Kontti saapui
Kahden kuukauden odotus päättyi, Helsingin kodista lähtenyt kontti saapui perille Carroll Gardensiin. Aamulla kuljetusyhtiön miehet kantoivat kahdeksan pahvilaatikollista tavaraa pienehköön, säilytystilattomaan asuntoomme. Poikien lähdettyä töihin ja kouluun Nyc Orava jäi miettimään, mihin tämä kaikki mahtuu. Vaatteita suurin osa, astioita, kirjoja ja vihdoinkin Minnalle ja Jussille peitot. Kas ihmettä, tavarat löysivät paikkansa (matkalaukut ovat erinomainen ratkaisu säilytyspulmiin) ja vain yksi pahvilaatikko jouduttiin jättämään purkamatta sisälle, siinä odottavat lämpimiä ilmoja Nyc Oravan kesävaatteet ja -kengät.
Perheen isä on nyt niin amerikkalainen kuin voi olla ilman kansalaisuutta - miehelle postitettiin paikallinen sosiaaliturvatunnus. Nyt hän voi elää Vapaan Maailman elämää: amerikkalainen osoite, puhelinnumero, pankkitili, luottokortti sekä sosiaaliturvatunnus ja saa Jussi vielä maksaa kallista sairasvakuutustakin joka kuukausi. Ajokortin hankkiminen on seuraava askel, se tarkoittaa jonkinlaista ajokoetta. Hurjaksi menee, jos kaveri joutuu sen Manhattanilla suorittamaan.
Jussi osallistui illalla Rasmuksen koulun vanhempainiltaan. Aiheena oli vain raha. Opinahjo on niin vähissä dollareissa, että vanhempaintoimikuntaa pyydetään hankkimaan lapsille kyniä ja kansliaan postimerkkejä. Koululla on kuitenkin hyvä maine, se on tietenkin tärkeintä. Yllättävää on, että peräti 70 prosenttia oppilaista saa ilmaisen lounaan, vaikka koulu sijaitsee tässä vauraassa Carroll Gardensissa. Koulualuerajat eivät olekaan niin tiukat kuin olimme luulleet. Moni oppilas on pienituloisesta perheestä ja asuu vaatimattomammalla seudulla, jossa ei ole A-luokan koulua. Mikäli vanhemmat haluavat lapsensa hyvään oppilaitokseen, he anovat paikkaa ja voivat saada sen, vaikkeivat olisikaan paikkakuntalaisia. Rasmuksenkin luokkatovereista ainakin puolet tulee metrolla kouluun ja osa jopa eri piirikunnasta, Queensista asti. Tässä selitys pojan luokan ja Carroll Gardensin etnisen taustan ristiriitaan, täällä asuu oikeastaan vain valkoisia, mutta Rasmuksen luokalla heitä on ehkä viisi. Vain harvan lapsen koti on siis Carroll Gardensissa. Kavereitakin, joiden kanssa viettää aikaa koulupäivän jälkeen, on näin ollen vaikeampi löytää, koska pitkän matkan takia lasten on lähdettävä suoraan kotiin.
Onneksi Angus on löytynyt. Jussi tutustui vanhempainillassa pojan isään, joka vaikutti oikein mukavalta ja "tervejärkiseltä". Hän sanoi, että toivoo poikansa välillä ulkoilevan (ei itsestään selvää täällä) ja kysyi, saako Rasmus olla Anguksen kanssa läheisessä leikkipuistossa ilman äidin tai isän valvontaa (ei itsestään selvää sekään täällä, vaikka ikää on 12 vuotta). Helsingissä leikkipuisto ei enää kovin houkuta 6. luokkalaista, mutta täällä ei paljon muita vaihtoehtoja ole, jos haluaa olla ulkona. Puisto on viiden minuutin kävelymatkan päässä, se on aidattu ja siellä peuhaa aamusta iltaan pikkulapsiperheitä, joten emmeköhän me anna Rasmukselle luvan viettää siellä tunnin, pari koulun jälkeen.
Perheen isä on nyt niin amerikkalainen kuin voi olla ilman kansalaisuutta - miehelle postitettiin paikallinen sosiaaliturvatunnus. Nyt hän voi elää Vapaan Maailman elämää: amerikkalainen osoite, puhelinnumero, pankkitili, luottokortti sekä sosiaaliturvatunnus ja saa Jussi vielä maksaa kallista sairasvakuutustakin joka kuukausi. Ajokortin hankkiminen on seuraava askel, se tarkoittaa jonkinlaista ajokoetta. Hurjaksi menee, jos kaveri joutuu sen Manhattanilla suorittamaan.
Jussi osallistui illalla Rasmuksen koulun vanhempainiltaan. Aiheena oli vain raha. Opinahjo on niin vähissä dollareissa, että vanhempaintoimikuntaa pyydetään hankkimaan lapsille kyniä ja kansliaan postimerkkejä. Koululla on kuitenkin hyvä maine, se on tietenkin tärkeintä. Yllättävää on, että peräti 70 prosenttia oppilaista saa ilmaisen lounaan, vaikka koulu sijaitsee tässä vauraassa Carroll Gardensissa. Koulualuerajat eivät olekaan niin tiukat kuin olimme luulleet. Moni oppilas on pienituloisesta perheestä ja asuu vaatimattomammalla seudulla, jossa ei ole A-luokan koulua. Mikäli vanhemmat haluavat lapsensa hyvään oppilaitokseen, he anovat paikkaa ja voivat saada sen, vaikkeivat olisikaan paikkakuntalaisia. Rasmuksenkin luokkatovereista ainakin puolet tulee metrolla kouluun ja osa jopa eri piirikunnasta, Queensista asti. Tässä selitys pojan luokan ja Carroll Gardensin etnisen taustan ristiriitaan, täällä asuu oikeastaan vain valkoisia, mutta Rasmuksen luokalla heitä on ehkä viisi. Vain harvan lapsen koti on siis Carroll Gardensissa. Kavereitakin, joiden kanssa viettää aikaa koulupäivän jälkeen, on näin ollen vaikeampi löytää, koska pitkän matkan takia lasten on lähdettävä suoraan kotiin.
Onneksi Angus on löytynyt. Jussi tutustui vanhempainillassa pojan isään, joka vaikutti oikein mukavalta ja "tervejärkiseltä". Hän sanoi, että toivoo poikansa välillä ulkoilevan (ei itsestään selvää täällä) ja kysyi, saako Rasmus olla Anguksen kanssa läheisessä leikkipuistossa ilman äidin tai isän valvontaa (ei itsestään selvää sekään täällä, vaikka ikää on 12 vuotta). Helsingissä leikkipuisto ei enää kovin houkuta 6. luokkalaista, mutta täällä ei paljon muita vaihtoehtoja ole, jos haluaa olla ulkona. Puisto on viiden minuutin kävelymatkan päässä, se on aidattu ja siellä peuhaa aamusta iltaan pikkulapsiperheitä, joten emmeköhän me anna Rasmukselle luvan viettää siellä tunnin, pari koulun jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti