Kevätlukukausi

Kotirouvan vapaapäivät jatkuvat, mutta Rasmuksella alkoi koulu puolentoista viikon loman jälkeen ja perheen isäkin meni tiistaina taas töihin. Rasmus ei saa syksystä arviointia, vaikka teki kaikki samat kokeet kuin luokkatoverinsa. Opettajan mielestä arviointi olisi epäreilua poikaa kohtaan, koska hän vasta opettelee englantia. Tänä keväänä kaveri on kuitenkin samalla viivalla muiden kanssa ja saa todistuksen kuudennen luokan lopuksi kesäkuussa.

Nyc Oravan uudenvuoden suunnitelma on New Yorkin jokaiseen viiteen piirikuntaan tutustuminen. En ole koskaan käynyt The Bronxissa, Queensissa enkä Staten Islandilla. Brooklynissa ja Manhattanillakin on vielä paljon koluttavaa. Kotoisan Carroll Gardensin ja Cobble Hillin seutu alkaa jo olla tuttua kadunnimiä myöten.

Luin muutamia tilastoja, tutkimuksia ja lehtijuttuja kotipuolestamme ja Carroll Gardens osoittautui oikein kelpo asujamistoksi. Jokaisessa "Missä asua New Yorkissa" -artikkelissa se on korkealle rankattuna. Carroll Gardensissa on noin 12 000 asukasta, puolet heistä on italialaisia etniseltä taustaltaan. Alue on poikkeuksellisen valkoista ja varsin porvarillista. Paljolti amerikanitalialaisten ansiosta ravintolamaailma on herkullinen ja ruokakaupat monipuolisia. Mikäli eksoottisemman ruokakulttuurin nälkä yllättää, aivan lähellä ovat Smith Street ja Atlantic Avenue, jotka osittain kuulunevat Cobble Hilliin. Niistä löytyy monen maailmankolkan syötävää. Eikä mitä tahansa pöperöä, ravintolat kotiseudullamme ovat sangen arvostettuja. Vauraan Carroll Gardensin vastapainoksi on mukavaa, että vieressä ovat Red Hook ja Gowanus, vähän terästystä idylliin. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, alueet ovat nousussa, mutta onneksi rähjäromantiikkaa löytyy vielä yllin kyllin. New Yorkissa on nykyään mentävä Manhattanin ulkopuolelle, jos haluaa nähdä vielä "käymistilassa" olevia seutuja - niitä, joita kaikki (etenkään turistit) eivät ole löytäneet. Brooklyn on erinomainen vaihtoehto niihin elämyksiin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta