Nyc Orava eksyi

Rasmus pääsi bändikoulussa viimein kunnolla treenaamaan, yhtye on kasassa ja esitettävät kappaleet päätetty. Neljästä tarkkaan harkitusta biisistä pojat harjoittelevat ensimmäiseksi Nirvanan Lithiumia, aika tanakka alku 12-vuotiaille soittajille. Laulaja valittiin tänään, muttei taiteellisin tai teknisin ansioin. Kukaan neljästä kaverista ei oikein lämmennyt solistin uralle, joten se piti suurin piirtein arpoa. Rumpalille (Rasmus) ja basistille ei opettaja viitsinyt laulamista sälyttää, heillä on riittävästi harjoittelemista instrumenteissaan. Kitaristeja oli kuitenkin kaksi, toinen joutui soittamisesta luopumaan ja tarttumaan mikkiin.

Nyc Orava päätti viime perjantaisen epäonnisen taksimatkan opettamana viedä Rasmuksen metrolla bändikouluharjoituksiin, myöhästymisen uhallakin. Brooklynista pääsee helposti Manhattanille, mutta poikittaisliikenne alueen sisällä on osittain kehnoa - kuten meiltä Prospect Heightsiin. Rasmus oli kuitenkin pojista ensimmäisenä paikalla, joten eiköhän mennä jatkossakin julkisilla. Treenin ajaksi Minna käveli Park Slopeen ja vietti puolitoista tuntia kahvilassa kaakaon ja Jari Tervon Layla-kirjan kanssa. Ja eksyi ensimmäistä kertaa Brooklynissa. iPadiin ladatusta kartasta huolimatta en meinannut päästä enää Park Slopesta Prospect Heightsiin, vaikka ne ovat vierekkäiset kaupunginosat. Kartassa vilkkuva sininen piste, joka kertoi koko ajan sijaintini, loittoni vain Rasmuksen harrastuspaikasta, kun mielestäni kävelin sinne päin. Puolia tuntia harhailtuani löysin etsimäni ja pääsimme pojan kanssa kotiin isän kattaman ruokapöydän ääreen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta