Kampaajalla

Keskiviikkona ilma kirkastui kauniiksi ja aika lämpimäksi. Sää New Yorkissa kaiken kaikkiaan on pikemminkin ollut syksyinen kuin talvinen, muutama pakkaspäivä toki. Viikon perinteiseen äiti-poika-päivään kuuluu myöhäinen lounas. Olin katsonut valmiiksi Flatiron Districtilla sijaitsevan Eatelyn, mukavalla paikalla olevan suositun ja kiitellyn italialaisen ruokapaikan. Puolen päivän jälkeen, Rasmuksen päästyä koulusta, lähdimme F-junalla Manhattanille. Jäimme pois 23rd Streetin pysäkillä, 6th Avenuen (jota myös nimellä Avenue of the Americas kutsutaan) kulmassa. Näillä seuduilla oli yli sata vuotta sitten niin sanottu Ladies' Mile, jossa varakkaat newyorkilaiset kävivät ostoksilla ja näyttäytymässä. Kuudennella Avenuella on hienoja rakennuksia, joissa edelleen on liiketiloja, muttei niinkään luksusta, vaan esimerkiksi discount storeja sekä suurehkoja kodinsisustusliikkeitä.

Löytyy toki muutakin, me törmäsimme yhteen newyorkilaisen yöelämän legendoista, Limelightiin. Limelight oli vanhaan, vuonna 1844 rakennettuun kirkkoon perustettu muodikas yökerho. Avajaisia 1980-luvun alussa isännöi Andy Warhol, se takasi paikalle valtavan suosion. Siellä kävivät kaikki ja sen lavalla on esiintynyt vaikuttava määrä maailmantähtiä. Limelightista sai myös kohtuullisen helposti huumausaineita ja yökerho joutui niin viranomaisten kuin median huomion kohteeksi. Viimeisen kerran kirkossa biletettiin vuonna 2007. Suurenmoisessa rakennuksessa on nyt pari vuotta ollut ostoskeskus, Limelight Marketplace. Tyylikkäästi laitettuja pikkuliikkeitä, pizzeria, kahvila, viinibaari. Kenkäkauppa, jossa hyvännäköisiä saappaita. Upeinta on kuitenkin tila, ehkäpä siihen jotain muuta olisi voinut keksiä kuin kauppakeskittymän. Joka tapauksessa pistäytymisen arvoinen paikka, jos ohi kulkee, niin kaunis se on.

Kävelimme nälkäisinä viereisen korttelin Eatelyyn. Se ei olekaan perinteinen ravintola, vaan avarassa, valoisassa tilassa on monia pieniä ruokapisteitä: yhdestä saa syödäkseen italialaisia leipiä, yhdestä italialaista kinkkua ja makkaraa, yhdestä kalaa, yhdestä vihannesruokia. Me valitsimme pastapaikan. Erinomainen valinta, pennet oli keitetty täydellisen al denteksi. Eately on myös kahvila, kauppahalli ja ruokakauppa. Paikka on viihtyisä ja ruokailuvisiitin arvoinen, mutta kallis. Nyc Orava ihmettelee, kuka täällä tekee päivittäisiä ruokaostoksia. Ilmeisesti aika moni, Eatelyn kaupan puolen kassoilla oli asiakkaita jonoksi asti ostoskorit täynnä syötävää. Monipuolinen valikoima saapasmaan elintarvikkeita niin tuoretiskiltä kuin oliiviöljyjä, pestoja ja tomaattikastikkeita notkuvilta hyllyiltä houkuttelee manhattanilaisia, mutta huh, mikä hintataso. Onpa onni saada huomattavasti huokeammalla laadukasta ruokaa Carroll Gardensin takuulla aidoista italialaisista puodeista.

Illalla Nyc Oravan ensimmäinen kampaamokokemus New Yorkissa. Rohkeasti kotikatumme salongissa (jonne Jussi ei rohjennut mennä, luuli, että se on tarkoitettu vain naisille). Lexingtonissahan kävin siistiytymässä vajaa kaksi kuukautta sitten. Silloin vain hieman tasattiin, joten nyt sai polkkatukkaa leikata jo sentin, pari enemmän. Ja niin leikattiinkin, liikaa. Kyyneliltä säästyin, koska kampaaja oli taitava, tukka ei sentään ole rumasti kynitty. Tyttö oli myös erittäin mukava. Kuten avustajansakin, hän joka pesi hiukset, teki päähieronnan ja tarkisti alati, onko kaikki hyvin. En pidä lopputuloksesta, mutta palvelu oli mitä kohteliainta. Mitä tipiksi ja kenelle? Kampaajille ja partureille kai tapana on antaa loppusummasta 20 prosenttia, mutta mitä sitten avustajalle? Ei harmainta hajua. Päätin antaa kummallekin saman verran, reilut 15 prosenttia - enempää ei kukkarossani taaloja ollutkaan. Kova lasku eikä edes hyvä mieli. Parturi- ja kampaamohommat ovat vaikeita; ainahan sitä toivoo, että löytyisi joku, joka lukisi ajatuksetkin - ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Limelight Marketplace
Kaunista on
Viinibaarissa kuin lehterillä
Tässä kahvilassa kaakao maistuu varmaankin taivaalliselta
Sisustusliike Limelightissa
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen koulupäivä

Amerikkalainen luottokortti

Kylmää ja sadetta