineen ja tenttikirjoineen.

Illemmalla kävelimme alemmas vilkkaampaan Harlemiin. Matkan varrella bongasimme Abyssinian Baptist Churchin ja YMCA:n. Harlemissa näkee kaikkialla kirkkoja, niitä sanotaan olevan satoja, isoja ja pieniä. Abyssinian on tunnetuin ja vaikutusvaltaisin, seurakunta on ollut vahva osa mustien kansalaisoikeustaistelua. Kirkon sunnuntainen worship service ja gospel-kuoro ovat kuuluisia yli maan rajojen ja jumalanpalvelusta seuraamaan jonottaa joka pyhä kymmeniä, ellei satoja matkailijoita. Mikäli haluaa osallistua gospel-musiikilla ryyditettyyn jumalanpalvelukseen, vapaa istumapaikka löytynee helpommin muista Harlemin kirkoista. Myös Bedford-Stuyvesantin (jota Brooklynin Harlemiksi sanotaan) sunnuntaipalveluksiin mahtuu mukaan (eikä vieressä todennäköisesti istu turisti). New Yorkissa mustien kulttuuri ja kansalaisoikeusliike nivoutuvat myös Harlemin YMCA:aan. Sen tiloissa on puhunut, esiintynyt, urheillut ja yöpynyt monia merkittäviä miehiä ja naisia.

Suuri Abyssinian Baptist Church

Pieni Seventh Day Christian Church

Harlemin YMCA, kotoisammin NMKY

Harlemin pääkatu on 125th Street (Martin Luther King Jr Boulevard). Sen varrella sijaitsee mustan musiikin merkittävä estradi, Apollo Theater. Apollon amatööri-illat, joita on järjestetty ties kuinka monta vuosikymmentä ovat legendaarisia; voittajia ovat olleet muun muassa Ella Fitzgerald, Jimi Hendrix, Jackson 5 ja James Brown. Keskiviikkoiset amatööri-illat ovat ohjelmistossa edelleen ja kuulemma aivan mainioita, jos eivät aina esiintyjiltään, niin tunnelmaltaan. Nyc Orava haluaa Apolloon - katsomoon toki, ei lavalle.

Apollon valotaulussa juoksivat teatterin omistamat muistosanat Whitney Houstonille, jonka hautajaiset olivat tänään New Jerseyssa. Seurasimme tilaisuutta aamupäivällä televisiosta, tunnelma vaikutti lämpimältä, ei lainkaan pompöösimäiseltä. Harlemissa laulajatarta muistellaan, jollakin on yllään Whitney-t-paita, jollakin rintapielessään Whitney-pinssi, kaupoissa ja autoissa soi Whitney. Apollon edessä on muistoaita, johon ihmiset ovat tuoneet tähden kuvia, kukkia ja muistokirjoituksia. Muistoaita on kotikutoinen, spontaanisti kyhätty ja siksikin koskettava.

Apollo Theater

Päivän viimeinen kohteemme oli Museum of the City of New York, 103. kadulla, Itä-Harlemissa. Aluetta kutsutaan sen latinoväestön mukaan myös Spanish Harlemiksi (tai El Barrioksi), se alkaa alempaa kuin klassinen Harlem, 96. kadulta ja loppuu noin 125. kadulle. Jos ilta ei olisi jo laskeutunut ja sataa tihuttanut, olisimme kävelleet parinkymmenen korttelin matkan museoon, mutta nyt oli turvauduttava MTA:han, kaupungin liikennelaitokseen: otimme ensin linja-auton itään ja vaihdoimme sitten etelään menevään metroon. Sateessa hortoilu kannatti - kaupunginmuseo on todella kaunis ja elegantti. Siellä oli viimeistä päivää valokuvaaja ja näyttämöpukusuunnittelija Cecil Beatonin näyttely - superihana! Beaton aloitti muotikuvaajana, mutta tuli erityisen kuuluisaksi upeista potreteistaan muun muassa Greta Garbosta ja Marilyn Monroesta. Tunnetuimmat asunsa hän suunnitteli Audrey Hepburnille elokuvaan My Fair Lady ja voitti työstään Oscarin. Kaikki kuvat (ja puvutkin) olivat niin hurmaavia ja näyttely niin tyylikkäästi järjestetty, ettei Nyc Orava moista ole usein nähnyt. Katsoimme myös museon muut (nähtävissä joulukuuhun) esillepanot: Police Work, valokuvia 1970-luvun NYPD:n työstä sekä The Master Plan of Manhattan 1811-2011, Manhattanin asemakaavan suunnittelu ja toteutus. Jälkimmäistä Jussi olisi voinut tutkia vaikka läpi yön, niin kiinnostava se on. Museon historialliseen perusnäyttelyyn kuuluu esineistöä ja muun muassa alkuperäisasuun sisustettuja vanhoja newyorkilaisasuntoja. Näitä, emmekä Ison Omenan kehityksestä moderniksi metropoliksi kertovaa leffaa kerinneet juuri vilkaisemaankaan, uudelleenhan tänne on tultava.

The Museum of the City of New York

Elegantti kulttuurilaitos, ja rento - aulasta saa ostaa pientä syötävää ja juotavaa mukaan näyttelytiloihin

Cecil Beaton - The New York Years

The Master Plan of Manhattan 1811-2011

Siellä on Brooklyn ja kotikatu

Nyc Orava ihastui kauniiseen ja sopivan kokoiseen museoon

Museo on lauantaisin avoinna puoli yhdeksään ja loppuun asti viivyimme. Nälkä oli jo hillitön, mutta meillä ei ollut aavistustakaan, mistä löytäisimme ravintolan, niin outoa alue meille on. Päätimme kulkea alaspäin kohti Upper East Sidea, sieltä löytynee ruokapaikkoja. Pian, 97. kadulla meitä odottikin italialaisravintola Tre Otto. Tunnelmallisessa paikassa istui yläkaupungin varakasta väkeä, jotka olivat rohkeasti uskaltautuneet juuri ja juuri Spanish Harlemin rajalle. Ravintola on kohtuuhintainen ja käymisen arvoinen. Saimme illaksi hupia seuratessamme viereiseen pöytään pelmahtanutta amerikanitalialaisseuruetta, jonka kaikki miehet olisi voinut palkata saman tien johonkin mafia-leffaan. Kaverit säätivät ja ravasivat ulkona siihen tahtiin, että jonkun auton takakontissa lojui takuulla ruumis. Realistisempi päätelmä oli kuitenkin, että miehet omistavat paikan ja hoitivat laillisia liiketoimiaan, kiittivätkin meitä sydämellisesti, kun lähdimme pois (toivottavasti annoimme kunnon tipit).

Bobby Womackin Across 110th Street on varmasti ilmestyessään ollut totista totta Harlemista, nyt meno on siistiytynyt. Biisi on edelleen ehkä maailman paras.