Nyc Orava ja poikanen lähtivät keskiviikon lyhyemmän koulupäivän ilosta Manhattanille. Olimme juuri kulkemassa kotimetroasemalla metrolipun lukulaitteen ja portin läpi raidetasanteelle, kun huomasimme suoraan edessämme kuusi poliisia. Minä olin jo ehtinyt vetäistä matkalippuni lukulaitteen läpi, joten portistakin oli mentävä, mutta Rasmus ei tiennyt mitä tehdä. Pojalla ei ole lipunmyyjän luvalla metrolippua, "koska hän on niin lyhyt" ja pian kolme kuukautta hän on liputta matkustanut. Pituutta Rasmuksella alkaa jo olla puolitoista metriä ja virallisten ohjeiden mukaan alle metriset saavat kulkea ilmaiseksi, joten toki mieleen on tullut, milloin joku sanoo jotakin. Nytkö se hetki on? Asemalla ei tapahdu mitään, konstaapelit ovat rinnakkain puolen metrin päässä meistä ja katsovat kaikki Rasmusta, joka miettii, voiko hän alittaa portin puomin sinivuokkojen katseiden alla. Vaihtoehtoja ei ollut, koska minä olin jo toisella puolen, pokkana vaan poika pummilla. Poliisit eivät sanoneet sanaakaan, he eivät siis olleet asemalla viiden miehen ja yhden naisen voimin kaikissa tällingeissään tarkistamassa matkalippuja. Rasmus kuvaili tilannetta melko epämiellyttäväksi, mutta jälkikäteen nauratti, aika kova jätkä - Bruksun kovis. Matkalippu pojalle nyt kuitenkin hommataan!
Poliisit partioivat asemalla todennäköisesti kännykkä- ja läppärivarkauksien takia. Vuoden alusta metrovaunuissa on kaikunut anastusaallon myötä uusia kuulutuksiakin. Niissä matkustajia pyydetään huolehtimaan omaisuudestaan, erityisesti iPhoneistaan ja iPadeistaan sekä ilmoitetaan, että rahan kerjääminen junissa on kiellettyä ja rahan antaminen epäsuotavaa. Myös poliisin oikeudesta tutkia matkustajien laukkuja ja reppuja muistutetaan. En ole koskaan nähnyt tällaisia laukkuratsioita, vaikka kymmenen vuoden takaisen terrori-iskun jälkeen tuo mahdollisuus poliisivoimille suotiin. Poliisit ovat New Yorkissa läsnä, heitä näkee paljon, mutta minkäänlaista "kyttäämisfiilistä" ei tule. Päinvastoin - konstaapelit ovat ystävällisiä ja neuvovat mielellään esimerkiksi tietä kysyvälle.
F-junalla Rockefeller Centeriin, siellä kutsuu Nintendon lippulaivamyymälä, jossa poika halusi käydä. Houkutteleviahan yhtiön uudet 3D-käsikonsolipelit ovat, mutta Rasmus vastusti kiusausta, ahkerasti säästettyjä rahoja ei noin vain pistetä menemään. Rasmus tarkasti myös Game Stop -pelikaupan valikoimat, sieltäkään ei tarttunut mitään mukaan. Nälän taltutimme lähellä olevassa korealaisessa delissa, Fresh Dayssa. Hyvä ja runsas lounaspaikka Midtownissa kulkeville; aasialaisten riisi- ja nuudeliruokien lisäksi tarjolla on erilaisia keittoja, lämmin buffettipöytä, susheja sekä asiakkaan toiveen mukaan tehtäviä leipiä, wrappeja ja salaatteja. Kaiken saa mukaan tai paikan päällä syötäväksi, eivätkä hinnat pyörrytä. Yli puolet asiakkaista oli aasialaisia, se lienee hyvä mainos korealaiselle ruoalle.
Rockefeller Centerista metro 42nd Streetille ja siitä bussi M42 viestinnän asiantuntijan työpaikalle. Treffasimme UN Plaza kahden ulkopuolella ja kävelimme aivan lähelle, Suomen konsulaattiin. Ulkomailla oleskelevat suomalaiset äänestävät tällä viikolla presidentinvaalissa ehdokastaan ja New Yorkissa ääni annetaan Suomen konsulaatissa. Kotimaamme edustusto on varsin arkinen, toimistomainen. Samassa talossa on monien muidenkin valtioiden tiloja. Omia tiloja nimenomaan, konsulaatit kuten lähetystötkin ovat niitä isännöivän maan "hallinnassa" - me siis käväisimme Suomessa, jännittävää. Parasta oli sisääntulo rakennukseen. Taloon meni muutakin porukkaa, muun muassa muutamia suomalaisia äänestäjiä, ja turvamies tarkisti kaikkien henkilöllisyyspaperit. Viestinnän asiantuntija vain vilautti YK:n kulkukorttiaan, turvamies hymyili kohteliaasti eikä edes katsonut Jussin nimeä, minultakaan ei kysytty papereita. Tämähän on ihan VIP-meininkiä. Konsulaatissa näytimme tietenkin passimme päästäksemme kirjoittamaan numeron äänestyslipukkeeseen. Parin viikon päästä tänne tullaan kaiketi uudelleen, tuskin ensimmäisellä kierroksella Suomeen uutta päämiestä saadaan.
 |
| Viestinnän asiantuntijan työpaikka on lasitornitalossa numero kaksi |
Kävelimme kolmen Avenuen verran Bryant Parkiin ja siemaisimme äänestyskaakaot suklaakahvila Lily O'Briensissa, Nyc Oravalle jo tuttu paikka. Sieltä illan kulttuurikohteeseen, New York Public Libraryyn, tarkemmin Stephen A. Schwarzman Buildingiin. Olen käynyt siellä joulun alla, mutta en päässyt ihastukseltani aulaa pidemmälle. Pojat astuivat tänään ensimmäistä kertaa kaupungin pääkirjastoon. Loisteliashan se on, ja iso. Käytäviä ja portaita silmänkantamattomiin, naistenhuoneeseen mennessäni eksyin hetkeksi.
Kirjastossa on kolme kerrosta asiakkaille. Lukusaleja on useita, joku on tarkoitettu karttojen, joku arkkitehtuuristen piirustusten tutkimiseen. Osa huoneista on hiljaisia tiloja, edes kuiskailu ei ole soveliasta. Osassa huoneista on vapaa nettiyhteys, joissakin käytetään talon koneita, joihinkin tullaan oman kannettavan kanssa.
Kerroksista ylin on komein, sen aula on nähtävyys seinä- ja kattomaalauksineen ja siellä on valtavan kokoinen päälukusali. Alimmasta kerroksesta löytyy lehtienlukusali, lehdet eivät ole esillä, vaan niitä kysytään virkailijalta - ainakin aikakauslehtien osalta valikoima on kattava (eli tärkeimmät muotilehdet löytyvät, heh). Muutenhan kirjastosta puuttuu luettava, outoa. Lukusaleissa näytti olevan vain tietokirjallisuutta. Pääkirjaston kokoelma on niin tolkuttoman kokoinen, että miljoonia niteitä säilytetään maan alla olevissa kerroksissa, pyydettäessä saa mitä vain.
Kirjaston avajaisten satavuotisjuhlien (1911-2011) kunniaksi ensimmäisessä kerroksessa on kiintoisa näyttely, jossa esitellään talon aarteita. Siellä voi ihmetellä niin maailman ensimmäistä painotuotetta Gutenbergin Raamattua vuodelta 1455 kuin alkuperäistä, Thomas Jeffersonin kirjoittamaa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta. Esillä on orja James Taten kirje vaimolleen, joka niin ikään myytiin orjaksi ja Hemingwayn uima-altaan äärellä jonkin kirjan takakanteen raapustama Nobel-palkinnon kiitospuhe. Phillis Wheatley oli orjatyttö, joka kirjoitti 17-vuotiaana runokirjan; se on ensimmäinen afroamerikkalaiselta kirjailijalta julkaistu teos ja yllättäen aikoinaan hyvin arvostettu. Kirjanen on osa näyttelyä, kuten jonkin verran kuuluisamman kynäniekan W. Shakespearen Kuningas Learkin vuodelta 1608. Aarteita siis riittää. Hurmaavia ovat A.A. Milnen pojan Christopherin viisi pehmoeläintä, joiden hahmot olivat esikuvia Nalle Puhille ystävineen (nalle on muuten ostettu aikoinaan Lontoon Harrodsilta). Ne ovat todella aivan samannäköisiä kuin piirretyt Puolen hehtaarin metsän asukkaat ja 90-vuoden iästään huolimatta kuosissa. Nämä suloisuudet ilahduttavat normaalisti kirjaston lasten osastolla. Nyc Orava suosittelee lämpimästi upeaa näyttelyä kaikille maaliskuun viidenteen päivään mennessä kaupunkiin saapuville, siihen asti hienouksia voi käydä katsomassa. Harmi, etten voi laittaa blogiin minkäänlaisia makupaloja - valokuvaus näyttelysalissa on kielletty.
 |
| Kirjaston 100-vuotisnäyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy, mutta laitoksen toimintaa voi tukea lahjoituksin - ja sen amerikkalaiset osaavat |
 |
| Melko hieno kirjastoksi, näkymä sisääntuloaulaan |
 |
| Portaita riittää |
 |
| Kolmannen kerroksen aula, vasemmalla sisäänkäynti päälukusaliin |
 |
| Päälukusali |
 |
| Lukusalissa on kiehtova atmosfääri - ihmiset lukevat vanhojen kristallilamppujen loisteessa ja suurista ikkunoista heijastuvat modernien pilvenpiirtäjien valot |
 |
| Kyltti naistenhuoneessa. Aika piintynyt nikotinisti pitää olla, jos tulee mieleen pistää tupakaksi tässä talossa |
Kommentit
Lähetä kommentti