Helsinki-New York, osa 2
Aika menee liian nopeasti, ensi viikolla Nyc Orava on elänyt täydet neljä New York -kuukautta. Vain puoli vuotta jäljellä - sitä en halua ajatella. Tähän mennessä ainoaksi jäänyt välintilinteko on ensimmäiseltä Ison Omenan viikolta, tänään on toisen aika.
Lokakuussa luettelin asioita, jotka Helsingissä (tai Suomessa) ovat paremmin. Edelleenkin suomalaiset karkit ovat makoisampia, Oraksen suihku on kätevämpi, New Yorkin kadut ovat roskaisia ja amerikkalainen koulu häviää mennen tulleen kotimaan peruskoulujärjestelmälle. Moniin pikkuasioihin tottuu: petauspatjattomiin vuoteisiin (itse asiassa muhkeapatjaiset amerikkalaissängyt ovat ihania) ja omituisen makuiseen (mutta puhtaaseen) vesijohtoveteen ja etsivä kyllä löytää hyvää wc-paperia ja jopa siivousliinoja. Se mihin ei totu, on ystävällinen, mutta tehoton ja epäluotettavakin asiakaspalvelu (ravintoloissa ja kaupoissa palvelu toki pelaa moitteettomasti). On vaadittava ja jopa tuohduttava saadakseen asioita eteenpäin, hillitylle suomalaiselle se on vaikeaa. Tehottoman asiakaspalvelun piiriin voinee kirjata poukkoilevan postinjakelun ja laimeammin ärsyttävänä The New York Timesin kulttuuriarvostelut. Amerikkalaiset jaarittelevat myös kirjoittaessaan; esimerkiksi aivan jonninjoutavasta elokuvasta saattaa olla kolmasosasivun mittainen arvostelu, kaikki kerrotaan melkein vuorosanoja myöten ja jossain lopussa sitten ehkä seisoo, kannattaako pätkää mennä katsomaan vai ei.
Tehostamista kaipaisi myös amerikkalainen terveydenhoitojärjestelmä. Olemme joutuneet ravaamaan niin erilaisissa tarkastuksissa kuin rokotuksissakin Long Island Hospitalissa ja aina on varauduttava vähintään tunnin odotukseen sovitusta ajasta ja kalliista vakuutuksesta huolimatta. Vaikka tulisin lääkärin luokse vain kuulemaan jotakin, minulta otetaan paino, pituus, lämpö ja verenpaine. Pahimmillaan tämä tapahtui kolmesti viikon aikana. Ei ihme, ettei jono odotushuoneessa juuri liiku. Vakuutusyhtiöiltä tietysti laskutetaan joka ainoa vaa'alle nousu. Hitaan ja ilmeisen kalliin järjestelmän vastapainona ovat ystävälliset ja hyvin läsnä olevat lääkärit. Täällä ei naputella tietokonetta kuten Suomessa, vaan keskitytään potilaaseen: tohtori keskustelee, kyselee, on kiinnostunut. Liekö vakuutuksen takia tai asianajajien pelosta, mutta välillä ollaan turhankin huolellisia ja eritoten tutkitaan liikaa. Moni sanoo, että päänsärkyä kun vähän valittaa, hyvä ettei saman tien makaa tietokonetomografiassa. Ja taas palaa niin potilaiden, vakuutusyhtiöiden kuin yhteiskunnankin rahaa ja aikaa.
Yskivästä koulusta ja terveydenhoidosta huolimatta I love New York. Kaupunki antaa anteeksi kaiken. Mikä New Yorkissa on sitten niin ihanaa? Ykkösenä ovat ihmiset, kaikkialta maailmasta tänne saapuneet. New York on suurkaupunki, mutta helppo sellainen. Kaupunkilaiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, tänne solahtaa, pääsee nopeasti tunnelmaan. Millaiseen tunnelmaan vain, kiihkeään, idylliseen, rentoon - New Yorkissa on kaikki. Vaikka poliiseja näkee paljon ja laukkuja syynätään museoiden sisäänpääsyssä, kaupungissa ei turhia nipoteta: katusoittajat saavat esiintyä, pikkuruiset kahvikioskit pyörittää toimintaansa (vaikkei olisi WC:ta) ja asukkaat laittaa kadulle noin vaan oman kirpputorin. Kulttuuri- ja tapahtumatarjotin on tietenkin valtava, joka illalle voisi valita jotakin kiinnostavaa. Koska Iso Omena on maailma pienoiskoossa, ravintoloita löytyy joka makuun. Maailman parasta jäätelöä, pizzaa sekä täytettyjä voileipiä ja bageleita on ikävä jo nyt. Ruokakaupoista saa jos jonkinlaista vihannesta ja meren elävää - takuulla tuoreena (tämän vuoden jälkeen ei Helsingissä saata itkutta käydä kuin Hakaniemen Hallissa ja jotenkuten Stockan Herkussa). Yhdysvalloissa yleisesti iso on kaunista ja kyllä Nyc Orava pitää suurista kodinkoneista (jääkaappiin mahtuu eivätkä kattilat kolise toisiinsa liedellä), leveistä autoista ja reilun kokoisista jogurttipurkeista ja mehupulloista. Niin, eikä Suomesta saa Red Velvet Cakea. Listattavaa riittäisi, sydän sykkii The Empire Statelle.
Lokakuussa luettelin asioita, jotka Helsingissä (tai Suomessa) ovat paremmin. Edelleenkin suomalaiset karkit ovat makoisampia, Oraksen suihku on kätevämpi, New Yorkin kadut ovat roskaisia ja amerikkalainen koulu häviää mennen tulleen kotimaan peruskoulujärjestelmälle. Moniin pikkuasioihin tottuu: petauspatjattomiin vuoteisiin (itse asiassa muhkeapatjaiset amerikkalaissängyt ovat ihania) ja omituisen makuiseen (mutta puhtaaseen) vesijohtoveteen ja etsivä kyllä löytää hyvää wc-paperia ja jopa siivousliinoja. Se mihin ei totu, on ystävällinen, mutta tehoton ja epäluotettavakin asiakaspalvelu (ravintoloissa ja kaupoissa palvelu toki pelaa moitteettomasti). On vaadittava ja jopa tuohduttava saadakseen asioita eteenpäin, hillitylle suomalaiselle se on vaikeaa. Tehottoman asiakaspalvelun piiriin voinee kirjata poukkoilevan postinjakelun ja laimeammin ärsyttävänä The New York Timesin kulttuuriarvostelut. Amerikkalaiset jaarittelevat myös kirjoittaessaan; esimerkiksi aivan jonninjoutavasta elokuvasta saattaa olla kolmasosasivun mittainen arvostelu, kaikki kerrotaan melkein vuorosanoja myöten ja jossain lopussa sitten ehkä seisoo, kannattaako pätkää mennä katsomaan vai ei.
Tehostamista kaipaisi myös amerikkalainen terveydenhoitojärjestelmä. Olemme joutuneet ravaamaan niin erilaisissa tarkastuksissa kuin rokotuksissakin Long Island Hospitalissa ja aina on varauduttava vähintään tunnin odotukseen sovitusta ajasta ja kalliista vakuutuksesta huolimatta. Vaikka tulisin lääkärin luokse vain kuulemaan jotakin, minulta otetaan paino, pituus, lämpö ja verenpaine. Pahimmillaan tämä tapahtui kolmesti viikon aikana. Ei ihme, ettei jono odotushuoneessa juuri liiku. Vakuutusyhtiöiltä tietysti laskutetaan joka ainoa vaa'alle nousu. Hitaan ja ilmeisen kalliin järjestelmän vastapainona ovat ystävälliset ja hyvin läsnä olevat lääkärit. Täällä ei naputella tietokonetta kuten Suomessa, vaan keskitytään potilaaseen: tohtori keskustelee, kyselee, on kiinnostunut. Liekö vakuutuksen takia tai asianajajien pelosta, mutta välillä ollaan turhankin huolellisia ja eritoten tutkitaan liikaa. Moni sanoo, että päänsärkyä kun vähän valittaa, hyvä ettei saman tien makaa tietokonetomografiassa. Ja taas palaa niin potilaiden, vakuutusyhtiöiden kuin yhteiskunnankin rahaa ja aikaa.
Yskivästä koulusta ja terveydenhoidosta huolimatta I love New York. Kaupunki antaa anteeksi kaiken. Mikä New Yorkissa on sitten niin ihanaa? Ykkösenä ovat ihmiset, kaikkialta maailmasta tänne saapuneet. New York on suurkaupunki, mutta helppo sellainen. Kaupunkilaiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, tänne solahtaa, pääsee nopeasti tunnelmaan. Millaiseen tunnelmaan vain, kiihkeään, idylliseen, rentoon - New Yorkissa on kaikki. Vaikka poliiseja näkee paljon ja laukkuja syynätään museoiden sisäänpääsyssä, kaupungissa ei turhia nipoteta: katusoittajat saavat esiintyä, pikkuruiset kahvikioskit pyörittää toimintaansa (vaikkei olisi WC:ta) ja asukkaat laittaa kadulle noin vaan oman kirpputorin. Kulttuuri- ja tapahtumatarjotin on tietenkin valtava, joka illalle voisi valita jotakin kiinnostavaa. Koska Iso Omena on maailma pienoiskoossa, ravintoloita löytyy joka makuun. Maailman parasta jäätelöä, pizzaa sekä täytettyjä voileipiä ja bageleita on ikävä jo nyt. Ruokakaupoista saa jos jonkinlaista vihannesta ja meren elävää - takuulla tuoreena (tämän vuoden jälkeen ei Helsingissä saata itkutta käydä kuin Hakaniemen Hallissa ja jotenkuten Stockan Herkussa). Yhdysvalloissa yleisesti iso on kaunista ja kyllä Nyc Orava pitää suurista kodinkoneista (jääkaappiin mahtuu eivätkä kattilat kolise toisiinsa liedellä), leveistä autoista ja reilun kokoisista jogurttipurkeista ja mehupulloista. Niin, eikä Suomesta saa Red Velvet Cakea. Listattavaa riittäisi, sydän sykkii The Empire Statelle.
Kommentit
Lähetä kommentti