Keskiviikkoyö klo 01.30 hivenen säikäytti. Ovikello soi ja Minna odotti ovella olevan Emilia, joka oli Manhattanilla humputtelemassa, mutta siellä olikin poliisi. Sininutut kyselivät, olimmeko kuulleet tiistai-iltana kahdeksan aikaan erikoisia ääniä. No, emme olleet - ja siitähän on jo kuusi tuntia, miksi nyt vasta asiaa ihmetellään. Naapurimme takapihalla on ollut jotakin sählinkiä, sinne on tipahtanut suuri ilmastointilaite. Sellainen laatikon näköinen vehje, joita on useampia lähes jokaisen nycilaisen talon ulkoseinässä. Ei ehkä niin paha rikos, että keskellä yötä on orava herätettävä.
Rasmuksen lukujärjestys ei muutu syksystä, joten keskiviikko on edelleen lyhyt päivä, eikä koulussa silloin ole lounastuntia. Nyc Orava veikin pojan ja Emilian syömään Court Streetin uuteen Moo Burgeriin vähän fiinimpiä hampurilaisia. Lasten lohipurilaiset olivat oikein maukkaita, Minnan kasvisvaihtoehto vain ihan jees, koska sämpylän välissä ei ollut kasvispihviä, vaan paistettuja rehuja. Lounaan jälkeen jäimme Courtille, Emilia ei ole vielä lomallaan kerinnyt oikein tutustua tienooseemme.
Tutustuttavaa on vielä Nyc Oravallekin: luulin tuntevani Carroll Gardensin läpikotoisin, mutta ilokseni löysin tänään uuden monipuolisen luomukaupan, Park Natural & Organic Food. Se sijaitsee kuntosalimme (jossa ei ole viime aikoina juuri hikoiltu) vieressä ja olin siksi arvellut sitä bodareiden vitamiini- ja lisäravinnepuodiksi. Sieltä saakin vaikka mitä orgaanista elintarviketta ja mikä parasta, orgaanista kosmetiikkaa. Enää rasvoja ja saippuoita ei tarvitse hakea kauempaa. Kaiken kaikkiaan New Yorkissa on mahtavat luonnonmukaisen ja eläimillä testaamattoman ihonhoidon valikoimat. Nyc Orava tsekkasi PETA:n (yhdysvaltalainen, maailman suurin eläinten oikeuksia puolustava järjestö) nettisivuilta "Do and don't test on animals" -listan. Siitä voi tarkistaa monien amerikkalaisten kosmetiikkafirmojen kannan eläinkokeisiin. Useimpien orgaanisten sarjojen purnukoissa lukee "Not tested on animals". Olen iloinen, että selektiivisestä kosmetiikasta suosikkini Clinique on nykyään ihan eettinen sarja. Ikävää, että laadukkaat jenkkimerkit Estee Lauder, Kiehl's ja Redken eivät PETA:n mukaan ole. Edullisista ja täällä suosituista, drugstoreissakin myytävistä meikkisarjoista Revlon ja Almay ovat eläinystävällisiä, kun taas Maybellinen ripsivärit pitäisi jättää hyllyyn. Kaupallisen kauneuden maailma on niin suuri, että runsaudenpula sekoittaa pään. On oikeastaan hyvä, että lista lyhenee, valinta on siten helpompaa.
Viideksi Manhattanille. F-junalla 57th Streetille ja siitä kävellen Upper East Sidelle, 70th Streetille, Fifth Avenuen kulmaan. Fifth Avenuella menee niin sanottu Museum Mile. Tällä useamman korttelin alueella on lukuisia merkittäviä museoita, kuuluisimpina Guggenheim ja Metropolitan Museum of Art. Museum Milella sijaitsee myös Frick Collection, Nyc Orava ja lapset tapasivat perheen isän siellä. Terästehtailija ja taiteen kerääjä Henry Clay Frickin 100-vuotias hulppea kartano on nykyään museo, jossa järjestetään myös taidenäyttelyitä. Siellä on viimeistä viikkoa esillä Picasson varhaiskauden piirustuksia, jotka halusimme nähdä. Näyttely on mielenkiintoinen, varhaisimmat työt vuodelta 1890, Picasson ollessa 9-vuotias. Teini-ikäisenä taiteilijan teokset olivat jo uskomattoman taitavia. Frick Collection on hieno museo, mutta silti siellä on jotenkin kodinomainen, verkkainen tunnelma - ja kotihan se on ollutkin.
Toissakesänä kahvittelimme Cafe Lalossa. Sen uskomaton leivosvitriinistö on jäänyt niin mieleen, että muistoja piti lähteä verryttelemään. Kahvila on Central Parkin toisella puolen, Upper West Sidella. Sinne on Fifth Avenuelta matkaa ja kun ilmakin oli kylmä (takuulla pari astetta pakkasta), otimme taksin - ensimmäistä kertaa Manhattanin sisällä. Kyllä Lalo lämmitti. Kymmenistä kakuista on vaikea päättää, mutta viimein Nyc Oravan lautaselle päätyi sitruuna-kookoskakku, Jussin mansikka-suklaa-banaanibaakkelsi oli kyllä vieläkin herkullisempaa. Masut pömpöllään matkustimme metrolla kotiin. Olipa oivallinen ilta.
 |
| Cafe Lalo, Upper West Side, 83rd Street |
 |
| Valinnan vaikeus |
 |
| Kassan kautta kotiin |
Kommentit
Lähetä kommentti