Katumuotikatsaus
New Yorkin muotiviikko alkaa ensi viikolla. Kaupungissa pörrää silloin kaikenlaista julkkista, muotisuunnittelijaa ja mannekiinia. Huippumuoti kuuluu tietenkin Isoon Omenaan, mutta kaduilla näkee paljon muutakin. Manhattanin Uptownissa liikkuu tyystin eri tavalla pukeutunutta rouvaa kuin Brooklynin Fulton Streetilla ja Williamsburgin eteläpuolen hasidijuutalaisten ja pohjoispuolen hipstereiden habitukset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Harlemin lökäpöksyt ja Wall Streetin pukumiehet eivät käy samoissa kaupoissa ja Brighton Beachin venäläisasukkaiden vaatteiden on pakko olla jostakin 80-luvun neuvostoliittolaisen kauppapuodin jäämistöstä.
Lehdet esittelevät katumuotia, mutta harvemmin toimittajat tulevat vaikkapa Brooklynin Jay Street MetroTechin asemalle porukkaa kuvaamaan. New York Timesin joka sunnuntainen "On the Street" on niin yläluokkainen, että naurattaa. Ne sattumalta valitut ohikulkijat, jotka lehteen on kuvattu, asuttavat ehkä muutamaa prosenttia kaupungin pinta-alasta. Ja todennäköisesti pitävät pystyssä Bergdorf Goodmania ja Barneysia.
New York ei ole Milano tai mikään muukaan eurooppalainen kaupunki, jossa vauvasta vaariin pukeudutaan hyvin tyylikkäästi. Täällä osa pukeutuu elegantisti, suurempi osa ei. Osalla on hauska oma tyyli, osalla ei sitten niin minkäänlaista. Osa miettii tarkasti, mitä ylleen laittaa ennen kuin sulkee ulko-oven takanaan, osalla ei selvästikään ole peiliä eteisessä. Newyorkilaista (ja koko amerikkalaista) pukeutumista kuvailee kai parhaiten sana huolettomuus - niin hyvässä kuin pahassa. Jotkut osaavat näyttää huolettomilta ja tyrmäävän hyviltä ja jotkut - no, vain huolettomilta.
Syksyllä ja talvella nuorten naisten ja tyttöjen katumuotia ovat hallinneet leggingsit ja Ugg-töppöset. Leggingsit, nuo naisten pitkät kalsarit, puetaan täällä surutta hyvin lyhyen puseron ja lyhyen takin kanssa. Näky hämmentää: leggingsit saattavat olla niin ohuet, että kantajan alushousut kuultavat kokonaan läpi. Kaikkein pidetyin vaatekappale taitavat kuitenkin olla farkut, erityisesti pillifarkut. Siluetti on kaiken kaikkiaan kapea, tyylikkäimmillään pitkähköjä, hieman vartalonmyötäisiä neuleita, nätisti laskeutuvia paitoja ja muotoon leikattuja päällystakkeja (aika monella naisella kapea kyllä tarkoittaa kireää, joka poimun paljastavaa). Kylmän ajan palttoot ovat Isossa Omenassa lyhyitä topparotseja tai polvipituisia villakangastakkeja ja maihareita. Jalkaansa naiset vetävät saappaat, jolleivat Uggseja, niin matalakorkoiset ratsastus- tai bikertyyliset nahkasaapikkaat. Myös matalat, nyörilliset nilkkurit ovat suositut. Ja sateella kumisaappaat, monella tietysti ne Hunterit. Yllättävä jalkineinnostus on Skechersin (suosittu mukavien kenkien merkki) Clog Craftersit, mitäänsanomattomat terveyskenkien näköiset möhkäleet. Korkeakorkoisia saappaita näkee kaupoissa, mutta vähemmän jaloissa. Oikein muodikkaat neidot viilettävät saappaissa tai nilkkureissa, joissa on korkeahko, paksuhko puukorko- ja pohja. Arkena siis astellaan aika asiallisesti, mutta juhlakengät huimaavat päätä, korot ovat mallia stiletti ja vähintään kahdeksan senttisiä. Vaihtoehtona hurjalle lisäpituudelle on vain balleriinaa, mitään sievää siitä välistä on vaikea kaupasta löytää.
Miesten hipsterimuodista sekä rap-tyylistä Nyc Orava on jo aiemmin kertonut. Edellisestä saa silmänsä täyteen Williamsburgissa ja jälkimmäinen hallitsee Bed-Stuyn katuja. Kurrea ilahduttavat nuoret miehet, jotka kekseliäästi yhdistelevät olemukseensa vähän sitä ja vähän tätä, hyppysellisen hipsteriä ja ripauksen boheemia. Tavanomaisemmin pukeutuvat uroot ovat liikkeellä farkuissa, jossakin pusakassa ja tennareissa tai lenkkareissa. Työpäivisin moni sonnustautuu pukuun tai vähintäänkin pikkutakkiin. Amerikkalaiset koot ovat varsin väljiä ja ehkäpä sen takia monella on aika huonosti istuva puku; toki kaunista, hyvin leikattua italialaistyyliäkin näkee. Teinipojilla on varmaankin samanlaiset vermeet kaikkialla maailmassa: t-paita, huppari, farkut ja tennarit, Rasmus ei eroa tästä porukasta (vaikka äiti yrittää ehdottaa jotakin kivaa neuletta). Pojille myös merkit ovat tärkeitä, skeitti- ja lautailumaailma kertoo mikä on in, perinteiset urheilumerkitkin kuten Adidas ja Puma hyväksytään.
Säänmukainen pukeutuminen on hakusessa. Mikäli mittari ei pamahda pakkasen puolelle, osa naisista heittää saappaat nurkkaan ja pistää jalkaansa pikkukengät - ilman sukkia, siis nollakelilläkin. Yläkertaa lämmittää kuitenkin toppatakki. Miehillä melko tavanomainen asuvalinta on sortsit ja toppatakki ja kyllä viikossa muutama varvastossut ja toppatakki -yhdistelmäkin tulee vastaan. Mitäpä aikuisista, jos haluavat hytistä, mutta ikävää kun lapsetkin. Miinusasteilla kaupungilla on lapsia, aivan vaunuikäisiäkin, joilla nilkat, pohkeet ja ranteet vilkkuvat verhoamattomina. Päällä on usein niin vähän vaatetta, että leikki-ikäisillä on vaunuissa peitto jos toinenkin suojanaan (melko epäkäytännöllistä, koska pienokaiset potkivat niitä syrjään). Nyt on ollut leuto, lumeton talvi, ehkä toppapuvut laitetaan jälkikasvulle vasta pulkkamäkeen riennettäessä. Vaikka suomalaista huolettaa, kai Ison Omenan lapset selviävät paleltumavammoitta.
New Yorkissa voi vastaan tulla miten vain pukeutuneita ihmisiä. Suurkaupungissa uskalletaan laittautua hulluimpiinkin virityksiin ja toisaalta saa myös rauhassa olla trendeistä, muodista ja ylipäätään vaatteista piittaamaton. Iso Omena on kaikin tavoin kulttuurien sulatusuuni, myös pukeutumiskulttuurin.
Perjantaina Rasmuksella oli taas bändikoulu Brooklynin Prospect Heightsissa, Complete Music Studion tiloissa. Biisilista ei tullut vieläkään valmiiksi - toiset haluavat popimpaa, toiset rockimpaa. Nirvanasta on päästy yksimielisyyteen ja sitä pojat tänään soittivat. Perheen isä tuli studiolle meitä vastaan ja menimme illalliselle läheiseen Zaytoons-ravintolaan, ihanaa Lähi-idän ruokaa. Ravintolalla on sisarpaikka kotikulmillamme Smith Streetilla, siellä istuimme syksyllä. Kotona olimme viime perjantaita nopeammin, studiolta kymmenisen minuutin kävelymatkan päässä on metroasema, josta pääsee Jay Street MetroTechin asemalle ja sieltä G-junalla Carroll Gardensiin.
