Lauantai Lexingtonissa aukeni aurinkoisena ja uskomattoman lämpimänä, ei tätä marraskuun lopuksi uskoisi. Pojat jäivät vapaapäivää viettämään ja minä pääsin kampaajalle (serkkuni oli varannut ajan). Hiusten huolto on jännittänyt Nyc Oravaa lähestulkoon eniten koko Amerikan muutossa. Ei kai kukaan pidä luottokampaajan menettämisestä ja kun asiointimaa ja -kielikin on vaihdettava, ollaan melkein paniikin puolella. Vaan ei huolta, peilikuva näyttää kampaamokäynnin jälkeen samalta kuin ennenkin, vain siistitymmältä. Tyylikkäässä salongissa hinta oli dollareissa sama kuin Helsingissä euroissa, ei siis merkittävää eroa - tyyristä Atlantin molemmin puolin.
Iltapäivällä Jussi pääsi tällä Amerikan reissulla ensimmäistä kertaa auton rattiin; Lexingtonista onkin hyvä aloittaa, täällä ei liikenteessä kiiruhdeta eikä hermoilla. Kaupungissa asuvat ehkä maailman huomaavaisimmat kuskit. He ovat niin kohteliaita, ettei jalankulkija aina edes hoksaa, että hänelle annetaan tietä: jos vain seisahdun jalkakäytävällä suojatien kohdalle, kaikki autoilijat pysähtyvät - hämmentävää. Saimme lainata serkkuperheen Hondaa, ajoimme sillä Lexingtonin somaan keskustaan, jossa hyvät ja monipuoliset palvelut (vain ruokakaupat puuttuvat. Kuten suurimmassa osassa maata, täälläkin elintarvikeostokset hoidetaan autolla jossakin keskusta-alueen ulkopuolella) houkuttelivat parin tunnin kävelylle. Ostovoimaa ilmeisesti riittää niin, että pienen kaupungin omat yrittäjät pärjäävät (vaikka aivan vieressä on hieno ostoskeskus Burlington Mall eikä Bostoniin kauan autolla hurista). Kaduilla oli yllättävän vilkasta, puistoissa ja kahviloissa hengaili todella paljon nuoria, ehkäpä olivat tulleet yliopistoista kiitospäivän viikonlopuksi perheitään tapaamaan.
 |
| Lexingtonin keskustaa |
 |
| Näin söpöisestä kotileipomosta oli haettava mini cupcakeja |
 |
| Asuintaloja lähellä keskustaa. Lexingtonissa asutaan suurissa ja kauniissa, usein vaaleasävyisissä omakotitaloissa. Vaikka talot ovat isoja, ne eivät ole mahtailevia |
Illaksi isäntäperheemme pyysi kylään tuttavapariskunnan ja heidän poikansa. Rasmukselle koittivat nyt kissanpäivät aiempaan kuukauteen verrattuna: kolme samanikäistä kaveria. Eikä lapsia juuri peleiltä ja leikeiltä näkynytkään kuin ruokapöydässä. Nautimme illalliseksi maittavan lohiaterian, ja kun kyytipoikana oli hieman viiniä ja ihmiset ympärillä iloisia, lauantai-ilta oli mitä mukavin. Ja amerikkalaiseen tapaan myös kansainvälinen, vierailulle tulleen pariskunnan rouva on syntyjään Palestiinasta ja puolisonsa Intiasta. Tuntuu etuoikeutetulta saada tutustua ihmisiin ympäri maailmaa, ja kiintoisinta on huomata, että loppujen lopuksi, tulimmepa mistä hyvänsä, olemme aika samanlaisia. Sosiaalinen elämämme on Thanksgiving Dayn ansiosta ponnahtanut muutamaksi päiväksi aivan uusiin lukemiin (ja maanantaina se taas laskee kuin lehmän häntä).
Kommentit
Lähetä kommentti