Sunnuntaina Minna ja Jussi kävivät tilaamassa joulukalat (tänä jouluna emme tee oikeastaan mitään syötävää itse. Meillä ei ole juuri keittiötarvikkeita eikä tarjoiluastioitakaan). Käytimme asunnonvälittäjiltämme, Zimmermaneilta muuttopäivänä (siitä on jo kohta kaksi kuukautta - hui, aika kulkee) saamamme Shelsky's-kalakaupan lahjakortin. Smith Streetilla sijaitseva Shelsky's on New Yorkin kalakauppojen parhaimmistoa (New York Timesin ruokasivuillakin oli äskettäin juttu siitä), joten eiköhän se joulupöytäämme kelpaa kattamaan. Se myy niin savustettua kuin graavia kalaa, maustesilakkaa ja kalasalaatteja. Asiantuntevan palvelun ja pikkumaistiaisten jälkeen päädyimme savustettuun vaaleaan kalaan, inkiväärillä maustettuun graaviloheen, ruotsalaisiin silakkarulliin, sinappisilakkaan sekä silakkasalaattiin. Noudamme ne aattoaamuna. Meillehän tulee ihan oikea suomalainen joulu! Shelskylta käännyimme Court Streetille ja Fish Taleen, perheen isä haluaa graavata itsekin jotain ja tilasimme vähän tuoretta lohta. Samalla ostimme tämän päivän ruoaksi lemon solea, sitä olemme aiemminkin syöneet, kai se joku kampela on.
Päivällisen jälkeen vähän parempaa ylle ja Manhattanille. Ensin herkuille Nyc Oravan Michelin-oppaasta (sillehän on nyt käyttöä tullut) löytämään kahvilaan ja sitten legendaarista Radio Cityn Rockettes-tanssiryhmää katsomaan. Kahvilaan on Brooklynista matkaa ja vaivaa: F-junalla tutulle vaihtoasemalle, Jay Street MetroTechille, josta A-junalla Ala-Manhattanille, Fultonin asemalle. Sieltä express-linjalla numero 4 ylös 86th Streetille Upper East Sidelle. Niin korkealla emme vielä ole tällä reissulla olleet. Jälkiruokapaikkamme oli Cafe Sabarsky Fifth Avenuella. Kahvila on New Yorkin Neue Galerien yhteydessä. Kuten nimestäkin voi arvata, taidemuseo on omistettu itävaltalaiselle ja saksalaiselle taiteelle, josta taasen voi päätellä, että kahvila on wieniläiskahvila. Jos Nyc Orava saa yhdistää maailman ihanimmat leivokset, itävaltalaiset, maailman ihanimpaan kaupunkiin, New Yorkiin, hän ei voi enempää toivoa. Upea paikka, Sacher-kakku, Schwarzwaldinkakku ja Apfelstrudel - kyllä oli pömpöttävien masujen arvoista.
Yläkaupungilta matkasimme bussilla Midtowniin. Linja-autoon hyppääminen rikkaiden Fifth Avenuella on niin tavatonta, että pysäyttäessäni autoa käden heilautuksella myös taksit pysähtyivät. Eikä linja-autossa yhtään Upper East Siden asukasta ollutkaan, vaan vielä ylempää Harlemista keskustaan jouluostoksille tulevia perheitä (Harlem alkaa noin 110. Streetilta). Bussista sai hämmästellä Uptownin upeita asuintaloja ja niiden valtavan kokoisista ikkunoista avautuivat meille hulppeat huoneistonäkymät, asukkaat katselevat tietenkin Central Parkia. Näitä kämppiä ei tienata ihan tavallisella työnteolla. Noin 60. Streetilta alkaa Fifth Avenuen hulina ja luksuskauppojen suma, varakkaat voivat nukkua yönsä ihan rauhaisasti sen kaiken yläpuolella. Jäimme pois Rockefeller Centerin kohdalla ja kipitimme Kuudennelle Avenuelle Radio City Music Halliin. Siellä kimmeltää newyorkilaisista newyorkilaisin joulushow "Christmas Spectacular", jota tähdittävät kaupungin rakastetuimmat tanssitytöt, The Rockettes - lempinimeltään "New York's Sweethearts" ja "New York's Leggy Darlings".
 |
| Radio City Music Hall |
Radio City Music Hall on vuonna 1932 rakennettu ja vastikään loistokkaasti remontoitu Art Deco -rakennus. Se on sisältä todella upea, upeampi kuin arvasimmekaan. Teatteri on monille televisiosta tuttu, koska siellä järjestetään Oscareita lukuunottamatta suurin piirtein kaikki muut viihde-elämän gaalat Emmysta Grammyyn. Jo 79 talvena siellä on esitetty koko perheen joulushow, joka vetää katsomot täyteen vuodesta ja illasta toiseen.
 |
| Sisääntuloaula yläparvekkeelta nähtynä. Keskellä roikkuva "joulukuusi" on suuri kristallikruunu |
Puolentoistatunnin esitys on erittäin viihdyttävä. Soittoa, laulua, tanssia - juuri sitä, mitä amarikkalaiset niin osaavat. Elävä orkesteri soittaa tietenkin hienosti ja Rockettes-tytöillä jalka nousee. Erityisen taidokas numero on puusotilaiden marssi, joka on ollut ohjelmistossa 30-luvulta asti. Tanssijat ovat pukeutuneet vanhanajan lelusotilaiksi, kävelevät kuten ihmiset ajattelevat lelusotilaiden kävelevän ja tekevät uskomattomia rivistöjä, lopuksi he kaatuvat kuin domino-palikat. Myös 30 sääriparin steppiesitys on aika komeaa katsottavaa ja kuultavaa. Nyc Orava suosittelee joulua ja "Christmas Spectacularia" New Yorkissa. I love New York.
 |
| Rockettes |
Kommentit
Lähetä kommentti