Minna ja Jussi olisivat halunneet illalla mennä Williamsburgiin kuuntelemaan Class Actress -nimistä brooklynilaista yhtyettä. Mieliteko syttyi niin myöhään, että liput olivat loppuunmyyty. No, eipä tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä, että olisi jättänyt pojan pariksi tunniksi yksin kotiin.
Lehdet esittelevät katumuotia, mutta harvemmin toimittajat tulevat vaikkapa Brooklynin Jay Street MetroTechin asemalle porukkaa kuvaamaan. New York Timesin joka sunnuntainen "On the Street" on niin yläluokkainen, että naurattaa. Ne sattumalta valitut ohikulkijat, jotka lehteen on kuvattu, asuttavat ehkä muutamaa prosenttia kaupungin pinta-alasta. Ja todennäköisesti pitävät pystyssä Bergdorf Goodmania ja Barneysia.
New York ei ole Milano tai mikään muukaan eurooppalainen kaupunki, jossa vauvasta vaariin pukeudutaan hyvin tyylikkäästi. Täällä osa pukeutuu elegantisti, suurempi osa ei. Osalla on hauska oma tyyli, osalla ei sitten niin minkäänlaista. Osa miettii tarkasti, mitä ylleen laittaa ennen kuin sulkee ulko-oven takanaan, osalla ei selvästikään ole peiliä eteisessä. Newyorkilaista (ja koko amerikkalaista) pukeutumista kuvailee kai parhaiten sana huolettomuus - niin hyvässä kuin pahassa. Jotkut osaavat näyttää huolettomilta ja tyrmäävän hyviltä ja jotkut - no, vain huolettomilta.
Syksyllä ja talvella nuorten naisten ja tyttöjen katumuotia ovat hallinneet leggingsit ja Ugg-töppöset. Leggingsit, nuo naisten pitkät kalsarit, puetaan täällä surutta hyvin lyhyen puseron ja lyhyen takin kanssa. Näky hämmentää: leggingsit saattavat olla niin ohuet, että kantajan alushousut kuultavat kokonaan läpi. Kaikkein pidetyin vaatekappale taitavat kuitenkin olla farkut, erityisesti pillifarkut. Siluetti on kaiken kaikkiaan kapea, tyylikkäimmillään pitkähköjä, hieman vartalonmyötäisiä neuleita, nätisti laskeutuvia paitoja ja muotoon leikattuja päällystakkeja (aika monella naisella kapea kyllä tarkoittaa kireää, joka poimun paljastavaa). Kylmän ajan palttoot ovat Isossa Omenassa lyhyitä topparotseja tai polvipituisia villakangastakkeja ja maihareita. Jalkaansa naiset vetävät saappaat, jolleivat Uggseja, niin matalakorkoiset ratsastus- tai bikertyyliset nahkasaapikkaat. Myös matalat, nyörilliset nilkkurit ovat suositut. Ja sateella kumisaappaat, monella tietysti ne Hunterit. Yllättävä jalkineinnostus on Skechersin (suosittu mukavien kenkien merkki) Clog Craftersit, mitäänsanomattomat terveyskenkien näköiset möhkäleet. Korkeakorkoisia saappaita näkee kaupoissa, mutta vähemmän jaloissa. Oikein muodikkaat neidot viilettävät saappaissa tai nilkkureissa, joissa on korkeahko, paksuhko puukorko- ja pohja. Arkena siis astellaan aika asiallisesti, mutta juhlakengät huimaavat päätä, korot ovat mallia stiletti ja vähintään kahdeksan senttisiä. Vaihtoehtona hurjalle lisäpituudelle on vain balleriinaa, mitään sievää siitä välistä on vaikea kaupasta löytää.
Miesten hipsterimuodista sekä rap-tyylistä Nyc Orava on jo aiemmin kertonut. Edellisestä saa silmänsä täyteen Williamsburgissa ja jälkimmäinen hallitsee Bed-Stuyn katuja. Kurrea ilahduttavat nuoret miehet, jotka kekseliäästi yhdistelevät olemukseensa vähän sitä ja vähän tätä, hyppysellisen hipsteriä ja ripauksen boheemia. Tavanomaisemmin pukeutuvat uroot ovat liikkeellä farkuissa, jossakin pusakassa ja tennareissa tai lenkkareissa. Työpäivisin moni sonnustautuu pukuun tai vähintäänkin pikkutakkiin. Amerikkalaiset koot ovat varsin väljiä ja ehkäpä sen takia monella on aika huonosti istuva puku; toki kaunista, hyvin leikattua italialaistyyliäkin näkee. Teinipojilla on varmaankin samanlaiset vermeet kaikkialla maailmassa: t-paita, huppari, farkut ja tennarit, Rasmus ei eroa tästä porukasta (vaikka äiti yrittää ehdottaa jotakin kivaa neuletta). Pojille myös merkit ovat tärkeitä, skeitti- ja lautailumaailma kertoo mikä on in, perinteiset urheilumerkitkin kuten Adidas ja Puma hyväksytään.
Säänmukainen pukeutuminen on hakusessa. Mikäli mittari ei pamahda pakkasen puolelle, osa naisista heittää saappaat nurkkaan ja pistää jalkaansa pikkukengät - ilman sukkia, siis nollakelilläkin. Yläkertaa lämmittää kuitenkin toppatakki. Miehillä melko tavanomainen asuvalinta on sortsit ja toppatakki ja kyllä viikossa muutama varvastossut ja toppatakki -yhdistelmäkin tulee vastaan. Mitäpä aikuisista, jos haluavat hytistä, mutta ikävää kun lapsetkin. Miinusasteilla kaupungilla on lapsia, aivan vaunuikäisiäkin, joilla nilkat, pohkeet ja ranteet vilkkuvat verhoamattomina. Päällä on usein niin vähän vaatetta, että leikki-ikäisillä on vaunuissa peitto jos toinenkin suojanaan (melko epäkäytännöllistä, koska pienokaiset potkivat niitä syrjään). Nyt on ollut leuto, lumeton talvi, ehkä toppapuvut laitetaan jälkikasvulle vasta pulkkamäkeen riennettäessä. Vaikka suomalaista huolettaa, kai Ison Omenan lapset selviävät paleltumavammoitta.
New Yorkissa voi vastaan tulla miten vain pukeutuneita ihmisiä. Suurkaupungissa uskalletaan laittautua hulluimpiinkin virityksiin ja toisaalta saa myös rauhassa olla trendeistä, muodista ja ylipäätään vaatteista piittaamaton. Iso Omena on kaikin tavoin kulttuurien sulatusuuni, myös pukeutumiskulttuurin.
Perjantaina Rasmuksella oli taas bändikoulu Brooklynin Prospect Heightsissa, Complete Music Studion tiloissa. Biisilista ei tullut vieläkään valmiiksi - toiset haluavat popimpaa, toiset rockimpaa. Nirvanasta on päästy yksimielisyyteen ja sitä pojat tänään soittivat. Perheen isä tuli studiolle meitä vastaan ja menimme illalliselle läheiseen Zaytoons-ravintolaan, ihanaa Lähi-idän ruokaa. Ravintolalla on sisarpaikka kotikulmillamme Smith Streetilla, siellä istuimme syksyllä. Kotona olimme viime perjantaita nopeammin, studiolta kymmenisen minuutin kävelymatkan päässä on metroasema, josta pääsee Jay Street MetroTechin asemalle ja sieltä G-junalla Carroll Gardensiin.
Minna ja Jussi olisivat halunneet illalla mennä Williamsburgiin kuuntelemaan Class Actress -nimistä brooklynilaista yhtyettä. Mieliteko syttyi niin myöhään, että liput olivat loppuunmyyty. No, eipä tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä, että olisi jättänyt pojan pariksi tunniksi yksin kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti